Esityksessä ehdotetaankin, että ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) otettaisiin oma säännöksensä luvan saaneiden oikeuden käyntiavustajien ammattieettisistä velvollisuuksista.
Sillä, jonka hakemus luvan saamiseksi on hylätty, olisi oikeus hakea muutosta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisuun. Muutosta haettaisiin valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatkomuutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.
Julkisesta oikeusavusta säädetään oikeus apulaissa (257/2002) ja valtion oikeusapu toimistoista annetussa laissa (258/2002) sekä niiden perusteella annetuissa asetuksissa. Oikeusapua voidaan antaa sekä tuomioistuimissa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.
Asianajajapakolla tarkoitetaan oikeuden käynnin asianosaiselle kohdistettua kieltoa it se ajaa joko kaikenlaisia tai ainakin tiettyjä asioita määrätyissä tai kaikissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa, sekä velvollisuutta ottaa asiaansa hoitamaan asianajaja. Laajemmin voidaan puhua avustajapakosta, jolloin asianosaisen on käytettävä avustajaa, mutta tämän ei tarvitse olla asianajaja.
Jos ehdotetun yhden vuoden siirtymäkauden aikana lupaa hakisi arviolta noin 1 000 lakimiestä (noin 400 asianajotoimistojen avustavaa lakimiestä ja noin 600 muuta lakimiestä), niin hakemusmaksun ollessa 300—320 euroa hakemusmaksuina kertyisi yhteensä noin 300 000 euroa. Kun osa hakemuksista ratkaistaisiin kuitenkin vasta vuoden siirtymäkauden jo päätyttyä seuraavan vuoden puolella, mainittu yhteensä noin 300 000 euron maksukertymä jakaantuisi kahdelle vuodelle. Keskimäärin kyseisinä kahtena vuotena hakemusmaksuina kertyisi 150 000 euroa vuodessa. Myöhempien vuosien osalta voidaan arvioida, että vuositasolla noin 100 lakimiestä hakisi lupaa, jolloin hakemusmaksuista kertyisi noin 30 000 euroa vuodessa.
oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Edellytyksenä muun kuin lakimiesasiamiehen käyttämiselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa summaarisessa asiassa on vielä, että kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Jos tällainen summaarinen asia tai hakemusasia oikeuskäsittelyn yhteydessä muuttuu riitaiseksi, muuttuu myös oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus lakimies vaatimukseksi.
Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.
Kuluttajansuojalaissa säännellään markkinointia toteamalla, että markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimusehtoja säännellään toteamalla, että elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.
asiamiehet ovat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat; asiamiehet ovat kattavan valvonnan piirissä; asiamiehet ovat lähtökohtaisesti samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää; asiamiesten kelpoisuusehtoja tiukennetaan jonkin verran nykyisestä.
Laatutason paranemisen hyödyt olisivat selvästi suuremmat kuin sen aiheuttamat, varsin pienet kustannukset. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan pitäisi maksaa edellisissä jaksoissa kuvatut, 300—320 euron suuruinen kertaluonteinen hakemusmaksu ja 350 euron vuotuinen valvontamaksu. Oikeudenkäyntiavustajat todennäköisesti vyöryttäisivät nämä lisäkustannukset, lukuun ottamatta julkisen oikeusavun tilanteita, asiakkailleen. Maksut ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden aiheuttama kustannuspaine olisi vähäinen suhteessa oikeudenkäyntiavustajien laskutuksen määrään.
Suomalaiseen oikeudenkäyntiperinteeseen kuuluu jokaisen oikeus ajaa omaa asiaansa. Tästä huolimatta avustajapakkoa on aiheellista harkita sellaisissa erityistilanteissa, joissa siihen on tavanomaista painavampia perusteita. Tällainen erityistilanne on ylimääräinen muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa.
Tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämislinjoja selvittänyt Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea tarkasteli yhtenä osa-alueena avustamista oikeudenkäynnissä- Komitea eritteli laajasti syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi arvioida uudelleen. Komitea piti epäkohtana sitä, että Asianajajaliitosta erotettu henkilö voi jatkaa asiamiehenä toimimista tuomioistuimissa. Komitea katsoi, että asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia tulisi yleisten tuomio istuinten osalta tiukentaa. Tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki asiamiehet samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda siihen liittyvä kattava koulutus ja valvontajärjestelmä. Lisäksi tuomioistuinten käytössä olevia asia miesten valvontakeinoja tulisi monipuolistaa. Ehdotuksista saatu lausuntopalaute oli pää osin myönteistä.
Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi.
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat.
Asianajajaliiton vahvistamia hyvään asian ajajatapaan kuuluvia ohjeita ja määräyksiä ovat lisäksi esimerkiksi:
Kuluttajan suojalaki (38/1978) koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeillä tarkoitetaan myös palveluksia. Elinkeinonharjoittaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi taikka yksityiseksi tai julkiseksi oikeushenkilöksi, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittavaksi. Kuluttaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elin keinotoimintaa varten.
Oikeusapulain 8 §:n pääsäännön mukaan yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asian ajaja tai muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan asiamieheksi kelpoinen henkilö.
Oikeudenkäyntiin liittyviä oikeudenkäyntiasiamiespalveluja rikos ja riita-asioissa yksilöille ja yhteisölle tarjoavat useat eri palveluntarjoajat: asianajajat, julkiset oikeusavustajat, muut ammatikseen asianajoa hoitavat lakimiehet, eli erityisesti lakiasiaintoimistoissa työskentelevät lakimiehet, sekä yritysten ja yhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Näiden palvelujen tarjonta Suomessa on su teellisen vapaata, sillä Suomessa ei ole voi massa asianajajapakkoa eikä asianajaja monopolia.
Oikeuskanslerin valvonta toteutuu myös siten, että hänelle toimitetaan tiedoksi kaikki Asianajajaliiton valvontalautakunnan valvonta asioissa antamat ratkaisut, ja oikeuskanslerilla on oikeus valittaa valvontalautakunnan ratkaisuista Helsingin hovioikeuteen.
Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaan liittyvä toimintaympäristö eli tuomioistuimet sekä rikosasioissa asiamiesten vastapuolena toimiva syyttäjälaitos on uudistettu 1990 luvulla ja 2000luvun alussa. Nämä uudistukset edellyttävät myös oikeudenkäyntiasia miehiä, heille asetettavia vaatimuksia sekä heidän toimintaansa koskevien säännösten tarkastelua.