Kuolinpesä

Kuolinpesän Auton Vakuutus

Kuolinpesän Verotus Luovutusvoitto

Rekisterihallintolaki sekä aluehallintovirastoista annetun lain 4 §:n 2 momentin 2 kohta kumoutuvat samalla, kun Digi- ja väestötietovirastosta annettu laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020. Jatkossa yleiset säännökset Digi- ja väestötietoviraston tehtävistä sisältyisivät lakiin Digi- ja väestötietovirastosta. Maistraattien tehtävät kuitenkin konkretisoituvat niitä koskevassa aineellisessa lainsäädännössä. Myös Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävistä on säädetty aineellisessa lainsäädännössä. Lisäksi lainsäädännössä viitataan laajasti näihin virastoihin toimivaltaisina viranomaisina. Tähän esitykseen sisältyvät ehdotukset sellaisiksi erityislainsäädännön muutoksiksi, jotka ovat tarpeen organisaatiouudistuksen myötä.

Väestörekisterikeskus ylläpitää ja kehittää väestötietojärjestelmää sekä tarjoaa väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille ja yrityksille. Väestörekisterikeskus on yhdessä maistraattien kanssa väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjä. Väestörekisterikeskus vastaa myös varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Lisäksi Väestörekisterikeskuksella on vaaleihin liittyviä tehtäviä, muun muassa äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterin luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.

Kuolinpesän Kiinteistön Jakaminen

Esitys sisältää myös ehdotuksia Digi- ja väestötietoviraston rekistereitä koskevan lainsäädännön muutoksiksi, jotka eivät seuraa suoraan virastojen uudelleenorganisoinnista, mutta jotka on tarkoituksenmukaista toteuttaa samassa yhteydessä. Maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämiä henkilörekistereitä koskeva sääntely keskitettäisiin väestötietojärjestelmää lukuun ottamatta uuteen lakiin Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä. Maistraattien eräistä henkilörekistereistä annettu laki kumottaisiin. Esityksessä ehdotetaan myös tarkennettavaksi henkilötietojen käsittelyyn liittyviä rekisterinpitovastuuta koskevia kysymyksiä sekä tehtäväksi tietosuoja-asetuksesta johtuvia ja eräitä muita muutoksia.

Jakamattoman Kuolinpesän Kiinteistövero

Tähän esitykseen sisältyvät sellaiset laajemmat lainsäädännön muutokset, jotka johtuvat organisaatiouudistuksesta tai jotka on tarkoituksenmukaista tehdä samassa yhteydessä.

Kuolinpesän Kiinteistövero

Väestötietolain 29 §:n muutoksen katsottiin jättävän ulkopuolelle sellaiset viranomaiset, joiden tietojen käsittely ei kuulu tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Tätä pidetiin ongelmallisena. Väestötietolain 29 §:ää muutettiin jatkovalmistelussa niin, että siinä säilytettäisiin yleiset säännökset laissa säädettyjen tietojen luovuttamisesta sekä tarpeellisten tietojen luovuttamisesta laissa säädetyn tehtävän hoitamisessa. Näin varmistetaan, ettei tietosuoja-asetuksen soveltamisala rajoita tietojen luovutusta. Pykälässä säilytettiin kuitenkin myös viittaus tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohtiin, jotta voidaan varmistaa tietojen luovutus, kun tietoja käsitellään näillä perusteilla. Ehdotus siirtymisestä yleisempään tietojen luovutuksen sääntelyyn herätti osin huolta sekä siitä, sisältyvätkö olemassa olevat tietojensaantioikeudet säännösten soveltamisalaan, ja toisaalta siitä, miten säännöksiä tullaan soveltamaan käytännössä. Erityisesti Finanssiala ry piti 31 §:n muutosta ongelmallisena. Lausuntokierroksella mukana ollut ehdotus 31 §:n muuttamisesta poistettiin palautteen johdosta.

Luovutusvoittovero Jakamaton Kuolinpesä

Valtiovarainministeriö käynnisti 5.12.2017 valmistelun maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämiseksi 1.1.2020 alkaen uudeksi valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi Väestörekisterikeskukseen. Yhdistämisen toteuttamiseksi valtiovarainministeriö täsmensi jo asetetun hankeorganisaation tehtäviä, muutti hankkeen nimeä sekä pidensi sen toimikautta 31.3.2020 saakka. Hankkeen ohjaus- ja valmisteluryhmän lisäksi asetettiin valmistelun ja toimeenpanon tueksi johdon foorumi.

Kuolinpesän Osakkaan Velka

Tiiviin valmisteluaikataulun puitteissa ei ollut mahdollisuutta valmistella kaikkia teknisiä lainsäädäntömuutoksia valmiiksi lausuntokierrokselle. Lausuntokierroksella olivat mukana sellaiset säädösehdotukset, jotka koskevat uuden lain antamista, liittyvät olennaisesti organisaatiouudistukseen tai virastojen tietojen käsittelyyn tai sisältävät muitakin kuin puhtaasti teknisiä muutoksia. Lausuntokierroksella oli mukana myös erillinen liite, jossa kuvattiin lyhyesti sellaisiin lakeihin kohdistuvat muutostarpeet, jotka valmisteltiin vasta lausuntokierroksen aikana. Nämä teknisiä muutoksia sisältävät lakiehdotukset valmisteltiin lausuntokierroksen aikana ja niihin sisältyneet muutokset koskivat ainoastaan: