Ositussopimus
Kun on kysymys Ruotsissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta Suomessa, asetuksella on Suomen ja Ruotsin välillä etusija pohjoismaisiin valtiosopimuksiin nähden. Aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdassa on kuitenkin säännös, joka antaa mahdollisuuden soveltaa pohjoismaisia sopimuksia osittain myös Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa. Sen mukaan asetus ei estä Suomea ja Ruotsia soveltamasta asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä edelleen pohjoismaista avioliittokonventiota, pohjoismaista tuomiokonventiota ja pohjoismaista perintökonventiota siltä osin kuin niissä määrätään aviovarallisuussuhteisiin liittyvissä asioissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksinkertaistetulla ja nopeutetulla menettelyllä.
Aviovarallisuusstatuutin nojalla arvioidaan myös aviovarallisuussuhteiden vaikutukset puolison ja kolmansien osapuolien välisiin oikeussuhteisiin (f kohta). Tällainen vaikutus voi koskea esimerkiksi kysymystä siitä, onko puolison ja kolmannen välinen oikeustoimi pätevä, vaikka toisen puolison suostumusta ei ollut kysytty. Kolmansia on kuitenkin pyritty suojaamaan aviovarallisuusstatuutin vaikutuksilta säätämällä, että puoliso voi vedota aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaan lakiin kolmanteen nähden vain, jos kolmannen on katsottava olleen tietoinen kyseisestä laista. Mainitun 28 artiklan 2 kohdassa säädetään siitä, milloin kolmannen on katsottava olleen laista tietoinen.
Siirtymäsäännökset, jotka osoittavat asetusten ajallisen soveltamisalan, ovat niiden 69 artikloissa. Niiden 1 kohtien mukaan asetuksia sovelletaan lähtökohtaisesti ainoastaan 29.1.2019 tai sen jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin, virallisesti laadittuihin tai rekisteröityihin virallisiin asiakirjoihin ja tuomioistuimissa hyväksyttyihin tai tehtyihin sovintoihin. Mainittujen artiklojen 2 kohdissa päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevien asetusten säännösten ajallista soveltamisalaa on laajennettu sellaisiin päätöksiin, joihin johtanut oikeudenkäynti on pantu vireille ennen 29.1.2019, mutta päätös on annettu kyseisenä päivänä tai sen jälkeen. Tällaiset päätökset tunnustetaan ja pannaan täytäntöön asetuksen IV luvun mukaisesti, jos asiassa sovelletut toimivaltasäännöt vastaavat II luvussa vahvistettuja sääntöjä.
Toimivaltaa koskevia säännöksiä on sovellettava silloin, kun jäsenvaltion tuomioistuimessa käsitellään avioliiton tai vastaavasti rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevaa asiaa. Mitä tuomioistuimella tarkoitetaan, on osoitettu asetusten 3 artiklan 2 kohdassa. Näiden säännösten mukaan tuomioistuimella tarkoitetaan oikeusviranomaisten lisäksi kaikkia muita viranomaisia ja oikeusalan ammattilaisia, jotka ovat toimivaltaisia aviovarallisuussuhteita tai vastaavasti rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa ja hoitavat oikeudellisia tehtäviä tai jotka toimivat oikeusviranomaisen antaman valtuutuksen nojalla tai oikeusviranomaisen valvonnassa. Niiden viranomaisten osalta, jotka eivät ole oikeusviranomaisia, ja oikeusalan ammattilaisten osalta edellytetään lisäksi, että ne täyttävät mainitussa 2 kohdassa olevat vaatimukset, jotka koskevat menettelyn puolueettomuuden takeita, osapuolten kuulemista, päätöksen oikeusvoimaa ja mahdollisuutta hakea päätökseen muutosta tai uudelleentarkastelua.
Asetusten 58 artiklojen mukaan virallisella asiakirjalla on toisessa jäsenvaltiossa sama todistusvoima kuin sillä on alkuperäjäsenvaltiossa, tai siihen mahdollisimman rinnastettavissa oleva vaikutus, jollei se ole selvästi vastoin asianomaisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tavallista on, että asiakirjan virallisuus lisää sen sisällön luotettavuutta ja sillä tavoin kasvattaa sen osapuolen todistustaakkaa, joka haluaa riitauttaa asiakirjaan kirjatun oikeustoimen tai oikeussuhteen. Virallista asiakirjaa käyttävä voi osoittaa, millainen oikeusvoima asiakirjalla on, esittämällä siitä asiakirjan alkuperävaltion viranomaisen laatiman todistuksen (58 artiklojen 1 kohtien toinen kappale).
