Yhteishuoltajuus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että lakimuutoksen seurauksena tulee uudistaa kaikki vanhemmuuden selvittämiseen, tunnustamiseen ja vahvistamiseen liittyvät asiakirjat. Työhön kuuluu asiakirjan sisällön uudistaminen yhteistyössä muiden asiantuntijatahojen kanssa, terminologinen työ, asiakirjarakenteisiin liittyvät tietomäärittelyt ja palvelutuotannon toiminnalliset määrittelyt, juridinen valmistelutuki, sähköisen asiakirjapohjien valmistelu niiden toimijoiden käyttöön, joilla ei ole käytössään kaupallista järjestelmää, selvittämis- ja tunnustamisprosessien sekä prosessin eri vaiheisiin tarvittavien asiakirjojen kuvaus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla ja muut tarvittavat hankinnat (muun muassa käännöskulut). Lainsäädäntömuutoksesta seuraa myös tilasto- ja rekisterimuutoksia Lapsen elatus ja huolto sekä isyyden selvittäminen –tilastoon sekä perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoitusrekisteriin (esimerkiksi THL:n toimenpideluokitukset).
Voimassa olevan isyyslain aikana on ilmennyt tilanteita, joissa vanhemmilla on saattanut olla pitkään tiedossa, että lapsen oikeudellinen isä ei ole lapsen biologinen vanhempi. Isyyden kumoamisen mahdollisuuksia on kuitenkin alettu selvittää vasta vanhempien eron tai muun elämäntilanteen muutoksen tai riidan yhteydessä. Tätä voidaan pitää lapsen edun kannalta ongelmallisena. On lapsen etu, ettei vanhemmuutta kumota yksin siitä syystä, että vanhempien elämäntilanne muuttuu. Vanhemmuuden kumoaminen johtaa siihen, että lapsi menettää toisen oikeudellisen vanhempansa, ja muutos on lähtökohtaisesti lapsen kannalta sitä dramaattisempi, mitä kauemmin lapsi on ehtinyt pitää henkilöä vanhempanaan. Muutokset vanhemmuussuhteissa voivat vahingoittaa lapsen kehitystä ja lapsen oikeutta vakaisiin perhesuhteisiin. Kaikissa tapauksissa lapselle ei myöskään saada vahvistettua kumotun vanhemmuuden tilalle uutta vanhempaa. Tällä on oikeudellisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia lapsen asemaan. Vanhemmuuden kumoaminen lakkauttaa lapsen oikeuden saada elatusta ja lapsi menettää myös kumottuun sukuasemaan perustuvan perintöoikeutensa. Samalla se vaarantaa sen sosiaalisen vanhemmuuden, joka on syntynyt vanhemman ja lapsen välille.
Vähäisiä lisäkustannuksia aiheutuu mahdollisuudesta käyttää asiantuntija-avustajaa apuna lapsen kuulemisessa tuomioistuimessa, mikä tulisi mahdolliseksi 63 §:n 3 momentin perusteella. Vanhemmuutta koskevissa asioissa alaikäisen lapsen kuulemiselle tuomioistuimessa arvioidaan olevan tarvetta lähinnä vanhemmuuden kumoamiskanteiden käsittelyn yhteydessä ja vain silloin, kun se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Koska lapsen vanhempien kanneoikeus vanhemmuuden kumoamiseksi on pääsääntöisesti rajattu kahden vuoden määräaikaan lapsen syntymästä tai vanhemmuuden vahvistamisesta, ovat lapset pääosin liian nuoria, jotta heitä voitaisiin kuulla tuomioistuimessa. Näin ollen lapsen kuuleminen tulisi kyseeseen lähinnä niissä tapauksissa, joissa kantajana on 15 vuotta täyttänyt lapsi itse tai joissa alle 15-vuotiaalle lapselle haetaan edunvalvojaa lapsen kanneoikeuden käyttämistä varten. Kumoamiskanteita nostetaan 50 – 80 kappaletta vuosittain. Tilastotiedoista ei käy ilmi, kuinka suuressa osassa tapauksia lapsi on ollut sellaisessa iässä, että lapsen kuuleminen olisi ollut mahdollista. Jos arvioidaan, että lapsen kuuleminen olisi mahdollista noin 10 prosentissa tapauksista ja puolessa näistä tapauksista käytettäisiin asiantuntija-avustajaa, avustajien määrä jäisi ylemmätkin tuomioistuinasteet huomioon ottaen alle kymmeneen vuosittain. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muutosesityksessä (HE 88/2018 vp) asiantuntija-avustajan käyttäminen lapsen kuulemisessa oli arvioitu maksavan keskimäärin 500 euroa tapaukselta. Jos tätä palvelua käytettäisiin arviolta 10 tapauksessa vuodessa, muutoksesta aiheutuisi valtiolle enintään noin 5 000 euron vuosittainen lisäkustannus vuodesta 2023 alkaen. Tämä kustannus kohdistuu oikeusministeriön hallinnonalalle momentille 25. 01. 20. Erityismenot (arviomääräraha). Ehdotettujen muutosten ei ole todettu aiheuttavan lisähenkilöstön tarvetta tuomioistuimissa tai oikeusaputoimistoissa.
