Velkajärjestely
Edellä selostettu 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohdan sanamuoto ja siihen liittyvä johdanto-osan kappale 32 mahdollistavat sen, että velkojan oikeutta periä saatava kolmannelta koskevat yrityssaneerauslain 25 §:n säännökset voidaan säilyttää.
Velkajärjestelylain 9 §:n mukaan velkajärjestely voidaan myöntää velalliselle, joka on maksukyvytön eikä kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään voidakseen selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista, jos: 1) maksukyvyttömyyden pääasiallisena syynä on velallisen maksukyvyn olennainen heikentyminen sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tai muun olosuhteiden muutoksen vuoksi pääasiassa ilman velallisen omaa syytä; tai 2) velkajärjestelyyn on muuten painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa velallisen maksukykyyn.
Jos velallisella on omistusasunto, velallisen on velkajärjestelylain 30 §:n 3 momentin mukaan suoritettava tavallisia velkojaan vähintään 32 §:ssä tarkoitettu määrä. Jos velallinen säilyttää omistusasuntonsa, maksuohjelman kesto voi olla kolmea vuotta pitempi. Maksuohjelman kesto ei kuitenkaan saa tavallisten velkojen osalta ylittää kymmentä vuotta.
Direktiivi ei edellytä, että täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen tulisi olla myönnettävissä ilman menettelyn aloittamista. Direktiivi toisin sanoen mahdollistaa sen, että täytäntöönpanotoimet voidaan keskeyttää vain, jos menettely on aloitettu. Tämä johtuu siitä, että koko II osaston mukaiseen saneerauspuitteistoon pääsyn epääminen 4 artiklan sallimissa rajoissa oikeuttaa samalla epäämään pääsyn puitteiston osina oleviin elementteihin, kuten yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämiseen. Sanottu käy ilmi myös 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodosta (”voidaan myöntää yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen uudelleenjärjestelyohjelmaa koskevien neuvottelujen tukemiseksi ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteissa”).
Artiklan 1 kohdassa todetaan, että jos kansallisessa lainsäädännössä säädetty velallisen velvollisuus hakea sellaisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, joka voisi johtaa velallisen likvidaatioon, tulee ajankohtaiseksi yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen aikana, velvollisuuden soveltaminen keskeytyy kyseisen keskeyttämisen ajaksi.
Yrityssaneerauslain 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan saneerausmenettelyn kohteena ei voi olla selvitystilassa oleva yhtiö, osuuskunta tai säätiö.
Seuraavassa tarkastellaan yrityssaneerauslain perintä- ja täytäntöönpanokielloista tehtyjen poikkeusten suhdetta direktiiviin. Koska maksukiellolla on lähtökohtaisesti sama ulottuvuus kuin perintä- ja täytäntöönpanokiellolla, tarkasteluun on otettava myös 18 §:n mukaiset maksukieltopoikkeukset siitä huolimatta, ettei direktiivissä sinänsä säädetä maksukiellosta.
Direktiivi sallii ainoastaan seuraavat rajoittimet II osaston mukaiseen saneerauspuitteistoon pääsylle:
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jättää tiettyjä velkatyyppejä veloista vapauttamisen ulkopuolelle tai rajoittaa mahdollisuutta veloista vapauttamiseen taikka säätää niitä koskevasta pidemmästä vapauttamisajasta silloin, kun tällaiset poissulkemiset, rajoitukset tai pidemmät ajanjaksot ovat asianmukaisesti perusteltuja. Kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisesti esimerkkinä rikosoikeudellisista seuraamuksista johtuvat tai niihin liittyvät velat.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kerättävä ja koottava vuosittain kansallisella tasolla tiedot niiden velallisten lukumäärästä, joihin sovellettiin uudelleenjärjestelymenettelyjä tai maksukyvyttömyysmenettelyjä ja joilla oli kolmen vuoden aikana ennen hakemuksen toimittamista tai tällaisten menettelyjen aloittamista, jos tällaisesta aloittamisesta säädetään kansallisessa lainsäädännössä, uudelleenjärjestelyohjelma, joka oli vahvistettu II osaston täytäntöönpanevassa aiemmassa uudelleenjärjestelymenettelyssä.
Harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tapahtunut velkaantuminen rinnastuu direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun epärehellisessä tai vilpillisessä mielessä tapahtuneeseen velkaantumiseen. Se voi tarkoittaa myös direktiivin 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista veloista vapauttamista koskeva hakemusta, johon liittyy väärinkäyttöä. Harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tapahtuneeseen velkaantumiseen perustuvaa esteperustetta voidaan pitää direktiivin 23 artiklan sallimana.
Artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että jos keskeyttäminen on rajoitettu, sitä sovelletaan vain velkojiin, joille on ilmoitettu kansallisen lainsäädännön mukaisesti 1 kohdassa tarkoitetuista uudelleenjärjestelyohjelmaa koskevista neuvotteluista tai keskeyttämisestä.
velalliselle on aikaisemmin vahvistettu maksuohjelma.
Erottamis- ja eroamismenettelyt
Oikeusministeriö asetti 29.1.2020 kaksi työryhmää. Yrityssaneeraustyöryhmän tehtäväksi annettiin valmistella direktiivin edellyttämät ja hallitusohjelman tavoitteita toteuttavat muutokset yrityksen saneerausta koskevaan lainsäädäntöön sekä direktiivin edellyttämät, kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokkuutta koskevat toimenpiteet. Työn tavoitteena oli erityisesti edistää yritysten mahdollisuutta päästä riittävän varhaisessa vaiheessa joutuisaan ja kustannuksiltaan kohtuulliseen saneerausmenettelyyn. Työryhmän toimeksiantoon ei kuulunut niin sanottua velkakonversiota koskevien kysymysten arvioiminen. Työryhmässä oli oikeusministeriön lisäksi edustus konkurssiasiamiehen toimistosta, Helsingin käräjäoikeudesta, Verohallinnosta, Suomen Asianajajaliitosta, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:sta, Finanssiala ry:stä sekä Suomen Yrittäjät ry:stä, minkä lisäksi apulaisprofessori Tuomas Hupli Turun yliopistosta toimi työryhmän pysyvänä asiantuntijana. Työryhmä kokoontui mietinnön valmistumiseen mennessä 22 kertaa.
asetuksen (EU) N:o 909/2014 2 artiklan 1 alakohdassa määriteltyjä arvopaperikeskuksia;
Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet eivät vaikuta kertyneisiin ammatillista lisäeläkettä koskeviin oikeuksiin.
Johdanto-osan kappaleen 54 mukaan olisi oltava mahdollista, että jos äänestysryhmien enemmistö ei kannata uudelleenjärjestelyohjelmaa, ohjelma voidaan silti vahvistaa, jos sitä kannattaa ainakin yksi sellainen velkojaryhmä, johon ohjelma vaikuttaa tai vaikuttaa kielteisesti ja joka velallisen toimivan yrityksen arvoon määrittämisen perusteella saa maksuja tai säilyttää etuja, tai, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, jonka voidaan kohtuudella olettaa saavan maksuja tai säilyttävän etuja, jos kansallisen lainsäädännön mukaisesti sovelletaan likvidaatiomenettelyyn liittyvää tavanomaista maksunsaantijärjestystä. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltioiden olisi voitava lisätä niiden ryhmien määrää, joiden on hyväksyttävä ohjelma. Niiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä vaatia, että kaikkien kyseisten ryhmien olisi saatava kansallisen lainsäädännön mukaisesti maksuja tai säilytettävä etuja arvostettaessa velallinen toimintaa jatkavana yrityksenä. Jäsenvaltioiden ei kuitenkaan olisi edellytettävä kaikkien ryhmien suostumusta. Näin ollen, jos velkojaryhmiä on ainoastaan kaksi, vähintään yhden ryhmän suostumus olisi katsottava riittäväksi, jos muut edellytykset eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamiselle täyttyvät. Kielteinen vaikutus velkojiin olisi tulkittava niin, että velkojien saatavien arvo alenee.
Velkajärjestelylain 9 §:n viimeisen lauseen perusteella velkajärjestely ei ole yleisesti ottaen perusteltu silloin, kun velallinen omatoimisesti pystyisi parantamaan maksukykyään. Esimerkiksi työkykyiseltä velalliselta voidaan yleensä edellyttää, että hän tekee kokoaikatyötä, jos hänellä on siihen mahdollisuus eivätkä erityiset syyt ole sille esteenä (HE 183/1992 vp s. 49). Maksukyvyn parantaminen voi liittyä myös menojen vähentämiseen. Direktiivi ei salline veloistavapauttamismenettelyyn pääsyn epäämistä sillä perusteella, ettei velallinen kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jättää tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle 1 kohdassa tarkoitetut menettelyt silloin, kun ne koskevat velallisia, jotka ovat muita kuin 2 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluja tarjoavia rahoitusyhteisöjä, joihin sovelletaan erityisiä järjestelyjä, joiden mukaan kansallisilla valvonta- tai kriisinratkaisuviranomaisilla on vastaavat laajat valtuudet puuttua niiden asioihin kuin ne valtuudet, joista säädetään unionin ja kansallisessa lainsäädännössä 2 kohdassa tarkoitettujen rahoitusyhteisöjen osalta. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä erityisistä järjestelyistä komissiolle.
kansallisen lainsäädännön niin salliessa, jos keskeyttäminen johtaa velkojan maksukyvyttömyyteen.