Ositussopimus
Asetuksen 5 artiklassa on vastaava säännös niiden tilanteiden varalle, joissa avioliitto puretaan molempien puolisoiden eläessä. Jos jäsenvaltion tuomioistuimelle tehdään avioeroa, asumuseroa tai avioliiton mitätöintiä koskeva hakemus niin sanotun Bryssel IIa –asetuksen (Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003) nojalla, kyseisen valtion tuomioistuimella on toimivalta ratkaista myös hakemukseen liittyvät aviovarallisuussuhteita koskevat kysymykset. Tämän säännön alaa on kuitenkin artiklan 2 kohdassa rajoitettu säätämällä, että jos tuomioistuimen toimivalta avioliiton purkamista koskevassa asiassa perustuu tiettyihin 2 kohdassa lueteltuihin seikkoihin, tuomioistuimella on toimivalta aviovarallisuutta koskevassa asiassa vain, jos puolisot ovat siitä sopineet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että avioliiton purkamista koskevaa asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle syntyy ilman puolisoiden sopimusta toimivalta aviovarallisuutta koskevassa asiassa vain, jos avioliiton purkamista koskeva asia on saatettu vireille puolisoiden yhteisen asuinpaikkavaltion, puolisoiden viimeisen yhteisen asuinpaikkavaltion, vastaajan asuinpaikkavaltion tai puolisoiden yhteisen kansalaisuusvaltion tuomioistuimessa. Tämä vähentää jossakin määrin 5 artiklan sääntelyyn liittyvää oikeuspaikkakeinottelun vaaraa.
Jos tuomioistuin 9 artiklan 1 kohdan nojalla jättää asian tutkimatta, parisuhteen osapuolet voivat artiklan 2 kohdan mukaan sopia minkä tahansa muun jäsenvaltion tuomioistuimen toimivallasta. Sopimus on tehtävä 7 artiklan mukaisesti, millä lienee tarkoitettu viitata 7 artiklan 2 kohdassa oleviin sopimuksen muotoa koskeviin vaatimuksiin. Sopimismahdollisuus on siten huomattavan laaja siihen verrattuna, mikä se on aviovarallisuusasetuksessa. Jos toimivallasta ei sovita, toimivalta on millä tahansa muun jäsenvaltion tuomioistuimella 6 tai 8 artiklan nojalla. Näin turvataan se, että toimivaltainen tuomioistuin aina löytyy, vaikka valtio, jossa asia ensisijaisesti olisi tutkittava, ei tunne rekisteröidyn parisuhteen instituutiota ja sen vuoksi pidättäytyy käyttämästä toimivaltaa.
Tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen täytäntöönpanokelpoisuus määräytyy vastaavien säännösten mukaisesti (60 artiklat). Tuomioistuimen, joka hyväksyi sovinnon tai jossa se tehtiin, on annettava siitä todistus tarkoitusta varten vahvistetulla lomakkeella (60 artiklojen 2 kohdat).
Asetusten toimivaltaa koskevissa säännöksissä säännellään kansainvälistä toimivaltaa eli kysymystä siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimille avio- tai parisuhdevarallisuutta koskevan riidan ratkaiseminen kuuluu. Kysymys, miten toimivaltainen tuomioistuin määräytyy jäsenvaltion sisällä, on jätetty kansallisesti ratkaistavaksi.
Kun parisuhdevarallisuusasetus tulee voimaan, tilanne muuttuu. Rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksiin koskeviin kansainvälisyksityisoikeudellisiin kysymyksiin on tämän jälkeen ensisijaisesti sovellettava parisuhdevarallisuusasetusta. Esityksessä ehdotetaan, että muutos osoitetaan ottamalla edellä mainittuun 15 §:ään viittaus parisuhdevarallisuusasetukseen.
Jos henkilö vetoaa esineoikeuteen, johon hänellä on oikeus avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavan lain nojalla, mutta Suomen lainsäädäntö ei tunne vastaavaa esineoikeutta, kyseinen oikeus on asetusten 29 artiklojen mukaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan muunnettava lähinnä vastaavaksi Suomen lain mukaiseksi esineoikeudeksi ottaen huomioon kyseisellä esineoikeudella tavoitellut päämäärät ja edut sekä sen vaikutukset.
Aviovarallisuusasetuksen tavoin myös parisuhdevarallisuusasetus koskee kansainvälisyksityisoikeudellisia kysymyksiä. Asetuksessa ei siten suoraan säädetä rekisteröidyn parin osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista. Siinä ei myöskään velvoiteta jäsenvaltioita säätämään rekisteröidystä parisuhteesta omassa aineellisessa lainsäädännössään. Asetuksessa säännellyt kansainvälisyksityisoikeudelliset kysymykset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa, jota parisuhdevarallisuusasetus muutoinkin suuresti muistuttaa.
