Hallinto-Oikeus
Hallintoriidassa voi olla kyse esimerkiksi julkisyhteisöjen välisestä kustannusten jakamista koskevasta riidasta, julkisyhteisön perusteettomasti maksaman suorituksen takaisinperinnästä, hallintosopimuksen tulkintaa koskevasta riidasta tai riidasta, joka koskee oikeutta terveydenhuoltoon tai muuhun palveluun, jonka järjestämiseen kunnilla on velvollisuus. Lisäksi erityislaeissa on säännöksiä asian käsittelemisestä hallintoriitana.
Hallintoprosessi muodostaa oman prosessilajinsa riita- ja rikosprosessin rinnalla. Lainkäyttö ja tuomioistuinlaitos muodostavat kuitenkin oikeusjärjestelmässä kokonaisuuden, jossa oikeudenkäyntimenettelyille voidaan asettaa samankaltaisia tavoitteita ja perusvaatimuksia. Hallintoprosessin menettelysäännösten kehittämisessä on edelleen tarpeen ottaa huomioon yleisiä tuomioistuimia koskeva vastaava sääntely ja sen kehittäminen. Samalla viittaukset oikeudenkäymiskaareen on tarkistettava ja sääntelyn selkeyttämiseksi on tarpeen avata osa viittauksista hallintoprosessiin paremmin soveltuviksi säännöksiksi.
Valitus ei ole käytettävissä oikeussuojakeinona silloin, kun hallintoviranomaisella ei ole toimivaltaa ratkaista asiaa muita osapuolia sitovalla hallintopäätöksellä, vaan kyse on muusta julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen perustuvasta riidasta. Hallintotuomioistuin voi antaa tällaiseen asiaan täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun hallintoriitamenettelyssä. Yleissäännökset hallintoriitamenettelystä ovat hallintolainkäyttölain 12 luvussa.
Aselupa Hallinto-OikeusVirallisperiaatteen asema on vahva Ranskan hallintoprosessissa. Näin ollen vaikka todistustaakka on valittajalla, se on hallintoprosessissa kevyempi kuin siviiliprosessissa. Tämä pätee etenkin tapauksissa, jossa pääsy keskeiseen aineistoon on vain vastapuolena olevalla hallintoviranomaisella. Inkvisitorisessa järjestelmässä tuomarilla on lisäksi vastuu asian riittävästä selvittämisestä. Tuomarin on otettava tuomiossa kantaa jokaiseen esitettyyn väitteeseen. Lisäksi erillinen valtion edustaja, julkisasiamies (rapporteur public), tekee asiassa oman, riippumattoman ratkaisuehdotuksensa.
Saman oikeuskäytännön mukaan asianosaisen itsensä tulee lähtökohtaisesti saada päättää, onko jokin lausuma tai selvitys sen luonteinen, että se edellyttää hänen kannanottoaan. Näin ollen tuomioistuin voi poiketa kuulemisvelvoitteesta vain hyvin poikkeuksellisesti. EIT:n oikeuskäytännössä on vakiintuneesti korostettu sitä, että asianosaiselle on varattava tilaisuus tutustua kaikkeen oikeudenkäyntiaineistoon ja annettava mahdollisuus kommentoida sitä. Tuomioistuin ei siten yleensä voi asianosaisen puolesta arvioida, onko jokin selvitys niin merkittävä, että asianosaista pitäisi kuulla siitä (esimerkiksi EIT Vilén v. Suomi 2009 ja EIT Fortum v. Suomi 2003). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tosin korostaa sitä, että selvityksen relevanssin arviointi kuuluu kansalliselle lainsäätäjälle ja kansallisille tuomioistuimille (EIT Letinčić v. Kroatia 2016).
Viranomaisen tekemä hallintopäätös on pääsääntöisesti täytäntöönpanokelpoinen muutoksenhausta huolimatta. Tuomioistuin voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon (interim relief) asianosaisen vaatimuksesta. Lisäksi tuomioistuin voi päättää muista turvaamistoimista, kuten esimerkiksi erilaisista kieltomääräyksistä ja tutkimusten suorittamisesta. Turvaamismääräyksen voi tietyin edellytyksin antaa jo ennen pääasian vireille tuloa.
Hallintoa koskevat kanteet käsitellään samoissa tuomioistuimissa kuin siviili- ja rikosasiatkin, ja hallintoprosessi muistuttaa pitkälti siviiliasian käsittelyä. Tanskan perustuslain 63(2) pykälän mukaan lailla voitaisiin säätää yhden tai useamman hallintotuomioistuimen perustamisesta niin, että niiden päätöksiin voitaisiin hakea muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen. Tällaisen lain säätämistä ei kuitenkaan ole pidetty tarpeellisena.