Toimeentulotuki

Täydentävä Toimeentulotuki Lahti

Saako Toimeentulotukea Takautuvasti


Toimeentulotuen jakautuminen Kansaneläkelaitoksen ja kuntien myöntämiin osiin korostaa tarvetta viranomaisten väliseen, monialaiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön sekä hyviin yhteistyökäytäntöihin. Näitä käytäntöjä on uudistukseen valmistauduttaessa käyty läpi Kansaneläkelaitoksen ja kuntien välillä ja eri tilanteisiin on valmistelussa pyritty varautumaan. Toimeenpanon alettua yhteistyö tulee lopulta hioutumaan käytännön soveltamistilanteissa ja kokemuksia tullaan tiiviisti seuraamaan.


Esityksen vaikutuksia on arvioitu aiemmassa Kela-siirtoa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 358/2014) kattavasti. Tehdyillä ehdotuksilla ei muuteta toimeentulotuen saamisen perusteita. Tässä esityksestä asiakkaiden asemaan suoraan vaikuttavia muutoksia ovat lähinnä asian siirtämiseen Kansaneläkelaitoksesta kuntaan liittyvä tarkennus ja toimeentulotuen myöntämiseen lisätty uusi säännös liittyen poikkeaviin tilanteisiin tuen tarpeen ollessa kiireellinen. Lisäksi toimeentulotukeen liittyvien tietojen siirtämisellä on vaikutuksensa asiakkaan asemaan. Esityksessä tarkennetaan sosiaalihuollon salassapitoon liittyvää sääntelyä Kansaneläkelaitosta koskien sekä mahdollistetaan apteekkien ja lääkkeellisen hapen toimittajien sekä Kansaneläkelaitoksen välinen sähköisen maksusitoumuksen käyttö. Lisäksi esitykseen sisältyy uusi sääntely, jonka mukaan asumistietoja voidaan siirtää sähköisesti vuokranantajilta Kansaneläkelaitokselle.

Täydentävä Toimeentulotuki Sänky


Toimeentulotukihakemuksen siirtämiseen esitetty muutos rajaa Kansaneläkelaitoksen siirtovelvollisuuden koskemaan toimeentulotukihakemuksia, joissa asiakas pyytää siirtämistä ja on esittänyt muita kuin perusosaan ja muihin perusmenoihin lain 7 a ja 7 b §:n mukaan lukeutuvia menoja. Tämä selkeyttää Kansaneläkelaitoksen ja kuntien välistä työnjakoa sekä karsii aiheetonta hakemusten siirtelyä tilanteissa, joissa asiakas ei olisi edes itse toivonut asian siirtämistä kuntaan tai joissa myönteisen päätöksen mahdollisuus olisi vakiintuneen myöntämiskäytännön perusteella ollut pieni. Näin kuntiin ei siirry toimeentulotukihakemuksia niin suuria määriä kuin mihin aiempi sääntely olisi ehkä johtanut. Muutos varmistaa kuntien sosiaalialan ammattilaisten resurssien kohdistumisen sosiaalityön tekemiseen, turvaa tavoiteltua hallinnollista tehokkuutta ja tuo selkeyttä myös Kansaneläkelaitoksen ja kunnan väliseen työnjakoon.

Täydentävä Toimeentulotuki Sänky

Toimeentulotuki Käsittelyaika Laki


Sosiaali- ja terveysministeriö on edellä olevaa lainsäädäntöä toimeenpannessaan käynyt yhdessä Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Kuntaliiton kanssa läpi ohjeistukseen, tietojärjestelmiin ja käytännön prosesseihin liittyviä kysymyksiä. Tässä työssä on käynyt ilmi, että lainsäädäntöön tarvitaan täsmennyksiä erityisesti tietojen siirtoon ja toimeentulotuen hakemisprosessiin liittyvissä kysymyksissä. Myös rahoitusprosesseihin ja siirtymävaiheen erilaisiin ratkaisutilanteisiin on liittynyt tarkennustarpeita. Lisäksi on havaittu, että Kansaneläkelaitoksen muun ratkaisutoiminnan tietotekniset ratkaisut apteekki- ja vuokranantajatietojen välittämisessä ovat hyödynnettävissä perustoimeentulotukea myönnettäessä ja tämä kaipaa erillistä sääntelyä. Sosiaalihuollon erityislainsäädännön ulottuminen Kansaneläkelaitokseen sen myöntäessä perustoimeentulotukea on myös vaatinut läpikäyntiä ja tarvetta täsmennyksiin viittaussäännöksin.

Tampere Ehkäisevä Toimeentulotuki


Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta (815/2014) vahvistettiin 26 päivänä kesäkuussa 2015 ja laki tulee voimaan 1.1.2017. Lain mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirretään Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Toimeentulotuen täydentävä ja ehkäisevä osa säilyvät edelleen kuntien vastuulla. Kunnat osallistuvat perustoimeentulotuen rahoitukseen edelleen siten, että kuntien rahoitusosuus kustannuksista on 50 prosenttia.

Perusosa Toimeentulotuki


Esitys sisältää myös säännöksen Kansaneläkelaitoksen liittymisestä valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun toimeentulotukijärjestelmänsä tuottamien perustoimeentulotukitietojen osalta sekä tähän liittyvästä Kansaneläkelaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välisestä yhteistyöstä. Toimeentulotuen rahoitukseen liittyvää ennakoiden maksamisen prosessia säännöksissä on täsmennetty ja täydennetty. Siirtymäsäännökseen on lisätty sääntelyä koskien erilaisia siirtymävaiheen ratkaisutilanteita. Lakia säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä ajanmukaistetaan poistamalla laista viittaus toimeentulotuen myöntämiseen vastaanottokeskuksessa. Lisäksi Kansaneläkelaitos lisätään lastensuojelulain ilmoitusvelvollisten viranomaisten joukkoon. Esityksen tavoitteena on tarkentaa toimeentulotuen haku- ja viranomaisprosesseja toimivallan jakautuessa Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken. Lisäksi täsmennetään toimeentulotukilain ja lastensuojelulain välistä suhdetta koskien taloudellista tukea jälkihuollossa. Esityksessä ei puututa toimeentulotuen myöntämisperusteisiin tai tuen rakenteeseen.

Toimeentulotuki Nokia


Esityksessä ehdotettaisiin muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia, toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta annettua lakia, kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, kotoutumisen edistämisestä annettua lakia, lastensuojelulakia sekä säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettua lakia.