Mainittua 9 artiklaa ei sen 3 kohdan mukaan sovelleta, jos asianosaisille on myönnetty avioero tai asumusero taikka avioliitto on mitätöity päätöksellä, jonka tuomioistuinjäsenvaltio voi tunnustaa. Valtio, joka tunnustaa avioeron, mutta ei tunnusta sitä edeltänyttä avioliittoa, on siten velvollinen käyttämään toimivaltaa. Toimivallan käyttäminen tällaisessa tilanteessa johtanee kuitenkin aina siihen lopputulokseen, että kanne hylätään, sillä olemattomaan avioliittoon perustuville varallisuusvaatimuksille ei voida antaa oikeussuojaa.
Täytäntöönpanomenettelyjä koskeva vertailu osoittaa, että pohjoismaisen tuomiolain menettelyä ei voida pitää sillä tavoin yksinkertaistettuna ja nopeutettuna, että asetuksen 62 artiklan 3 kohdassa olevaa poikkeusta voitaisiin soveltaa.
Rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisilla vaikutuksilla tarkoitetaan asetuksessa kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat osapuolten keskinäisiä varallisuussuhteita tai osapuolten varallisuussuhteita suhteessa kolmansiin osapuoliin, jos ne ovat seurausta parisuhteen rekisteröinnin tai sen purkamisen tuloksena syntyvästä oikeussuhteesta (3 artikla 1 kohta b alakohta). Asetuksen aineellinen soveltamisala on siten laaja. Parisuhteen osapuolilla voi kuitenkin olla sellaisiakin varallisuusoikeudellisia suhteita, joihin asetusta ei sovelleta. Esimerkiksi Suomen lain mukaan parisuhteen osapuolet voivat parisuhteen sitä rajoittamatta tehdä kauppoja tai muita varallisuusoikeudellisia oikeustoimia keskenään samalla tavoin kuin ne, jotka eivät ole rekisteröidyssä parisuhteessa. Jos tällaisesta oikeustoimesta syntyy riita, siihen ei sovelleta asetuksen säännöksiä.
Avioliittolakiin ehdotetaan edellä selostetuista syistä lisättäväksi säännökset avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta Suomessa. Rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa olevan viittaussäännöksen nojalla nämä ehdotukset ulottuvat koskemaan myös rekisteröityjä parisuhteita. Ehdotetut säännökset vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamisesta tulevat koskemaan tiiviimmän yhteistyön ja pohjoismaisten valtiosopimusten ulkopuolella olevissa valtioissa annettuja päätöksiä. Suomella ei ole näiden valtioiden kanssa sopimuksia kansainvälisestä toimivallasta eli siitä, millä edellytyksillä avioliiton varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskeva asia voidaan tutkia. Tunnustamista koskevissa säännöksissä on tämän vuoksi asetettava tunnustamisen edellytykseksi, että asialla oli hyväksyttävä yhteys siihen valtioon, jonka tuomioistuin käytti toimivaltaa. Esityksessä ehdotetaan, että tämä toteutetaan niin sanotuilla epäsuoraa toimivaltaa koskevilla säännöksillä.
Avioliiton ja vastaavasti rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavaa lakia koskevat säännökset ovat kyseisten asetusten III luvuissa. Näitä säännöksiä on jäsenvaltioissa sovellettava universaalisesti, toisin sanoen riippumatta siitä, osoittavatko säännökset sovellettavaksi jäsenvaltion vai jonkin kolmannen valtion lain (20 artiklat). Asetusten nojalla määräytyvää lakia on sovellettava kaikkeen aviovarallisuuteen ja vastaavasti kaikkeen parisuhdevarallisuuteen kuuluvaan omaisuuteen sen sijainnista riippumatta (21 artiklat). Asetuksissa on siten hylätty niin sanottu skissioperiaate, jonka mukaan kiinteään omaisuuteen olisi sovellettava sen sijaintivaltion lakia siitä riippumatta, minkä valtion lakia on muutoin sovellettava.
Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaan hakemuksen aviovarallisuusstatuutin vaihtamisesta voi tehdä jompikumpi puoliso. Epäselväksi jää, siirtyykö kuolleen puolison oikeus hänen perillisilleen.
