Ositussopimus

Itse Tehty Ositussopimus

Vapaamuotoinen Ositussopimus

Päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta huolehtisi siten ensivaiheessa käräjäoikeus ja käräjäoikeuden päätökseen haettaisiin muutosta hovioikeudelta, mutta tyytymättömyyden ilmoitusta ei tarvittaisi. Muutoksenhakuun sovellettaisiin muutoin oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua koskevia säännöksiä, jollei asetuksista muuta johdu. Tämä tarkoittaisi sitä, että valitettaessa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen tarvittaisiin oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä tarkoitettu jatkokäsittelylupa. Muutoksenhakujärjestelmä olisi näin ollen johdonmukainen, sillä myös muiden vastaavien EU-asetusten mukaiset ratkaisut päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kuuluvat jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin.

Eksekvatuuria varten säädettyä menettelyä noudatetaan myös, kun asianosainen pyytää ratkaisua toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta (36 artiklat 2 kohta).

Avioliittolain säännökset aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista säilyttävät sitä vastoin merkityksensä vielä pitkään, sillä asetuksen III luvun säännöksiä sovelletaan vain sellaisiin henkilöihin, jotka ovat avioituneet tai valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Tämän vuoksi avioliittolain kyseisten säännösten kumoaminen ei olisi asianmukaista. Avioliittolain 140 §:n mukaan avioliittolain V osan säännöksiä sovelletaan vain, jollei muusta laista tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu. Säännös ei ole lainsoveltajan kannalta kovin havainnollinen, mutta se osoittaa kuitenkin yksiselitteisesti, että aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevat avioliittolain säännökset ovat toissijaisia muun muassa aviovarallisuusasetukseen nähden. Aviovarallisuusasetuksesta ei siten aiheudu tarpeita muuttaa avioliittolakia tältä osin.

Sovellettavaa lakia koskevien asetusten III lukujen säännösten soveltamisesta on omat siirtymäsäännökset asetusten 69 artiklan 3 kohdissa. Niiden mukaan näitä säännöksiä sovelletaan vain sellaisiin henkilöihin, jotka ovat avioituneet, rekisteröineet parisuhteensa tai valinneet suhteeseensa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde, joka on solmittu ennen asetusten soveltamisen alkamista, tulee siten aviovarallisuus- tai parisuhdevarallisuusasetuksen III luvun soveltamispiiriin, jos osapuolet asetusten soveltamisen alettua tekevät sopimuksen sovellettavasta laista. Tällaisia sopimuksia tultaneen tekemään vain melko harvoin. Tämän vuoksi kansalliset lainvalintasäännöt, jotka koskevat avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavaa lakia, säilyttävät merkityksensä vielä pitkään.

Mainittujen säännösten, jotka turvaavat aviopuolison ja lesken asemaa ja edistävät osituksen oikeudenmukaista lopputulosta, voidaan katsoa täyttävän ne edellytykset, jotka asetuksissa on asetettu kansainvälisesti pakottaville säännöksille. Tämän vuoksi ehdotetaan, että asetusten soveltamista koskevaan lakiin otetaan viittaussäännös, joka osoittaa, että mainittuja säännöksiä voidaan soveltaa silloinkin, kun sovellettava laki määräytyy aviovarallisuusasetuksen tai parisuhdevarallisuusasetuksen nojalla.

Asetuksen 22 artikla koskee rekisteröidyn parisuhteen osapuolten tai tulevien osapuolten oikeutta päättää parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavasta laista sopimuksella. Sovellettavaksi voidaan kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan valita vain sellaisen valtion laki, jossa rekisteröidyn parisuhteen instituutioon liitetään varallisuusoikeudellisia vaikutuksia. Lisäksi lain tulee olla joko sen valtion laki, jossa kummallakin tai jommallakummalla osapuolella on asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä (a kohta), tai jonka kansalainen jompikumpi tuolloin on (b kohta) taikka sen valtion laki, jonka lain mukaisesti parisuhde on rekisteröity (c kohta). Viimeksi mainitun vaihtoehdon avulla, jota ei ole aviovarallisuusasetuksessa, on pyritty huolehtimaan siitä, että kaikissa tapauksissa on olemassa ainakin yhden valtion laki, jonka soveltamisesta osapuolet voivat sopia.

