Hallinto-Oikeus
Muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymyksistä. Valittaminen on luvanvaraista. Valitusluvan hakeminen on yleensä maksullista ja sitä haetaan ensiksi siltä tuomioistuimelta, jonka päätöksestä halutaan valittaa.
Säännökset päätöksen valituskelpoisuudesta ja asianosaisesta rajaavat useimmissa tapauksissa riittävästi valitusoikeuden käyttämistä. Tarvittaessa valituskelpoisen hallintoasian käsitettä voidaan täsmentää yleislaissa tai erityislainsäädännössä. Valitusmahdollisuuden rajaaminen yleistä valitusoikeutta kaventamalla ei siten ole tarpeellista. Valitusmahdollisuutta koskevien yleissäännösten tulisikin nykyisestä poiketen kattaa kaikki hallintopäätökset riippumatta hallintopäätöksen tekijän organisatorisesta asemasta.
Hallintolainkäyttölaissa säädetään myös toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä. Poikkeuksia toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymistä koskevista hallintolainkäyttölain yleissäännöksistä on muussa lainsäädännössä. Erikseen säädetään myös valitustiestä erityistuomioistuinten tai muutoksenhakulautakuntien toimivaltaan kuuluvissa asioissa.
Lisäksi ehdotetaan muutoksia 51 lakiin lähinnä niissä olevien viittaussäännösten johdosta. Erikoiskasvien markkinoimismaksuista annettu laki kumottaisiin tarpeettomana.
Ehdotus merkitsisi sitä, että poikkeuksista ehdotettuun valituslupasääntelyyn tulisi säätää erikseen. Poikkeussäännösten tarpeen arvioinnissa olisi otettava huomioon, että muuhun lainsäädäntöön sisältyvät yleisviittaukset hallintolainkäyttölakiin tarkoittaisivat ehdotetun yleislain tultua voimaan viittausta uuteen yleislakiin. Säännös, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen haetaan muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, merkitsisi, että sovellettaviksi tulisivat myös uuden yleislain säännökset valituslupamenettelystä.
Yleistä lainkäyttöä sääntelevän oikeudenkäymiskaaren säännökset ovat olleet useiden hallintolainkäyttölain säännösten lähtökohtana. Lisäksi hallintolainkäyttölaissa on viittauksia oikeudenkäymiskaareen silloin, kun kysymys on täydentävistä säännöksistä, jotka eivät ole hallintoprosessin kannalta keskeisiä ja joiden uudelleen kirjoittaminen lakiin olisi tarpeettomasti laajentanut hallintolainkäyttölakia.
Hallintolainkäyttölakiin ei sisälly tarkempia säännöksiä suullisen käsittelyn valmistelusta eikä suullisen istunnon kulusta. Kirjallinen ja tarvittaessa suullinenkin esivalmistelu tehostaisi suullista käsittelyä samoin kuin ratkaisun tekemistä kokonaisuudessaan. Erityisesti todistusteemojen yksilöimättömyys, usean todistajan kuuleminen tarpeettomasti samasta teemasta tai sellaisten todistajien kuuleminen, jotka eivät tosiasiallisesti tiedä asian ratkaisun kannalta relevanteista seikoista, pitkittää suullista käsittelyä ja tekee prosessista helposti hahmottoman.