Mies voidaan vahvistaa tuomioistuimessa lapsen isäksi, jos DNA-tutkimukset osoittavat hänen olevan lapsen isä. Jos tällaista tutkimusta ei ole käytettävissä tai jos se ei tuo asiaan selvyyttä, isäksi voidaan vahvistaa mies, joka on ollut sukupuoliyhteydessä lapsen äidin kanssa aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa. Jos äiti on saatettu raskaaksi hedelmöityshoidon avulla ja hänen aviomiehensä tai asuinkumppaninsa on antanut suostumuksensa hoitoon, isyys voidaan vahvistaa tuomiolla, ellei ole epätodennäköistä, että lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla. Siittiöiden luovuttajaa ei voida vahvistaa lapsen isäksi, ellei hedelmöityshoitoa ollut toteutettu käyttäen aviomiehen tai avomiehen siittiöitä. Vahvistamiskanteen nostamiselle ei ole säädetty määräaikaa.
Esityksessä ehdotetaan, että isyyden tai äitiyden kumoamiskanteen tekemiseen oikeutettujen henkilöiden henkilöpiiriä laajennetaan siten, että henkilöllä, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi lapsen oikeudellisen vanhemman sijaan, olisi perheyhteyteen tai siihen rinnastettavaan suhteeseen perustuva kanneoikeus myös silloin, kun vanhemmuus on vahvistettu ennen lapsen syntymää annetun tunnustamisen perusteella. Mahdollisuus tukisi niin sanotun kolmannen henkilön mahdollisuutta riitauttaa ennen lapsen syntymää annettu tunnustaminen, jota ehdotetaan supistettavaksi luopumalla 30 päivän varoajasta.
Isyyden ja äitiyden kumoamista koskeva kanne on nostettava kahden vuoden määräajassa. Määräajan alkamisajankohta vaihtelee tilanteesta riippuen. Määräaika alkaa isyyden kumoamista koskevassa asiassa lapsen syntymästä silloin, kun kantajana on isyysolettaman perusteella todettu isä, äitiysolettaman perusteella todettu äiti tai mies, joka katsoo olevansa avioliitossa syntyneen lapsen isä. Jos kantajana on isyytensä tunnustanut mies tai lapsen äiti, isyyden kumoamista koskevan kanteen määräaika alkaa siitä, kun isyys on vahvistettu. Äitiyden kumoamista koskevassa asiassa kahden vuoden määräaika alkaa vastaavasti siitä, kun äitiys on vahvistettu. Lapsen omalle kanneoikeudelle ei ole asetettu määräaikaa.
Asianosaisen oikeudesta nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään isyyslain 29 ja 30 §:ssä. Vastaavasti asianosaisen oikeudesta nostaa kanne äitiyden vahvistamiseksi ja kanteen nostamiselle säädetyistä määräajoista säädetään äitiyslain 25 ja 26 §:ssä. Alaikäisen lapsen puhevaltaa isyyden tai äitiyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää se lastenvalvoja, joka on huolehtinut vanhemmuuden selvittämisestä. Lastenvalvoja voi edustaa lasta sekä silloin, kun lapsi on kantajana, että silloin, kun lapsi on vastaajan asemassa.
Voimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Lisäksi tarkoituksena on, että lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklassa tarkoitettu lapsen osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet vanhemmuusasiassa korostuisivat. Esitykseen on tästä syystä lisätty säännös alle 15-vuotiaan alaikäisen lapsen mielipiteen selvittämisestä arvioitaessa lapsen etua. Ehdotuksella on oikeustilaa selkeyttävä vaikutus, millä turvataan lapsen oikeutta tulla kuulluksi itseään koskevassa asiassa. Vanhemmuutta koskevilla ratkaisuilla voidaan todeta olevan suuri merkitys lapsen elämään ja hyvinvointiin.
Yhteishuoltajuus Ja Lapsen MatkustaminenPohjoismaisessa lainsäädäntöyhteistyössä vahvistettiin vuonna 1979 periaatteet, jotka koskivat yhdessä Pohjoismaassa annetun isyysratkaisun tunnustamista toisessa Pohjoismaassa. Kansallinen laki pohjoismaisten isyysratkaisujen tunnustamisesta (352/1980) on voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sitä sovelletaan isyyslain 8 luvun kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvista säännöksistä riippumatta.
Esityksessä ehdotetaan sähköisen ennakkotunnustamistietojärjestelmän luomista erityisesti äitiysneuvoloiden ja Digi- ja väestötietoviraston välisen asiakirjaliikenteen sujuvoittamiseksi. Ehdotuksen mukaan tunnustamisasiakirja täytettäisiin äitiysneuvolassa sähköisesti asiakirjan täyttämistä ohjaavan sovelluksen avustamana, minkä jälkeen vanhemmuuden tunnustamistiedot siirtyisivät automaattisesti Digi- ja väestötietoviraston asianhallintajärjestelmän yhteyteen toteutettavaan tietovarantoon, jonne toimitettaisiin myös tunnustajan ja tunnustamisen hyväksyjän allekirjoituksista erikseen muodostettu sähköinen tallenne. Kun tietovarantoon saapuu ilmoitus lapsen syntymästä, asiakirjat siirtyisivät sähköisessä muodossa Digi- ja väestötietoviraston virkailijalle tarkistettavaksi ja vahvistettavaksi. Kun vanhemmuus on vahvistettu, tiedot tallentuvat väestötietojärjestelmään.
Vahvistettu isyys voidaan riitauttaa myös sen jälkeen, kun kuuden kuukauden määräaika, jolloin isällä, äidillä, lapsen huoltajalla ja oletetulla isällä on oikeus saada isyyden selvittäminen vireille, on kulunut, tai sen jälkeen, kun tuomioistuin on vahvistanut miehen isyyden. Viranomainen tekee päätöksen isyyden riitauttamisesta ja asian viemisestä tuomioistuimen käsiteltäväksi. Isyyden riitauttaminen on mahdollista viidessä eri tilanteessa: 1) jos on todennäköistä, että tiettyä miestä voidaan pitää lapsen isänä, 2) jos asianosaiset (tai heidän kuolinpesänsä) ovat yksimielisiä siitä, että isyys tulee riitauttaa ja on todennäköistä, että toinen mies on lapsen isä, 3) jos isyyden rekisteröinnin yhteydessä on tapahtunut virhe, joka on vaikuttanut siihen, kuka isäksi on rekisteröity, 4) jos isyyden rekisteröinnin jälkeen tai tuomioistuimen vahvistettua isyyden on ilmaantunut uutta tietoa, joka olisi todennäköisesti johtanut toiseen lopputulokseen isyyden määräytymisessä, tai on ollut erityinen syy uskoa, että lopputulos olisi ollut toinen, 5) jos isyyden riitauttamiselle on jokin erityinen syy. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa oikeus isyyden riitauttamiseen on äidillä (tai hänen kuolinpesällään) tai oletetulla isällä, lapsella tai hänen edunvalvojallaan (tai hänen kuolinpesällään) taikka oletetulla isällä, joka on oikeutettu pyytämään isyyden selvittämistä.