Itse Tehty Ositussopimus

Ositussopimus Isännöitsijä

Rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista ei ole pohjoismaisia valtiosopimuksia, mutta toisessa Pohjoismaassa annettu tuomio, joka koskee tällaisen parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia, voi ennen asetuksen soveltamisen alkamista olla tunnustettavissa ja pantavissa täytäntöön pohjoismaisen tuomiolain nojalla. Kun asetuksen soveltaminen alkaa, tilanne muuttuu, sillä parisuhdevarallisuusasetukseen ei ole otettu säännöstä, joka vastaisi aviovarallisuusasetuksen 69 artiklan 3 kohdassa olevaa mahdollisuutta poiketa asetuksesta. Ruotsissa annettu päätös rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista tunnustetaan siten aina parisuhdevarallisuusasetuksen säännöksiä noudattaen, jos päätös kuuluu asetuksen ajalliseen soveltamisalaan. Tämä seuraa suoraan asetuksesta, joten asiasta ei ole tarpeen erikseen säätää.

Kun oikeusviranomainen on päättänyt, että puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin on sovellettava toisen valtion kuin puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakia, tuon toisen valtion lakia sovelletaan avioliiton solmimisesta lähtien, paitsi jos toinen puolisoista ei suostu tähän. Kumpikin puoliso voi siten toisistaan riippumatta estää aviovarallisuusstatuutin taannehtivan vaihtumisen avioliiton alusta pitäen. Tässä tapauksessa tuon toisen lain vaikutus alkaa siitä, kun viimeinen yhteinen asuinpaikka oli perustettu tuohon valtioon, joten muutos on tällöinkin taannehtiva (26 artiklan 3 kohdan toinen alakohta). Kolmansien osapuolien oikeudet, jotka perustuvat puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakiin, on turvattu säätämällä, että tuon toisen valtion lain soveltaminen ei saa vaikuttaa haitallisesti mainittuihin oikeuksiin (26 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta).

Asetukset ovat voimassa sellaisinaan eikä niitä saa selittää tai täsmentää kansallisella sääntelyllä. Eräät asetuksen soveltamista koskevat kysymykset on kuitenkin jätetty kansallisesti ratkaistaviksi. Ehdotetussa laissa kansainvälisten parien varallisuussuhteita koskevien Euroopan unionin neuvoston asetusten soveltamisesta annetaan ne säännökset, joita asetusten soveltaminen Suomessa edellyttää.

Perinnönjako Rahana Vaaditaanko Ositussopimus

Sovellettavaa lakia koskevan sopimuksen muotovaatimuksista säädetään asetuksen 23 artiklassa. Sen 1 kohdan mukaan sopimus on tehtävä kirjallisesti ja päivättävä ja kummankin puolison on allekirjoitettava sopimus. Tämä säännös tulee kuitenkin vain harvoin yksinään sovellettavaksi, sillä artiklan 2—4 kohtien mukaan on noudatettava muotovaatimuksia, jotka puolison tai toisen puolison asuinpaikkavaltio on säätänyt avioehtosopimuksille, jos nuo muotovaatimukset poikkeavat 1 kohdassa säädetyistä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jos puolisoilla on sopimuksen tekohetkellä asuinpaikka Suomessa tai jos Suomen lakia muutoin on artiklan 3 tai 4 kohdan mukaan sovellettava sopimuksen muotovaatimuksiin, sovellettavasta laista tehty sopimus on rekisteröitävä avioehtosopimuksen tavoin. Sääntely muuttuu näin ollen nykyisestä, sillä avioliittolain 130 §:n mukaan sovellettavaa lakia koskevaa sopimusta ei tarvitse rekisteröidä, jotta se olisi puolisoiden välillä sitova.

Yhteisten sääntöjen puuttuminen aiheuttaa ongelmia sellaisille aviopareille ja rekisteröidyille pareille, joiden suhteeseen sisältyy jokin kansainvälinen liittymä. Tällainen liittymä voi olla esimerkiksi se, että puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia tai että he ovat avioliiton aikana asuneet useammassa eri maassa tai omistavat varallisuutta eri valtioissa. Jos tällaisessa parisuhteessa syntyy suhteen varallisuuskysymyksiä koskeva riita, sen lopputulosta voi olla nykyisin mahdoton ennakoida, sillä eri valtiot soveltavat riidan ratkaisuun omien lainvalintasääntöjensä mukaan määräytyviä lakeja. Ei myöskään ole varmuutta siitä, että jäsenvaltiossa asiasta tehty tuomioistuimen päätös tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa.

