Kuolinpesä

Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävät perustuvat aluehallintovirastoista annettuun lakiin (896/2009), jonka 4 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla aluehallintoviraston tehtävänä on maistraattien ohjaus, kehittäminen ja valvonta.

Esityksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia Digi- ja väestötietoviraston henkilöstöön. Erityislainsäädäntöön sisältyy joitakin kelpoisuusvaatimuksia, jotka koskisivat osaa henkilöstöstä myös uudessa Digi- ja väestötietovirastossa. Muutokset eivät kuitenkaan olennaisesti muuttaisi nykytilaa. Valtion virkamieslaissa (750/1994, jäljempänä virkamieslaki) säädetään Väestörekisterikeskuksen virkaan, johon kuuluu tieto- ja kyberturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavia tehtäviä, sekä ylijohtajan välittömänä alaisena toimivan johtajan virkaan kelpoisuusvaatimuksena Suomen kansalaisuus. Esitykseen sisältyy ehdotus virkamieslain 7 §:n muutoksesta, jolla kansalaisuusvaatimus asetettaisiin edellä todettuihin virkoihin myös Digi- ja väestötietovirastossa. Tämä saattaa uudessa organisaatiossa hiukan laajentaa niiden virkojen piiriä, joihin kansalaisuusvaatimusta sovelletaan, verrattuna nykyiseen Väestörekisterikeskukseen. Julkisesta notaarista annetussa laissa säädetään, että julkisella notaarilla tulee olla oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto. Tämä kelpoisuusvaatimus koskisi julkisia notaareja myös Digi- ja väestötietovirastossa.

Mitä Laskuja Voi Maksaa Kuolinpesän Tililtä

Esityksellä on yhteys sisäministeriössä valmisteltavaan maahanmuuttohallinnon henkilötietolain kokonaisuudistukseen, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2019 aikana. Esitys sisältää muutoksia väestötietolain 10 §:n 1 ja 2 momenttiin, joita ehdotetaan muutettavan myös sisäministeriön valmistelemalla hallituksen esityksellä. Muutokset eivät ole keskenään ristiriitaisia.

Kotitalousvähennys Kuolinpesän Osakas

Julkisuuslain 22 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se julkisuuslaissa tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Väestötietojärjestelmään talletettavat tiedot ovat viranomaisen hallussa olevia tallenteita ja perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu (PeVL 3/2009 vp, s. 2). Väestötietojärjestelmän tietojen julkisuuteen sovelletaan julkisuuslakia ja sen salassapitosäännöksiä, jollei laissa toisin säädetä.

Valtakirja Kuolinpesän Perunkirjoitusta Varten

Lausunnoilla olleessa esitysluonnoksessa väestötietojärjestelmän rekisterinpitovastuu oli keskitetty Digi- ja väestötietovirastolle. Lausunnoissa ei kritisoitu tätä lähtökohtaa, mutta jatkovalmistelun aikana todettiin tarve säilyttää Ahvenanmaan valtionvirasto toisena yhteisrekisterinpitäjänä. Rekisterinpitäjän vastuuta tietosuoja-asetuksen mukaisesti ei voida siirtää. Toisaalta Ahvenanmaan valtionviraston on voitava tehdä itsenäisenä hallintoviranomaisena tietojen luovuttamista ja ylläpitoa koskevia päätöksiä ja vastata käsittelemistään tiedoista. Esitystä on jatkovalmistelun aikaan muutettu niin, että virastot toimivat yhteisrekisterinpitäjinä ja niiden välistä vastuunjakoa säännellään erityisesti väestötietolain 4 §:ssä.

Ylivelkainen Kuolinpesä

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle Digi- ja väestötietovirastoa koskevaksi lainsäädännöksi sekä laeiksi eräiden rekisterihallintoa koskevien lakien muuttamisesta oli lausuntokierroksella 4.6.—10.8.2018. Lausuntokierroksella olivat mukana lakiehdotukset 1—5, 8, 11, 16, 19, 21, 23, 26—27, 32—33, 46—47, 52, 63 ja 75. Lausuntokierros toteutettiin oikeusministeriön ylläpitämää lausuntopalvelu.fi -palvelua käyttäen. Lausuntopyyntö lähetettiin 433 vastaanottajalle. Määräajassa lausunnon antoi 60 vastaajaa. Yhteensä 18 vastaanottajaa ilmoitti, etteivät ne anna lausuntoa asiassa. Annetuista lausunnoista on valmisteltu erillinen lausuntoyhteenveto, joka on julkaistu valtiovarainministeriön verkkosivuilla.

Verohallinto Kuolinpesän Ilmoitus Tilinumerosta

Rekisterinpitoa koskevien muutosten lisäksi väestötietolaissa olisi laajemmin muutettava toimivaltaa ja tehtäviä koskevaa sääntelyä niin, että Ahvenanmaan valtionviraston toimivallasta säädetään erikseen. Lisäksi sääntelyn selkeyttämiseksi väestötietolaista purettaisiin sellaisia säännöksiä, jotka ovat tietosuoja-asetuksen voimaan tultua tarpeettomia tai liian yksityiskohtaisia. Samalla tehtäisiin yksittäisiä käytännön tarpeista tai muun sääntelyn kehityksestä johtuvia muutoksia.