Velkajärjestely
Yrityssaneerauslain 7 §:n 2 momentin mukaan, ellei erityisiä vastasyitä ole, saneerausmenettelyä ei voida aloittaa, jos:
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan e alakohdan perusteella veloista vapauttamiseen kuluvaa pääsääntöistä kolmen vuoden kestoa voidaan pidentää siinä tapauksessa, että menettelystä aiheutuneita kustannuksia ei ole katettu. Artiklan 4 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää pidemmästä vapauttamisajasta muun muassa silloin, kun kyse on veloista vapauttamiseen johtavan menettelyn kustannusten maksamisvelvoitteesta johtuvasta velasta. Johdanto-osan kappaleessa 80 selvennetään poikkeuksen voivan olla perusteltu, kun velasta vapauttamiseen johtavan menettelyn kustannuksia, mukaan luettuina lainkäyttö- ja hallintoviranomaisten sekä selvittäjien kustannukset, ei ole katettu.
tarpeen toteuttaa toimenpiteitä maksukyvyttömyyden välttämiseksi; ja
Mitä tulee ensiksi yrityssaneerauslain vaatimukseen siitä, että kaikkien puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä kaikkien tunnettujen velkojien saatavista, lähtökohtana tulee huomata, että 11 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta asettaa jäsenvaltioille vain vähimmäistason edellytyksistä, joilla uudelleenjärjestelyohjelma voidaan pakkovahvistaa. Tämä ilmenee muun muassa 1 kohdan johdantolauseen sanasta ”ainakin”. Tämän vuoksi yrityssaneerauslain 54 §:n 2 kohdan mukaista edellytystä siitä, että puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä tunnettujen velkojien saatavista, ei voida pitää direktiivin kieltämänä.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisena esimerkkinä poikkeuksista se, ettei maksukyvytön yrittäjä ole noudattanut kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteitaan. Velkajärjestelylain 10 §:n 8 kohdassa on kysymys juuri tällaisista velvoitteista. Lisäksi myötävaikutusvelvollisuuden rikkominen täyttää 23 artiklan 1 kohdan velvoitteen siltä osin kuin kysymys on velallisen epärehellisestä tai vilpillisestä toiminnasta maksukyvyttömyysmenettelyn aikana.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat mukauttaa sitä, mitä tarkoitetaan tämän artiklan mukaisella kohtuuttomalla tavalla estämisellä tai haittaamisella, ottaen huomioon esimerkiksi sen, onko velallinen mikro- ja pk-yritys vai suuryritys, oman pääoman haltijoiden oikeuksiin vaikuttavat ehdotetut uudelleenjärjestelytoimenpiteet, oman pääoman haltijan tyypin, sen, onko velallinen oikeushenkilö vai luonnollinen henkilö, tai sen, onko yhtiömiesten vastuu rajoitettu vai rajoittamaton.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että oman pääoman haltijat eivät saa kohtuuttomalla tavalla estää tai haitata uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamista. Lähtökohtana on otettava huomioon, että yrityssaneerauslain 57 §:n 1 momentin mukaan saneerausvelkojen ja muiden ohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät ohjelman mukaisesti, kun saneerausohjelma on vahvistettu. Saneerausohjelma sitoo myös velallisyhtiötä, jonka on noudatettava ohjelmaa uhalla, että ohjelmaan sisältyvä velkajärjestely tai koko saneerausohjelma voidaan 64 tai 65 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä määrätä raukeamaan. Edelleen voidaan viitata siihen, ettei lähtökohtaisesti voida pitää yhtiökokouksen ja johdon välisen toimivallanjaon mukaisena, että yhtiökokous määräisi johdon laiminlyömään saneerausohjelman mukaisia suorituksia tai jättämään tekemättä ohjelmassa määrättyjä toimenpiteitä. Osakeyhtiölain 5 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat tosin voivat yksimielisinä tehdä yksittäistapauksessa päätöksen hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa, mutta yksimielisyysvaatimus kaventaa tämän mahdollisuuden käytettävyyttä siinä määrin, ettei säännöksen voitane katsoa mahdollistavan sitä, että osakkeenomistajat voisivat kohtuuttomasti estää saneerausohjelman toteuttamista direktiivin kieltämällä tavalla. Eräät saneerauksen yhteydessä toteutettavat toimenpiteet, esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muutos (ks. yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 1 kohta), kuitenkin kuuluvat nimenomaan yhtiökokouksen toimivaltaan. Tällaisten toimien toteuttaminen saattaa ajoittua saneerausohjelman toteuttamisvaiheeseen, jolloin yhtiökokouksen toiminta voisi tulla arvioitavaksi 12 artiklan 2 kohtaa vasten. Tältä osin on huomattava, että osakeyhtiölaissa käytetään yleisenä määräenemmistövaatimuksena kahta kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista (osakeyhtiölain 5 luvun 27 §). Tämä vaatimus soveltuu esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muuttamiseen ja suunnattuun osakeantiin. Kuten jo edellä on todettu, direktiivin systematiikassa tällainen enemmistövaatimus ei ole kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon vastainen (vrt. analogisesti 9 artiklan 6 kohdan toinen alakohta). Lisäksi jäljempänä selostettava 12 artiklan 3 kohta tarjoaa liikkumavaraa kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon tulkinnassa.
velallinen, velallisyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalainen yhtiömies tai velallisyhteisön johtoon kuuluva henkilö on syyllistynyt tai on perusteltua syytä epäillä hänen syyllistyneen menettelyyn, jonka perusteella hänet voitaisiin määrätä liiketoimintakieltoon.
Artiklassa säädetään siitä, milloin lainkäyttö- tai hallintoviranomaisten on vahvistettava uudelleenjärjestelyohjelma, vahvistamisedellytysten vähimmäisedellytyksistä ja perusteista jättää ohjelma vahvistamatta sekä vahvistamista koskevasta menettelystä. Artiklan mukaisiin periaatteisiin kuuluvat muun muassa velkojien yhdenvertaisuus, asianmukaiset tiedoksiannot, konkurssivertailu, menettelyn joutuisuus sekä ohjelman jättäminen vahvistamatta tilanteessa, jossa velallisen liiketoiminnan elinkelpoisuus ei ole ohjelman avulla kohtuudella odotettavissa. Artiklan sisältöä ja sen suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön selostetaan tarkemmin työryhmän mietinnössä (s. 66–71).
Näistä syistä esityksessä ehdotetaan, että velallisella ei jatkossa olisi velvoitetta tilittää menettelyn aikaista maksuvarakertymää velkojille. Toiseksi valmistelussa on tarkasteltu vaihtoehtoa, jossa menettelyaika otettaisiin huomioon osana maksuohjelman kestoa siinä tapauksessa, että menettelyajan kertymä tilitetään myötävaikutusvelvollisuuden nojalla velkojille. Tähän malliin liittyy kuitenkin se ongelma, että menettelyajan huomioiminen maksuohjelman kestossa saattaisi käytännössä vaikeuttaa ohjelman laadintaa, koska menettelyajan lopullinen pituus ei ole ohjelmaa laadittaessa vielä tiedossa.
Artiklan 3 kohdan säännös koskee sanamuotonsa perusteella lähinnä artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja maksukyvyttömyysmenettelyjä, jotka perustuvat omaisuuden rahaksimuuttoon. Se on myös jäsenvaltioille vapaaehtoinen.
Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kerätä ja koota tietoja otantatekniikalla, jossa on varmistettu, että otokset ovat edustavia koon ja monipuolisuuden näkökulmasta. Suomessa ei ole olemassa olevien rekisterien ja tilastojen johdosta tarpeen käyttää otantaa.
Velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentissa todetaan, että kun maksuohjelma on vahvistettu, velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen ja muiden maksuohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät ohjelman mukaisesti. Näin ollen velallinen saa anteeksi ne loppuvelat, joita ei maksuohjelmassa määrätty maksettaviksi. Velallinen vapautuu kyseisistä veloista ilman eri hakemusta.
72 artikla – pääoman korottaminen rahana maksettavaa vastiketta vastaan: Artiklassa säädetään osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (1 kohta), merkintäetuoikeudesta poikkeamista koskevista jäsenvaltio-optioista (2 kohta), merkintäetuoikeuden julkistamisesta ja käytön ehdoista (3 kohta), merkintäetuoikeudesta poikkeamisen, ts. suunnatun osakeannin, edellytyksistä (4 kohta), hallituksen valtuuttamisesta suunnattuun osakeantiin (5 kohta) sekä säännöksen soveltamisesta yhtiön osakkeeseen oikeuttavia yhtiön arvopapereita annettaessa (6 kohta). Säännökset on Suomessa pantu täytäntöön OYL 9–10 luvuissa (osakeannin osalta erit. OYL 9 luvun 2–4 §). Vaatimusten suhdetta saneerausmenettelyä koskeviin päätöksentekovaatimuksiin on käsitelty edellä ja jäljempänä (ks. erityisesti määräenemmistövaatimusten kohtuullisuudesta mainittu).
edellä 2 artiklan 1 kohdan 6 alakohdassa säädettyä velkojien etua koskevaa testiä ei väitetysti suoritettu hyväksytysti;
Velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maksuohjelmaa voidaan velallisen tai velkojan hakemuksesta muuttaa, jos esimerkiksi velallisen maksukyky on heikentynyt niin olennaisesti, että häneltä ei voida kohtuudella edellyttää maksuohjelmassa määrätyn maksuvelvollisuuden täyttämistä ottaen erityisesti huomioon maksuvelvollisuuden täyttämiseen tarvittava aika velallisen muuttuneissa olosuhteissa, tai jos muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa on ohjelman vahvistamisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos.
Toisaalta säännöksen velkajärjestelyn estymisestä väliaikaisesta syystä on todettu johtavan velallisen passivoitumiseen. Tämä johtuu muun muassa siitä, että työttömäksi joutuneen velallisen työttömyyden tulee olla vakiintunutta ennen kuin hänelle voidaan myöntää velkajärjestely. Säännöksen on katsottu johtavan velallisen passivoitumiseen tilanteessa, jossa velallinen voisi työllistää itsensä yrittäjänä. (HE 83/2014 vp s. 11–12)
Direktiivistä ei ole löydettävissä perustetta, jonka nojalla yrityssaneerauslain 7 §:n 2 momentin mukaiset esteperusteet voitaisiin pitää voimassa uhkaavan maksukyvyttömyyden tilanteessa.
Yrityssaneerauslain 24 §:n 4 momentin mukaan saneerausmenettelyn alettua velallinen voidaan velkojan hakemuksesta asettaa konkurssiin vain, jos velallinen menettelyn alkaessa oli maksukyvytön ja olosuhteet ovat sellaiset kuin yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainitaan tai jos konkurssihakemus perustuu saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneen velan maksun laiminlyöntiin. Jälkimmäisessä tapauksessa tuomioistuimen on kuultava selvittäjää, ja konkurssiin asettamista voidaan velallisen vaatimuksesta lykätä enintään kuukaudella, jos siihen on saneerausmenettelyn jatkamisen kannalta erityisen painava syy.
Oikeusministeriö päätti 8.12.2020 jatkaa yrityssaneeraustyöryhmän ja seurantaryhmän toimikautta kansallisten muutostarpeiden arviointia varten 31.12.2021 saakka. Työryhmän toimikautta pidennettiin, koska vuoden 2020 koronavirusepidemian ja siihen liittyneiden kiireellisten lainsäädäntötoimenpiteiden johdosta työryhmä ei ehtinyt suunnitellulla tavalla käsittelemään laajaa toimeksiantoaan määräaikaan mennessä.