Asetuksessa säännellään kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvia kysymyksiä, joita syntyy, kun avioliitolla on jokin liittymä yhtä useampaan valtioon. Näihin kuuluvat kysymykset siitä, minkä valtion lakia avioliiton varallisuussuhteisiin on sovellettava, minkä valtion tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista näihin suhteisiin liittyviä riitoja, ja kysymykset jäsenvaltiossa tehtyjen tällaisten ratkaisujen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta muissa jäsenvaltioissa. Asetuksessa ei siten suoraan säädetä aviopuolisoiden oikeuksista ja velvollisuuksista.

Ositussopimus Toimittaminen Verottaja

On kuitenkin ilmeistä, että asetuksen ja pohjoismaisten sopimusten välistä suhdetta ei ollut tarkoitus järjestää tällä tavoin. Tämä käy ilmi aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdasta, jossa säädetään, että pohjoismaisia sopimuksia voidaan asetuksen soveltamisalalla, siis Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa soveltaa vain mainitussa 3 kohdassa lueteltuihin kysymyksiin. Tämä säännös jäisi merkityksettömäksi, jos 62 artiklaa tulkittaisiin edellä mainituin tavoin sen sanamuodon mukaisesti. Tarkoitettu tulkinta näyttää siten olevan, että asetus saa jäsenvaltioiden eli Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa etusijan pohjoismaisiin sopimuksiin nähden kaikissa muissa paitsi artiklan 3 kohdassa mainituissa kysymyksissä.

Eroavuuksista on huomion arvoinen asetusten 17 artiklan 2 kohta. Se koskee tilanteita, joissa eri jäsenvaltioissa on samojen asianosaisten välillä pantu vireille samaa asiaa koskevia kanteita. Tuomioistuin voi tällöin pyytää muita tuomioistuimia, joissa on nostettu kanne samassa asiassa, ilmoittamaan niiden käsiteltävänä olevien kanteiden vireilletulopäivä. Tuomioistuimen, joka saa tällaisen pyynnön, on vastattava pyyntöön viipymättä. Säännös, jonka esikuva on uudessa Bryssel I –asetuksessa ((EU) N:o 1215/2012), helpottaa sen asian ratkaisemista, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa asia on ensiksi pantu vireille.

Asetuksen aineellista soveltamisalaa on täsmennetty luettelemalla sen 1 artiklan 2 kohdassa asiaryhmiä, jotka eivät kuulu asetuksen alaan. Näitä ovat ensinnäkin kysymykset puolison oikeuskelpoisuudesta ja oikeustoimikelpoisuudesta. Nämä kysymykset luetaan tavallisesti kansainvälisen henkilöoikeuden tai kansainvälisen edunvalvontaoikeuden alaan, ja niistä ei ole tällä hetkellä yhteisiä säännöksiä Euroopan unionissa. Asetuksen johdanto-osan 20 kappaleessa todetaan, että poissulkeminen ei kuitenkaan saisi käsittää omaisuutta koskevia erityisiä valtuuksia ja oikeuksia, joita puolisoilla voi olla suhteessa toisiinsa tai kolmansiin osapuoliin. Tätä lienee tulkittava niin, että avioliitosta johtuvat erityiset kelpoisuudet, esimerkiksi kelpoisuus tehdä velkaa, josta toinenkin puoliso vastaa, kuuluvat asetuksen alaan.

Ositussopimus Avioero Oulu

Asetusten sovellettavaa lakia koskevia säännöksiä ei tarvitse soveltaa jäsenvaltion sisäisessä lainvalinnassa (35 artiklat). Tällä tarkoitetaan tapauksia, joissa jäsenvaltioon kuuluu useita sellaisia alueellisia yksiköitä, joilla on omat aviovarallisuussuhteita ja rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevat oikeussääntönsä, ja joudutaan ratkaisemaan, minkä alueellisen yksikön lakia on sovellettava. Tämä kysymys ratkaistaan ensisijaisesti kyseisen jäsenvaltion sisäisten lainvalintasääntöjen nojalla. Asetusten 33 ja 34 artikloissa on kuitenkin osoitettu, miten sovellettava laki määräytyy, jos sisäisiä lainvalintasääntöjä ei ole.

Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuu 18 jäsenvaltiota, jotka ovat Belgia, Bulgaria, Tšekki, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Suomi, Ruotsi ja Kypros. Muut jäsenvaltiot voivat myöhemmin niin halutessaan liittyä tiiviimpään yhteistyöhön, joka tällöin koskee molempia edellä mainittuja asetuksia.

Minkä valtion lakia aviovarallisuusstatuuttina on sovellettava, riippuu siitä, ovatko puolisot valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain sopimalla siitä vai ei. Asetuksen 22 artiklassa on osoitettu ne vaihtoehdot, jotka puolisoilla tai tulevilla puolisoilla on käytettävissä lainvalintasopimusta tehtäessä. Sen mukaan he voivat valita sovellettavaksi joko sen valtion lain, jossa molemmilla tai toisella heistä on asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä, tai sen valtion lain, jonka kansalainen jompikumpi heistä on sopimuksen tekohetkellä.

Omaisuuden Ositussopimus

Kun asetusten soveltaminen alkaa, avioliittolaissa ja rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa olevien kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien säännösten merkitys muuttuu, sillä niitä voidaan asetusten soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä soveltaa ainoastaan asetusten siirtymäsäännöksissä osoitetussa laajuudessa. Avioliittolakia ja rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia ehdotetaan sen vuoksi muutettavaksi siten, että asetuksen vaikutus mainittuihin lakeihin osoitetaan.

Oikeusviranomainen ei kuitenkaan voi päättää aviovarallisuusstatuutin vaihtumisesta, jos puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen ennen viimeisen yhteisen asuinpaikkansa perustamista tuohon toiseen valtioon (26 artiklan 3 kohdan neljäs alakohta). Puolisot, jotka pitävät haitallisena sitä, että mahdollisuus aviovarallisuusstatuutin vaihtamiseen oikeusviranomaisen päätöksellä aiheuttaa epävarmuutta heidän aviovarallisuussuhteissaan, voivat siten hälventää epävarmuuden tekemällä avioehtosopimuksen ennen muuttoaan. Säännös on kirjoitettu siten, että mainittuna ajankohtana tehty pätevä avioehtosopimus estää oikeusviranomaisen päätöksellä tehtävän aviovarallisuusstatuutin vaihtamisen sisällöstään riippumatta.

Selvitettäessä, voidaanko pohjoismaista tuomiolakia asetuksen 62 artiklan 3 kohdan nojalla soveltaa Ruotsissa annettujen asetuksen alaan kuuluvien päätösten täytäntöönpanoon, on vastaavalla tavalla verrattava toisiinsa asetuksen ja pohjoismaisen tuomiolain säännöksiä. Kieltäytymisperusteiden vertailun osalta voidaan viitata edellä esitettyyn. Mitä tulee täytäntöönpanoa koskevaan menettelyyn, asetuksessa on säilytetty niin sanottu eksekvatuuri, sillä jäsenvaltiossa annettu päätös on täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa vain, jos se on siellä julistettu täytäntöönpanokelpoiseksi (42 artikla). Pohjoismaisessa tuomiolaissa ei tunneta eksekvatuuria, mutta lakiin on otettu menettely, joka asiallisesti vastaa täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista. Toisessa Pohjoismaassa annettua päätöstä ei näet voida viedä suoraan ulosottomiehelle pantavaksi täytäntöön, vaan täytäntöönpanoa koskeva hakemus on osoitettava käräjäoikeudelle (10 §). Käräjäoikeus käsittelee hakemuksen menettelyssä, joka muistuttaa asetuksessa säädettyä eksekvatuurimenettelyä. Päätös hakemuksesta annetaan vastapuolta kuulematta, jollei käräjäoikeus toisin määrää (11 §). Asetuksessa olevaa ehdotonta kieltoa kuulla vastapuolta ei pohjoismaisessa tuomiolaissa siten ole.