Pesänselvittäjä
Esityksen valmistelun yhteydessä on noussut esiin kysymys, voiko valtio olla korvausvastuussa oikaisumenettelystä aiheutuvista kustannuksista niissä tilanteissa, joissa isyys vahvistetaan avioliiton ulkopuolella ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 syntyneen lapsen osalta takautuvasti voimaan tulleen lainsäädännön perusteella, ja tarvittaisiinko valtion korvausvastuusta erityissääntelyä.
Ehdotettu sääntely tulisi sovellettavaksi tilanteissa, joissa perillisen tai yleistestamentin saajan oikeus perintöön on aiemmin toimitetussa perinnönjaossa sivuutettu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen. Myös perittävän kuoleman jälkeen toimitettua ositusta tai omaisuuden erottelua voidaan ehdotuksen mukaan oikaista, jos kuolinpesä on siinä luovuttanut omaisuutta avio- tai avopuolisolle huomattavasti enemmän kuin se olisi ollut velvollinen luovuttamaan.
Perintökaaressa (40/1965) ei ole säännöksiä sellaisten tilanteiden varalta, joissa aiemmin toimitettu perinnönjako osoittautuu virheelliseksi esimerkiksi siitä syystä, että kuolinpesään ilmaantuu uusi osakas, yksi osakkaista on sivuutettu tai kadoksissa ollut testamentti löytyy perinnönjaon jälkeen. Vakiintuneen tulkinnan mukaan kuolinpesä voidaan luovuttaa velkojan tai osakkaan hakemuksesta pesänselvittäjän hallintoon lainvoiman saaneen perinnönjaon jälkeenkin, jos jaon jälkeen on ilmaantunut uutta velkaa tai omaisuutta tai jos toimitettu jako on koskenut vain osaa jäämistövarallisuudesta. Vastaava oikeus pesänselvittäjän määräämistä koskevan hakemuksen tekemiseen on perillisellä tai testamentinsaajalla, joka on sivuutettu perinnönjaossa. Sivuutettu perillinen tai testamentin saaja voi aina käynnistää kuolinpesän virallisselvityksen riippumatta siitä, onko pesä jo aiemmin selvitetty vai ei (KKO 1992:176). Se, jonka oikeus on perinnönjaossa sivuutettu, voi myös hakea tuomioistuimelta pesänjakajan määräämistä toimittamaan uusi perinnönjako (KKO 1979 II 114).
Ehdotuksen vaikutukset voivat lähtökohtaisesti toteutua joko mahdollisuutena saada omaisuutta oikaisujaossa tai velvollisuutena palauttaa omaisuutta kuolinpesään oikaisujakoa varten. Jos omaisuuden palauttamisesta ja oikaisujaosta ei päästä sopimukseen, kuolinpesän osakkaat kantavat taloudellisen vastuun myös kuolinpesän virallisselvitykseen ja toimitusjakoon liittyvistä kustannuksista niin kuin perintökaaren 19 ja 23 luvuissa säädetään.
Lähtökohtana perinnönjaon oikaisussa noudatettavaa menettelyä koskevassa ehdotuksessa on, että perinnönjaon oikaisusta pyritään ensisijaisesti sopimaan osapuolten välillä. Jos sopimusta osapuolten kesken ei saada aikaan, oikaisua vaativa voi hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjän määräämistä huolehtimaan omaisuuden palauttamisesta kuolinpesään perinnönjaon oikaisua varten. Perinnönjaon oikaisusta voidaan sopia. Osapuolilla on myös mahdollisuus hakea pesänjakajaa toimitusjakoa varten. Ehdotettu menettely perustuu mahdollisimman pitkälle aiemmin säädettyihin menettelytapoihin perintöasioissa.
Ehdotus sisältää säännökset myös niitä tilanteita varten, joissa omaisuus ei ole enää tallella tai se on vahingoittunut. Palautusvelvollisuutta voitaisiin tietyin edellytyksin sovitella.
Ehdotettu sääntely liittyy osaksi siihen, että uudella isyyslailla on palautettu takautuvasti kannemahdollisuus isyyden vahvistamiseksi ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osalta. Tällä lainsäädäntömuutoksella arvioidaan olevan perinnönjaon oikaisutilanteita lisäävä vaikutus. Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 henkilöä. Hallituksen esityksessä eduskunnalle isyyslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 91/2014 vp) on arvioitu, että takautuvasti palautetun kanneoikeuden nojalla nostettavien isyyskanteiden lukumäärä tulee nousemaan yhteensä ainakin muutamaan kymmeneen tapaukseen. Osassa näistä tapauksista otaksuttua isää ei lähemmässä tarkastelussa voida vahvistaa lapsen isäksi ja osassa tapauksista isä on isyyden vahvistamisen hetkellä elossa, jolloin perinnönjaon oikaisua koskeva sääntely ei lähtökohtaisesti ole tarpeen. Perillisen ja testamentin saajan oikeutta koskevista yleisistä vanhentumissäännöksistä johtuu lisäksi, että perintöoikeus vanhenee kymmenessä vuodessa perittävän kuolemasta. Esitetyt seikat rajoittavat edelleen niiden kotitalouksien määrää, joihin ehdotus vaikuttaa. Suhteutettuna vuosittain kuolevien henkilöiden määrään esityksellä on vaikutus hyvin pieneen osaan väestöstä.