Käräjäoikeus

Vantaan Käräjäoikeus Asiakaspalvelu

Pohjois-Savon Käräjäoikeus Puistokatu


Tuomioistuinlaitoksen virkoja koskevan toimivallan säilyminen oikeusministeriöllä ei estäisi sitä, että Tuomioistuinvirasto yhteistyössä tuomioistuinten kanssa huolehtisi jatkossa isoihin hankkeisiin, kuten rakenneuudistuksiin, liittyvistä henkilöstöasioista ja yhteistoimintamenettelystä. Oikeusministeriö päättäisi tällaisten uudistusten toteuttamisesta ja huolehtisi niiden edellyttämästä säädösvalmistelusta ja virkasiirroista sekä tekisi esimerkiksi henkilöstön palkkaturvaa ja muuta muutostukea koskevat päätökset.

Oulun Oikeustalo



Ehdotuksen mukaan eräissä laissa mainituissa keskeisissä poliittisissa luottamustehtävissä toimiva ei voisi olla Tuomioistuinviraston johtokunnan jäsen. Tarkoitus on, että tämä este koskisi myös perustettavien maakuntien valtuustojen ja hallituksen jäseniä. Näin ollen esitykseen sisältyvän tuomioistuinlain 19 a luvun 7 §:n 3 momentin sisältö on riippuvainen siitä, hyväksytäänkö eduskunnan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi (HE 15/2017 vp) esitetyllä tavalla. Esitysten yhteensovittamisesta on huolehdittava eduskuntakäsittelyssä.

Verotoimisto Imatra


Tuomioistuinvirastolle kuuluisivat myös erilaiset tiedotustehtävät sekä viestinnän kehittämiseen ja yleiseen ohjaukseen liittyvät tehtävät. Virasto voisi esimerkiksi keskitetysti huolehtia tuomioistuinten yhteisen viestintäsuunnitelman laatimisesta. Lisäksi se voisi omaan toimialaansa kuuluvissa asioissa esiintyä tiedotusvälineissä ja osallistua julkisuudessa tuomioistuinlaitosta koskevaan keskusteluun. Tämä ei tietenkään rajoita tuomioistuinten omaa osallistumista.

Pohjois-Karjalan Käräjäoikeus Yhteystiedot


Oikeusministeriö huolehtii toimialaansa koskevasta kehys- ja talousarviovalmistelusta, ja siten se valmistelee myös tuomioistuimia koskevat esitykset. Tätä tarkoitusta varten ministeriössä seurataan tuomioistuinten toimintaa, erityisesti saapuvien ja ratkaistujen asioiden määrän kehittymistä sekä käsittelyaikoja. Ministeriö arvioi myös eri lainsäädäntömuutosten vaikutuksia tuomioistuinten toimintaan ja resurssitarpeisiin.

Kotkan Oikeustalo


Hovioikeudet käsittelevät käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut. Valituksen tutkiminen edellyttää suurimmassa osassa asioita hovioikeuden myöntämää jatkokäsittelylupaa. Lisäksi hovioikeudet käsittelevät ensimmäisenä oikeusasteena tuomareita ja syyttäjiä koskevat virkasyyteasiat.

Vantaan Käräjäoikeus Aviapolis


Ruotsissa yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, kuusi hovioikeutta, 48 käräjäoikeutta mukaan lukien viisi maa- ja ympäristötuomioistuinta sekä patentti- ja markkinatuomioistuin. Hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus, neljä kamarioikeutta (kammarrätt) ja 12 hallinto-oikeutta. Lisäksi tuomioistuinlaitokseen kuuluvat vuokralautakunnat (hyres- och arrendenämnderna). Tuomioistuinviraston (Domstolsverket) toiminnan piiriin kuuluu siten 80 tuomioistuinta tai lautakuntaa. Sen sijaan työtuomioistuin (arbetsdomstolen) ja puolustustiedustelutuomioistuin (Försvarsunderrättelsedomstolen) eivät kuulu Tuomioistuinviraston toimintapiiriin. Ylimmillä tuomioistuimilla ei ole omia talousarviomomentteja, mutta niiden erityisasema on otettu määrärahojen jakamisessa huomioon.

Kajaani Verotoimisto


Edellä toteuttamisvaihtoehtoja koskevassa kohdassa todetulla tavalla Tuomioistuinvirasto huolehtisi lautakuntien tulosohjauksesta ja tekisi niiden määrärahoja koskevat kehys- ja talousarvioesitykset osana tuomioistuinlaitosta.