Asetuksen 9 artiklassa säädetään vaihtoehtoisesta toimivallasta tilanteista, joissa toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuin katsoo, että kyseessä olevaa avioliittoa ei asianomaisessa jäsenvaltiossa voida tunnustaa. Tuomioistuin voi tällöin artiklan mukaan poikkeuksellisesti jättää asian tutkimatta toimivallan puuttumisen vuoksi. Jos tuomioistuin jättää asian tällä perusteella tutkimatta, sen on annettava tätä koskeva päätös ilman aiheetonta viivytystä, jotta kantajalle avautuu tilaisuus panna asia vireille toisessa jäsenvaltiossa.
Asetusten mukaisesti määräytyvän lain säännöksiä on yleensä sovellettava samalla tavoin kuin niitä sovellettaisiin valtiossa, jonka laista on kysymys. Sellaista säännöstä, jonka soveltaminen olisi selvästi vastoin tuomioistuinjäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, voidaan kuitenkin kieltäytyä soveltamasta (ordre public, 31 artiklat). Asetukset eivät myöskään estä soveltamasta tuomioistuinvaltion kansainvälisesti pakottavia säännöksiä. Niillä tarkoitetaan säännöksiä, joiden noudattamista tuomioistuinjäsenvaltio pitää niin tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmänsä turvaamiseksi, että niitä on sovellettava kaikissa niiden soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia aviovarallisuuteen tai vastaavasti rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettaisiin muutoin asetusten nojalla (30 artiklat). Tällaisen säännöksen soveltaminen voi johtaa siihen, että jokin sovellettavan lain säännös kokonaan tai osittain syrjäytyy.
Asetuksen 4 artiklassa säädetään puolison perimystä koskevaa asiaa käsittelevän tuomioistuimen toimivallasta ratkaista aviovarallisuussuhteita koskevia kysymyksiä. Sen mukaan, jos jäsenvaltion tuomioistuimessa pannaan EU:n perintöasetuksen nojalla vireille puolison perimystä koskeva kanne, kyseisen valtion tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kyseiseen perintöasiaan liittyvät aviovarallisuussuhteita koskevat kysymykset. Toimivalta syntyy siten ainoastaan, jos puolison perimystä koskeva asia on saatettu vireille ja toimivaltaan perintöasiassa sovelletaan EU:n perintöasetusta. Asetuksen tulkinnasta jää riippumaan, miten välittömästi kanteen tulee koskea lesken perintöoikeutta synnyttääkseen toimivallan aviovarallisuutta koskevassa asiassa ja milloin viimeksi mainitun asian on katsottava liittyvän kyseiseen perintöasiaan. Säännöksen tavoite huomioon ottaen kovin suppea tulkinta ei liene puolustettavissa.
Edellä selostetuista syistä ehdotetaan, että Suomi käyttää hyväkseen aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdassa annettua mahdollisuutta siltä osin kuin kysymys on Ruotsin tuomioistuimen antamasta sellaisesta päätöksestä, joka tunnustetaan pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artiklan nojalla. Muut Ruotsissa aviovarallisuusasetuksen soveltamisalalla annetut päätökset tunnustetaan siten asetuksen mukaisesti. Asetusta sovelletaan aina, kun on kyse Ruotsissa asetuksen soveltamisalalla annetun päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta Suomessa.
Jos puolisot myöhemmin haluavat vaihtaa aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavaa lakia eli aviovarallisuusstatuuttia sopimalla asiasta uudelleen, heillä on käytettävissään samat vaihtoehdot. Aviovarallisuusstatuutin vaihtaminen vaikuttaa pääsäännön mukaan ainoastaan vastaisuudessa. Näin voi syntyä vaikeasti arvioitavia tilanteita, joissa avioliiton varallisuussuhteisiin joudutaan soveltamaan yhtä useampaa aviovarallisuusstatuuttia. Puolisot voivat kuitenkin estää tällaisten tilanteiden syntymisen sopimalla siitä, että uutta aviovarallisuusstatuuttia sovelletaan taannehtivasti. Kolmansien osapuolten suojasta statuutin taannehtivasta vaihtumisesta aiheutuvia haittoja vastaan säädetään artiklan 3 kohdassa. Sen mukaan sovellettavan lain taannehtiva vaihtaminen ei saa vaikuttaa haitallisesti aiemmin sovellettuun lakiin perustuviin kolmansien oikeuksiin.
