Hallinto-Oikeus
Hallinto-oikeuksiin saapuu vuosittain yleensä noin 20 000—23 000 asiaa. Suurimpia asiaryhmiä ovat olleet sosiaali- ja terveydenhuoltoasiat ja ulkomaalaisasiat. Myös veroasiat on ollut yksi suurista asiaryhmistä, vaikka niiden osuus kaikista asioista on vähentynyt selvästi 1990-luvun alkupuolelta. Muita hallinto-oikeuksissa käsiteltäviä asiaryhmiä ovat valtio-oikeus ja yleishallintoasiat, itsehallintoasiat, rakentamista koskevat asiat, ympäristöasiat sekä taloudellista toimintaa koskevat asiat, joka sisältää muun muassa liikenne- ja viestintäasiat.
Katselmuksen toimittaminen saattaa joissakin tapauksissa olla välttämätöntä ratkaisevien tosiseikkojen selvittämiseksi myös kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Voimassa olevassa hallintolainkäyttölaissa ei kuitenkaan ole tästä säännöstä.
Lisäksi on maahanmuuttotuomioistuimia (migrationsdomstolar), jotka käsittelevät maahanmuuttoviraston päätöksiä koskevia valituksia. Näiden tuomioistuinten päätöksistä valitetaan erilliseen muutoksenhakuasteeseen (migrationsöverdomstolen). Maahanmuuttotuomioistuimet ovat organisatorisesti osa yleisiä hallinto-oikeuksia.
Hallintolainkäyttölakiin ei sisälly tarkempia säännöksiä suullisen käsittelyn valmistelusta eikä suullisen istunnon kulusta. Kirjallinen ja tarvittaessa suullinenkin esivalmistelu tehostaisi suullista käsittelyä samoin kuin ratkaisun tekemistä kokonaisuudessaan. Erityisesti todistusteemojen yksilöimättömyys, usean todistajan kuuleminen tarpeettomasti samasta teemasta tai sellaisten todistajien kuuleminen, jotka eivät tosiasiallisesti tiedä asian ratkaisun kannalta relevanteista seikoista, pitkittää suullista käsittelyä ja tekee prosessista helposti hahmottoman.
Useimmiten hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan osan voittajan kuluista. Tämä on kuitenkin tuomioistuimen harkinnassa.
Valituslupasääntely on eri hallinnonalojen lainsäädännössä laajentunut niin, että valituslupajärjestelmän piiriin kuuluu nykyisin suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävistä valitusasioista. Valituslupasäännös muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei siten enää ole poikkeuksellinen järjestely.
Nykyinen ylimääräisen muutoksenhaun järjestelmä ei ole selkeä. Kantelun ja purun edellytykset ovat osittain päällekkäisiä. Lisäksi kantelu sekoitetaan yleisessä keskustelussa hallintokanteluun. Kantelun tarpeellisuus ylimääräisenä muutoksenhakukeinona on syytä arvioida uudelleen.