Oikeusaputoimisto

Pieksämäen Oikeusaputoimisto Pieksämäki

Oikeusaputoimisto Kuopio Perunkirjoitus


Oikeusaputoimistojen virkarakennetta ja virkojen kelpoisuusvaatimuksia ei ole tarkistettu edunvalvonnan siirryttyä oikeusministeriön hallinnonalalle. Oikeusaputoimiston johtavana voi nykyisen lainsäädännön puitteissa toimia ainoastaan johtava julkinen oikeusavustaja, ei johtava yleinen edunvalvoja. Mikäli toimistolla on johtava yleinen edunvalvoja, on hän toimessaan johtavan julkisen oikeusavustajan alainen. Vallitsevaa tilannetta on kritisoitu erityisesti edunvalvontahenkilöstön taholta. Muutoinkin edunvalvojan työ jää johtaville julkisille oikeusavustajille vieraaksi, koska he eivät tee käytännön edunvalvontatyötä.

Oikeusaputoimisto Nurmes


Työryhmä luovutti mietintönsä Valtion oikeusaputoimistojen rakenneuudistus (Oikeusministeriön julkaisu 25/2014) 31.3.2014. Vaihtoehtoina työryhmä harkitsi kahdeksan tai kuuden oikeusapupiirin muodostamista, yhdentoista oikeusaputoimiston muodostamista sekä keskusviraston tai oikeusapuviraston perustamista. Näitä eri vaihtoehtoja on selostettu ja arvioitu työryhmämietinnössä (s. 45-85).

Oikeusaputoimisto Vantaa Aukioloajat


Esitys parantaisi kansalaisille tarjottavien palveluiden laatua. Piirin ollessa vastuussa resurssien jaosta tarpeisiin olisi mahdollista reagoida nopeasti ja joustavasti. Käytännöt palvelujen tarjonnassa yhdenmukaistuisivat, koska työskentelyn järjestämisestä sovittaisiin piiritasolla. Oikeusaputoimistojen väliset erot jonotusajoissa tasaantuisivat.

Perunkirjoitus Oikeusaputoimisto Hinta


Oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajalla ei olisi ohjausvaltaa oikeusavustajaan yksittäisen toimeksiannon hoidossa. Johtaja ei hoitaisi itse toimeksiantoja eikä olisi enää jonkin piirin oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja. Julkinen oikeusavustaja päättää itsenäisesti ja riippumattomasti niistä toimenpiteistä, joihin hän toimeksiannon hoidossa ryhtyy. Tästä syystä oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja ei tekisi piirin oikeusaputoimistoja toisiinsa nähden esteellisiksi.

Oikeusaputoimisto Lohja


Työryhmä katsoi, että keskusviraston tai yhden viraston perustaminen mahdollistaisi oikeusapu- ja edunvalvontatoimen nykyistä tehokkaamman kehittämisen ja operatiivisten tehtävien siirron pois ministeriöstä sekä nostaisi toimialojen profiilia, mutta että muutos edellyttäisi huomattavaa lisärahoitusta.

Oikeusaputoimisto Kokkola


Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa on todettu oikeusaputoimistojen palvelujen saatavuudessa olevan eroja asiakkaan näkökulmasta (tutkimustiedonantoja 117/2013). Oikeusapupalvelujen saatavuutta seurataan jonotusajan avulla. Jonotusajalla kartoitetaan, missä ajassa asiakas ajan varattuaan pääsee oikeusavustajan kanssa neuvottelemaan. Jonotusaika vaihtelee huomattavasti eri oikeusaputoimistojen ja eri toimipaikkojen välillä. Jonotusajat ovat erityisen herkkiä toimiston henkilökunnan sairauslomille sekä normaaleille lomakausille. Asioiden hoitaminen myös vaatii asioiden monimutkaistuttua enemmän aikaa. Kiireellisiä tapauksia varten monessa oikeusaputoimistossa on varattuna niin sanottuja akuutteja aikoja. Jos oikeusaputoimisto ei pysty ottamaan vastaan tällaista akuuttia asiakasta, häntä neuvotaan ottamaan yhteyttä yksityiseen avustajaan.

Tampereen Oikeusaputoimisto Perunkirjoitus


Päätöksen oikeusavun myöntämisestä tekee pääasiaa käsittelevä tuomioistuin. Jos asia ei ole tuomioistuimen käsiteltävänä, päätöksen oikeusavusta tekee oikeusapuviranomainen. Rikos- tai riita-asiansa hävinnyt osapuoli voi joutua korvaamaan takaisin valtiolle osan asian käsittelystä aiheutuneista oikeusapukustannuksista. Päätöksen korvausvelvollisuudesta tekee asiaa käsitellyt tuomioistuin. Oikeusapupäätösten lisäksi oikeusapuviranomaisen tehtäviin kuuluu tällöin kustannusten periminen asiakkaalta tuomioistuimen päätöksen mukaisesti.