Vanhemmuuden kumoamista koskevan kanteen määräaikasääntelyn arvioinnin yhteydessä pohdittiin yhtenä vaihtoehtona myös sitä, että kumoamiskanteen määräaikasääntelystä luovuttaisiin kokonaan. Vaikka tämä vaihtoehto yhtäältä tukisi lapsen oikeutta tietää alkuperänsä, olisi se monella tapaa myös ongelmallinen. Lapsen edun mukaista on, että epäselvät vanhemmuudet selvitetään mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen. Kannemääräajan säilyttäminen tukee tätä tavoitetta. Myös ehdotuksesta saadussa lausuntopalautteessa korostui tarve huolellisesti tasapainottaa kumoamiskanteisiin liittyviä ristikkäisiä tavoitteita ja varmistua siitä, että myös näissä tilanteissa päätöksentekoa ohjaa lapsen etu eikä vanhempien välisten ristiriitojen ratkaiseminen.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lisäksi hedelmöityshoitolain 16 §:n 2 momenttia siten, että naisparin hedelmöityshoidoissa voitaisiin jatkossa käyttää myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja voidaan vahvistaa lapsen isäksi. Ehdotus ottaisi nykyistä paremmin huomioon perheiden ja elämäntilanteiden moninaisuuden, tukisi osaltaan tahattomasti lapsettomien perheellistymistoiveita sekä turvaisi hedelmöityshoitojen yhdenvertaista saatavuutta hallituksen tasa-arvo-ohjelman tavoitteiden mukaisesti.
Joskus voi osoittautua, ettei vanhemmuuden vahvistamista varten ole saatavissa riittäviä tietoja, jolloin selvittäminen keskeytetään. Myöhemmin voidaan päättää selvityksen jatkamisesta, jos tilanne on muuttunut niin, että isyyden tai äitiyden vahvistamiseksi on mahdollista saada riittävästi tietoa. Keskeytetty isyyden tai äitiyden selvittäminen on näissä tilanteissa aloitettava uudestaan, jos synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai toisena vanhempana itseään pitävä tätä pyytää. Jos isyyden tai äitiyden selvittämisen keskeyttäminen on tehty perusteella, jonka mukaan sen jatkaminen ei olisi lapsen edun mukaista, pyynnön isyyden tai äitiyden selvittämisen aloittamiseksi uudestaan voi tehdä vain synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai vanhemmuutensa tunnustanut.
Ehdotuksella edistetään lisäksi naisparien yhdenvertaisuutta suhteessa eri sukupuolta oleviin pareihin siten, että naisparin olisi mahdollista hedelmöityshoitoa saadessaan valita käytettäväksi sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on antanut suostumuksen isyytensä vahvistamiseen. Tämä välillisesti parantaisi myös miesparien asemaa ja perheellistymistä. Järjestely mahdollistaisi geneettisen perheen perustamisen myös miespareille ja edesauttaisi sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Säännös parantaa siten erilaisten monimuotoisten perheiden mahdollisuuksia päättää perhe-elämästään. Tätä tavoitetta edistetään myös ehdotuksella ulottaa vanhemmuuden vahvistaminen oikeudenomistajien suostumuksen perusteella koskemaan isyyden lisäksi toista äitiyttä.
Isyyttä ei voi tehokkaasti tunnustaa, jos toisen miehen isyys on voimassa. Ehdollinen tai tilapäinen tunnustaminen ei ole mahdollista. Isyys voidaan tunnustaa myös ennen lapsen syntymää. Jotta isyyden tunnustaminen on pätevä, tulee lapsen äidin hyväksyä tunnustaminen. Jos äiti ei ole lapsensa huoltaja, lapsen on hyväksyttävä tunnustaminen. Mikäli lapsi on alle 14-vuotias, tunnustamisen lapsen puolesta hyväksyy lapsen laillinen edustaja. Jos lapsi on täyttänyt 14 vuotta, lapsi hyväksyy tunnustamisen itse edustajansa ohella. Tunnustaminen ja tunnustamisen hyväksyminen tulee todistaa oikeaksi. Kopiot tunnustamisasiakirjoista lähetetään isälle, äidille, lapselle ja väestörekisteriin.