Asetusten 64 artiklojen mukaan jäsenvaltioiden on 29.4.2018 mennessä ilmoitettava komissiolle: a) tuomioistuimet ja viranomaiset, joilla on toimivalta käsitellä asetusten 44 artiklojen 1 kohtien mukaisia täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevia hakemuksia ja 49 artiklojen 2 kohtien mukaisia muutoksenhakuja, b) 50 artikloissa tarkoitetut menettelyt muutoksenhaun johdosta tehdyn päätöksen riitauttamiseksi. Komissio julkaisee nämä tiedot EU:n virallisessa lehdessä tuomioistuinten ja viranomaisten yhteystietoja lukuun ottamatta.
Mainittua 9 artiklaa ei sovelleta, jos osapuolten välinen suhde on purettu tai mitätöity päätöksellä, joka voidaan tunnustaa tuomioistuinjäsenvaltiossa. Tällaisen tilanteen syntyminen on periaatteessa mahdollista, sillä valtio, joka ei hyväksy rekisteröityä parisuhdetta instituutiona, saattaa hyvinkin tunnustaa ratkaisut, joissa tällainen parisuhde on mitätöity tai purettu. Jos asia on näin, toimivaltaisen valtion tulee käyttää toimivaltaansa puretun parisuhteen varallisuusvaikutuksia koskevan riidan ratkaisemiseksi. Valtio, joka ei tunnusta rekisteröityä parisuhdetta, ei kuitenkaan ole velvollinen soveltamaan siihen rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavaa lakia. Tällaisessa valtiossa nostettava kanne jäänee siten tavallisesti hyödyttömäksi.
On kuitenkin tarpeen selostaa 1 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, jonka mukaan rekisteröidyn parisuhteen olemassaolo, pätevyys ja tunnustaminen eivät kuulu asetuksen alaan. Tämä merkitsee sitä, että kysymykset rekisteröidyn parisuhteen olemassaolosta ja tunnustamisesta sekä parisuhde-eron tunnustamisesta ratkaistaan kunkin jäsenvaltion oman lainsäädännön pohjalta. Jos jokin jäsenvaltio ei lainsäädännössään tunne rekisteröityä parisuhdetta tai ei yksittäisessä tapauksessa tunnusta rekisteröityä parisuhdetta tai parisuhde-eroa, se ei ole velvollinen käyttämään toimivaltaa parisuhteesta tai parisuhde-erosta johtuvien varallisuuskysymysten ratkaisemiseksi. Toimivallan käytöstä pidättyminen antaa kuitenkin tavallisesti toimivallan jollekin toiselle jäsenvaltiolle (9 artikla). Jos viimeksi mainittu jäsenvaltio käyttää toimivaltaansa, sen ratkaisu on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa siitä riippumatta, miten ne suhtautuvat rekisteröityyn parisuhteeseen instituutiona tai parisuhteen olemassaoloon yksittäistapauksissa. Tätä kautta parisuhteen varallisuusvaikutuksiin sovellettava laki voi saada merkitystä myös sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa ei tunnusteta rekisteröityjä parisuhteita.
Sovellettavan lain soveltamisala on osoitettu asetuksen 27 artiklassa. Siinä esitetty luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä, vaan myös sellainen asiaryhmä, jota luettelossa ei mainita, kuuluu sovellettavan lain alaan, jos kysymys on aviovarallisuussuhteesta eli avioliiton tai sen purkamisesta johtuvasta varallisuussuhteesta puolisoiden välillä tai puolison ja kolmannen osapuolen välillä. Joistakin asioista, kuten avioehtosopimuksen muodolliseen pätevyyteen sovellettavasta laista (25 artikla), on kuitenkin säädetty erikseen, jolloin erityissäännöstä sovelletaan sovellettavaa lakia koskevan yleissäännöksen asemesta.
Euroopan unionilla ei ole ollut yhteisiä säännöksiä aviopuolisoiden eikä rekisteröityjen parien varallisuussuhteita koskevista kansainvälisyksityisoikeudellisista kysymyksistä. Kukin jäsenvaltio soveltaa näihin kysymyksiin omia lakejaan tai voimaan saattamiaan valtiosopimuksia. Asiaa koskevien valtiosopimusten alueellinen kattavuus on vähäinen, joten jäsenvaltioille yhteistä sääntelyä ei niiden avulla ole syntynyt.