Asetuksen toimivaltasäännökset ovat samankaltaiset kuin aviovarallisuusasetuksessa ja niiden numerointi on yhtenevä aviovarallisuusasetuksen vastaavien säännösten kanssa. Asetuksen 5, 6, 8 ja 9 artiklat poikkeavat kuitenkin yksityiskohtien osalta siitä, mitä aviovarallisuusasetuksessa säädetään. Tämä johtuu osittain siitä, että kaikissa jäsenvaltioissa ei ole säännöksiä rekisteröidystä parisuhteesta, ja osittain siitä, että EU:lla ei ole yhteisiä säännöksiä toimivallasta parisuhde-eroa koskevassa asiassa. Seuraavassa selostetaan näitä eroja.
Vaikka avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jäsenvaltiot voivat soveltaa oman lakinsa kansainvälisesti pakottavia säännöksiä (30 artiklojen 1 kohdat). Näillä tarkoitetaan säännöksiä, joiden noudattamista asianomainen jäsenvaltio pitää niin olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmänsä turvaamiseksi, että niitä on sovellettava kaikissa niiden soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia aviovarallisuuteen tai vastaavasti rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettaisiin muutoin (30 artiklojen 2 kohdat).
Asetuksen 9 artiklassa säädetään vaihtoehtoisesta toimivallasta tilanteessa, jossa asetuksen nojalla toimivaltainen jäsenvaltion tuomioistuin toteaa, että sen soveltamassa lainsäädännössä ei säädetä rekisteröidystä parisuhteesta. Tuomioistuin voi tällöin jättää asian tutkimatta, ja päätös tästä on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Asetuksen johdanto-osan 36 kappaleen mukaan artiklassa tarkoitetaan tilanteita, joissa tuomioistuinvaltion lainsäädännössä ei tunneta rekisteröidyn parisuhteen instituutiota. Säännös ei siten koske Suomen tuomioistuimia, sillä Suomessa on laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001). Se, että parisuhdetta ei Suomessa enää voida rekisteröidä, ei vaikuta asiaan.
Se, mitä on pidettävä avioliiton solmimisvaltiona, on tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa avioliitto on solmittu jäsenvaltiossa jonkin toisen jäsenvaltion viranomaisen edessä. Asetuksen johdanto-osan 37 kappaleessa esitetyn tulkinnan mukaan jäsenvaltiolla, jossa avioliitto solmittiin, tarkoitetaan tällöin jäsenvaltiota, jonka viranomaisten edessä avioliitto solmittiin.
Pohjoismaisia sopimuksia voidaan sitä vastoin soveltaa asetuksen estämättä, jos kysymys on muusta kuin Suomen ja Ruotsin välisestä suhteesta. Pohjoismaiset sopimukset tulevat siten asetuksen soveltamisen alettuakin sääntelemään kysymyksiä, jotka koskevat Islannissa, Norjassa tai Tanskassa avioliiton varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevan päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanoa, sillä kolmansissa valtioissa annettujen päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano jäävät asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Pohjoismaisten sopimusten määräyksiä toimivallasta ja sovellettavasta laista voidaan lisäksi vastaisuudessakin soveltaa Suomessa aviopuolisoihin, joilla ei kansalaisuuden, asuinpaikan eikä omaisuuden sijainnin osalta ole mitään liittymää Ruotsiin. Kysymykseen, millainen liittymä Ruotsiin riittää tekemään ratkaistavasta kysymyksestä Suomen ja Ruotsin välisen ja siten asetuksen piiriin kuuluvan ei kuitenkaan ole selvää vastausta. Pohjoismaisten sopimusten soveltamisala muuttuu siten asetuksen soveltamisen alettua epäselväksi, jollei sopimuksia muuteta.
Parisuhdevarallisuusasetuksen sovellettavaa lakia koskevat säännökset ovat vähäisin poikkeuksin samat kuin aviovarallisuusasetuksessa. Parisuhdevarallisuusasetuksen 22 ja 26 artikla poikkeavat kuitenkin aviovarallisuusasetuksen vastaavista säännöksistä. Tämä johtuu siitä, että kaikkien valtioiden laeissa ei ole säännöksiä rekisteröidystä parisuhteesta eikä siten myöskään tällaisen suhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista. Tämän vuoksi on ollut tarve säätää sovellettavasta laista niin, että sovellettavaksi ei voi tulla sellaisen valtion laki, jonka laissa ei ole säännöksiä rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista.