Äitiyden ja isyyden toteamisesta, vahvistamisesta ja kumoamisesta säädetään kahdessa erillisessä laissa. Isyyden määräytymistä koskeva isyyslaki (11/2015) tuli voimaan 1.1.2016 ja kansalaisaloitteen pohjalta säädetty äitiyden määräytymistä koskeva äitiyslaki (253/2018) tuli voimaan 1.4.2019. Isyyslailla kumottiin aikaisempi 40 vuotta voimassa ollut vuoden 1975 isyyslaki (700/1975) ja isyyslain voimaanpanosta annettu laki (701/1975). Laajempi kuvaus isyyden ja äitiyden toteamista, vahvistamista ja kumoamista koskevan lainsäädännön nykytilasta löytyy isyyslain ja äitiyslain säätämiseen johtaneista asiakirjoista (HE 91/2014 vp ja KAA 3/2016 vp). Tässä esityksessä keskitytään kuvaamaan nykytilaa vain siltä osin kuin se on tarpeen ehdotettavien muutosten osalta.
Vanhemmuuden kumoamista koskevien säännösten avulla pyritään turvaamaan se, että avioliittoon perustuvan isyyden toteamisen tai isyyden tai äitiyden tunnustamisen tuottamat virheelliset lopputulokset voitaisiin yksittäistapauksissa korjata jälkeenpäin. Korjaamisen tapahduttua isyys voidaan vahvistaa uudelleen siten, että isyys vastaa biologista polveutumista ja äitiys siten, että se vastaa hedelmöityshoitosuostumuksen sisältöä. Tämä tukee lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja alkuperänsä. Vanhemmuuden kumoamissäännöksillä on kuitenkin myös toinen tavoite: vakiintuneiden sosiaalisten vanhemmuussuhteiden suojaaminen ja vanhemmuuskysymyksiin liittyvien epävarmuustekijöiden hälventäminen. Esimerkiksi isyysolettaman mukaisesta isästä on voinut muodostua lapselle merkityksellinen sosiaalinen vanhempi, vaikka olettama onkin johtanut väärään biologiseen isyyteen. Jälkimmäistä tavoitetta ilmentävät synnyttäneelle äidille, aviomiehelle ja vanhemmuutensa tunnustaneelle asetetut lyhyet, joskaan ei aivan ehdottomat kanneajat.
Hedelmöityshoidoista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Siittiöiden valinnasta riippuu, vahvistetaanko naisparille syntyvän lapsen toiseksi vanhemmaksi siittiöt luovuttanut isä vai toinen äiti.
Euroopan neuvosto on vuonna 1975 hyväksynyt yleissopimuksen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellisesta asemasta (ETS 85). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta. Suomi on kuitenkin ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta eivätkä viranomaiset saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimuksen 14 artiklan ja 12. pöytäkirjan mukaan yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet tulee taata ilman syrjintää mm. syntyperään katsomatta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi Suomi on myös ratifioinut uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 79 ja 80/2002), jonka 16 artiklan mukaan perheellä on yhteiskunnan perusyksikkönä oikeus asianmukaiseen sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun sen täysipainoisen kehityksen turvaamiseksi. Lisäksi Suomi on hyväksynyt lasten oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 12 ja 13/2011), joka turvaa lasten menettelyllisiä oikeuksia heitä koskevia asioita käsiteltäessä. Yleissopimuksen hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä Suomi nimesi isyyden vahvistamista koskevat oikeudelliset menettelyt yhdeksi niistä oikeusviranomaisessa käsiteltävistä menettelyistä, joihin yleissopimusta sovelletaan.