Kuolinpesä

Jakamattoman Kuolinpesän Osakkaat

Kuka Toteaa Kuolinpesän Varattomaksi

Väestötietolain kehittämisessä toivottiin tiedonhallinnan yleislain lisäksi huomioitavan hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (HE 159/2017), niin kutsuttu tiedustelulakipaketti (HE 198/2017, HE 199/2017, HE 203/2017) sekä henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettavan lain (HE 13/2018) ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettavan lain (HE 31/2018) säännökset. Jatkovalmistelussa on arvioitu uudelleen esityksen riippuvuudet muista vireillä olevista esityksistä. Pääsääntöisesti sektorikohtaisen tietojen käsittelyä koskevan sääntelyn ei nähty vaikuttavan väestötietolakiin.

Digi- ja väestötietovirasto aloittaa toimintansa vuoden 2020 alusta, mistä syystä lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.

Ositussopimus Kuolinpesä

Kaikkeen Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien tietojen käsittelyyn sovelletaan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 679/2016, jäljempänä tietosuoja-asetus, joka tuli sovellettavaksi jäsenvaltioissa 25 päivänä toukokuuta 2018. Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien toiminnassa on erityisesti huomioitava tietosuoja-asetuksen rekisterinpitäjää koskeva sääntely laajan yhteisrekisterinpidon näkökulmasta.

Kuolinpesän Varojen Väärinkäyttö

Luonnokset näistä lakiehdotuksista toimitettiin asianomaisille ministeriöille tarkastettavaksi. Ortodoksisesta kirkosta annetun lain (985/2006) muutoksesta pyydettiin erikseen lausuntoa ortodoksisen kirkon kirkollishallitukselta. Muilta osin lausuntokierroksen aikana valmistellut teknisiä muutoksia sisältävät lait eivät ole valmistelun aikana olleet erikseen lausunnoilla. Lisäksi jatkovalmistelun aikana kävi ilmi, että saamen kielilakia koskeva ehdotus oli jäänyt pois lausuntomateriaalista, vaikka ehdotettavat muutokset oli kuvattu hallituksen esityksen luonnoksessa. Lain muutos valmisteltiin yhteistyössä oikeusministeriön kanssa. Saamelaiskäräjät piti lausunnossaan ehdotettua muutosta kannatettavana. Edelleen jatkovalmistelun aikana mukaan otettiin vielä muutamia uusia lakiehdotuksia, jotka sisältävät ainoastaan teknisluonteisia muutostarpeita. Jatkovalmistelun aikana mukaan otettuja lakiehdotuksia ovat oikeusministeriön hallinnonalalle kuuluvat lakiehdotukset 34—36 sekä puolustusministeriön hallinnonalalle kuuluva lakiehdotus henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain muuttamiseksi, Lakiehdotukset on valmisteltu yhteistyössä kyseisten ministeriöiden kanssa.

Kuolinpesä Asuntolaina

Hallituksen esitys on valmisteltu yhdistämishankkeessa. Tässä yhteydessä on valmisteltu sellaiset lainsäädännön muutokset, joita organisaatiouudistus edellyttää, keskeisimpänä uusi organisaatiolaki, sekä sellaiset aineellisia kysymyksiä koskevat muutokset, jotka olennaisesti liittyvät muutokseen. Esityksen perusvalmistelussa on tavoiteltu sekä organisaatioita koskevan sääntelyn että uudistuksesta laajemmin johtuvien säädösmuutosten esittelemistä samalla kertaa. Lausuntokierroksella olleeseen hallituksen esityksen luonnokseen ovat sisältyneet organisaatiolaki ja tietyt muut säädösmuutokset. Jatkovalmistelun aikana kuitenkin päätettiin antaa esitykset organisaatiouudistuksesta ja siitä laajemmin aiheutuvista säädösmuutoksista erillisinä kokonaisuuksina. Organisaatiouudistuksen keskeisesti toteuttavat lait Digi- ja väestötietovirastosta sekä aluehallintovirastoista annetun lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan kumoamisesta ovat sisältyneet erilliseen hallituksen esitykseen (HE 233/2018 vp). Laki Digi- ja väestötietovirastosta sekä laki aluehallintovirastosta annetun lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan kumoamisesta on hyväksytty. Lait tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020. Hallituksen esitys (HE 255/2018 vp) viraston toimialaa koskevista laajemmista säädösmuutoksista annettiin eduskunnalle marraskuussa 2018. Hallituskauden vaihtumisen seurauksena esitys kuitenkin raukesi eduskunnassa. Tämä esitys vastaa sisällöllisesti rauennutta esitystä. Esitykseen on tehty ainoastaan teknisluonteisia ja merkitykseltään vähäisiä muutoksia. Tästä syystä lausuntokierrosta ei ollut tarpeen toteuttaa uudestaan. Tähän esitykseen sisältyvät sellaiset laajemmat lainsäädännön muutokset, jotka johtuvat organisaatiouudistuksesta tai jotka on tarkoituksenmukaista toteuttaa samassa yhteydessä.

Kuolinpesän Ylläpito

Väestörekisterikeskus edistää toiminnallaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa ja tietoturvallisuutta sekä hyvän tietojenkäsittely- ja tiedonhallintatavan kehittämistä ja noudattamista. Lisäksi Väestörekisterikeskuksen yhtenä tehtävänä on edistää sähköistä asiointia julkisissa palveluissa. Väestörekisterikeskus esimerkiksi tuottaa ja kehittää Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus parantaa julkisten palvelujen saatavuutta, laatua, tietoturvallisuutta, yhteentoimivuutta sekä ohjausta. Suomi.fi-palveluiden lisäksi Väestörekisterikeskuksen vastuulle siirtyi 1.1.2018 uusia tehtäviä, jotka liittyvät yhteiskunnan digitalisaation tukemiseen ja edistämiseen. Siirtyviä toimintoja olivat esimerkiksi valtiovarainministeriöstä siirtynyt VAHTI-toiminta (julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä ja siihen liittyvä toiminta) ja hallinnon tietoturvallisuuden kehittämisen tuki. Lisäksi Väestörekisterikeskuksen vastuulle siirtyi Kansalaisneuvonta.

Ennakkoperintö Jakamattomasta Kuolinpesästä

Esityksellä on yhteys valtiovarainministeriössä valmisteltavaan hallituksen esitykseen hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain sekä julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2019 aikana. Esitys sisältää muutoksia hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annettuun lakiin. Muutokset eivät ole keskenään ristiriitaisia.