Kun rekisteröidyn parisuhteen purkamista koskeva asia on pantu vireille, asiaa käsitelevälle tuomioistuimelle ei 5 artiklan mukaan milloinkaan synny suoraan lain nojalla toimivaltaa ratkaista parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevaa asiaa, vaan toimivalta syntyy ainoastaan osapuolten siitä sopiessa. Sääntely on siten toinen kuin aviovarallisuusasetuksessa, jonka mukaan tietyt, Bryssel II a –asetuksen mukaan avioliiton purkamista koskevassa asiassa toimivaltaiset tuomioistuimet ovat suoraan asetuksen nojalla toimivaltaisia myös aviovarallisuutta koskevissa asioissa.
Neuvosto antoi luvan tällaiseen tiiviimpään yhteistyöhön kesäkuussa 2016 ja hyväksyi pian tämän jälkeen kaksi asetusta. Niistä toinen on neuvoston asetus (EU) 2016/1103 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa, jäljempänä aviovarallisuusasetus, ja toinen neuvoston asetus (EU) 2016/1104 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa, jäljempänä parisuhdevarallisuusasetus.
Aviovarallisuusasetuksen ja parisuhdevarallisuusasetuksen säännökset toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta ovat keskenään yhdenmukaiset, ja toisiaan vastaavien artiklojen numerot ovat samat. Säännösten identtisyydestä on muun muassa se myönteinen seuraus, että päätöksen tunnustamiseen ja täytäntöönpanokelpoisuuteen sovelletaan yhdenmukaisia säännöksiä siitä riippumatta, luonnehtiiko valtio, jossa tunnustamista pyydetään, parisuhteen avioliitoksi vai rekisteröidyksi parisuhteeksi.
Myös kysymys vanhuus- ja työttömyyseläkeoikeuksien siirtämisestä ja jakamisesta on eräissä tilanteissa jätetty asetuksen ulkopuolelle. Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaan asetuksen soveltamisalaan ei kuulu avioeron, asumuseron tai avioliiton mitätöinnin tapauksissa oikeus siirtää tai tasata sellaisia puolisoiden kesken avioliiton aikana karttuneita vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeoikeuksia, jotka eivät ole tuottaneet eläketuloa avioliiton aikana. Asetuksen johdanto-osan 23 kappaleen mukaan tätä rajausta olisi kuitenkin tulkittava suppeasti.
Asetukset eivät vaikuta sellaisten asetuksen soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä koskevien kahden- tai monenvälisten sopimusten ja yleissopimusten soveltamiseen, joiden osapuolena yksi tai useampi jäsenvaltio oli asetusta annettaessa 24.6.2016 (62 artiklojen 1 kohdat). Asetuksella on kuitenkin jäsenvaltioiden välillä etusija niiden välillä tehtyihin sopimuksiin nähden siltä osin kuin sopimukset koskevat asetuksella säädettyjä asioita (62 artiklojen 2 kohdat).
Asetuksen 11 artiklassa säädetään varatoimivallasta tilanteissa, joissa minkään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole toimivaltaa, mutta oikeussuojan tarve puoltaisi asian tutkimista. Kysymys on tilanteista, joissa aviovarallisuussuhteen selvä painopiste on kolmannessa valtiossa. Jäsenvaltio, johon asialla on riittävä liittymä, voi tällöin poikkeuksellisesti ratkaista asian, jos oikeudenkäyntiä ei voida kohtuudella panna vireille tai toteuttaa tai se olisi mahdoton kolmannessa valtiossa, johon asialla on läheinen liittymä.
Asetuksen 6 artikla koskee samalla tavoin kuin aviovarallisuusasetuksen 6 artikla tilanteita, joissa millään tuomioistuimella ei ole toimivaltaa 4 tai 5 artiklan, toisin sanoen parisuhteen osapuolen perimystä tai parisuhde-eroa koskevan asian vireillä olon nojalla. Toimivaltaisten tuomioistuinten luettelo on yhtenevä aviovarallisuusasetuksen kanssa kohtien a—d osalta, mutta niiden lisäksi artiklassa on e kohta, jota ei ole aviovarallisuusasetuksessa. Sen mukaan toimivaltaisia ovat viime kädessä sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jonka lain mukaisesti parisuhde on rekisteröity. Tällä on turvattu se, että toimivaltainen tuomioistuin löytyy silloinkin, kun muut toimivaltaperusteet osoittavat toimivaltaiseksi sellaisen valtion tuomioistuimen, jossa ei tunneta rekisteröityä parisuhdetta.
Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä voidaan monissa jäsenvaltioissa ratkaista laatimalla asiasta niin sanottu virallinen asiakirja. Virallinen asiakirja, joka on määritelty asetusten 3 artiklan 1 kohdissa, sisältää tavallisesti ratkaistua asiaa koskevan osapuolten sopimuksen tai yhteisymmärryksen, jonka notaari on vahvistanut ja mahdollisesti rekisteröinyt.