Kuulustelu

Poliisikuulustelu Taktiikat

Rikosasiat Salo




Esityksellä pantaisiin täytäntöön direktiivi oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä.

Asianomistajarikos


Oikeusministeriön 1.6.2012 asettama neuvottelukunta luovutti 27.2.2013 ehdotuksensa oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi vuosille 2013—2025. Ohjelmaan sisältyi yhtenä toimenpide-ehdotuksena tuomioistuimien roolin tehostaminen oikeudenkäyntiavustajien työn laadun valvomisessa. Ohjelman mukaan voimassa oleva sääntely mahdollistaa avustajan palkkion alentamisen tai jopa sen määräämättä jättämisen, mikäli työn laatu ei ole asianmukaista. Neuvottelukunta katsoi kuitenkin, että osana tätä toimenpidettä myös lainsäädäntömuutosten tarvetta on harkittava. Myös oikeusavun kokonaissuunnitelmassa (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 41/2015) ehdotetaan yhtenä toimenpiteenä lainmuutostarpeiden arvioimista tilanteissa, joissa avustajan työn laatu on heikko.

Esitutkinnan Lopettaminen


Esityksen tavoitteena on panna avustajadirektiivi kansallisesti täytäntöön. Voimassa oleva lainsäädäntö pääosin täyttää direktiivin vaatimukset. Direktiivin täytäntöönpano edellyttää kuitenkin avustajan käyttöä ja vapautensa menettäneen yhteydenpitoa koskevien säännösten täydentämistä.

Rikostutkinta


Oikeusapulakiin lisättävä säännös avustajan palkkion korvaamatta jättämisestä olisi uusi keino avustajien työn laadun varmistamisessa. Säännös tulisi käytännössä sovellettavaksi vain harvoin. Säännöksen voidaan kuitenkin arvioida osaltaan parantavan avustajien työn laatua.

Poliisi Kajaani


Direktiivin täytäntöönpanoon liittyvien ehdotusten lisäksi esitykseen sisältyy ehdotus oikeusapulain muuttamisesta. Oikeusapulakiin lisättäisiin säännös avustajan palkkion korvaamatta jättämisestä, jos asian hoitamisessa on ollut erittäin vakavia avustajasta johtuvia laiminlyöntejä tai puutteita.

Mistä Avustaja Kuulusteluun


Direktiivillä määritetään epäillyn tai syytetyn oikeutta avustajaan ja pidätetyn oikeutta yhteydenpitoon koskevat vähimmäisvaatimukset, joita on sovellettava rikosoikeudellisissa menettelyissä koko Euroopan unionin alueella.

Vilppulan Vankila


EU-luovuttamislakiin lisättäisiin säännökset avustajan nimeämisestä luovuttamispyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa ja avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopumisesta.