Kuolinpesä

Kuolinpesän Lakkauttaminen

Mitä Tarkoittaa Kuolinpesä

Väestötietolain 29 §:ssä säädetään tietojen luovuttamisesta tuomioistuin- ja hallintomenettelyyn, viranomaisen suunnittelu- ja selvitystehtävään sekä muuhun näitä vastaavaan viranomaistehtävään. Sääntelyssä olisi tarpeen tarkentaa, että tarpeelliset tiedot voidaan myös luovuttaa viranomaistehtävään, kun käsittelyn perusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c tai e alakohta. Tarkoituksena olisi välttää asetelma, jossa viranomaisen käsittelylle on tietosuoja-asetuksen mukainen peruste ja käsittelyn oikeutus johtuu lainsäädännöstä, mutta Digi- ja väestötietoviraston tulisi erikseen arvioida tietojen luovuttamisen mahdollisuus tietosuoja-asetuksesta poikkeavin perustein.

Ortodoksisesta kirkosta annetun lain muutos oli erikseen lausunnolla ortodoksisen kirkon kirkollishallituksella. Kirkollishallituksella ei ollut esitettyyn muutokseen huomautettavaa.

Kuolinpesän Myynti Laki

Lausuntokierroksella mukana oli myös esitys kotikuntalain muuttamisesta niin, että kuntien välisten muuttojen rekisteröinti voitaisiin tehdä suoraan ilmoituksen perusteella. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia katsoi, että kotipaikkaa koskeva merkintä on väärinkäytöksille ja virheelliselle ilmoittamiselle altis ja että merkinnän virheettömyyden ja rekisteröidyn oikeussuojan toteutumisen kannalta keskeisiä edellytyksiä ja rajoituksia tulisi täsmentää. Oikeusministeriö piti tärkeänä varmistaa asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojaamiseksi. Jatkovalmistelun aikana muutosehdotus päätettiin poistaa esityksestä. Mahdollisuuksia kuntien välisten muuttojen automatisointiin tullaan arvioimaan erikseen.

Ylivelkainen Kuolinpesä Irtaimisto

Aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen (906/2009) 7 §:ssä säädetään tarkemmin maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksiköstä. Asetuksen mukaan yksikön tehtävänä on hoitaa aluehallintovirastojen toimialaan kuuluvat aluehallintovirastoista annetussa laissa tarkoitetut maistraattien ohjaus-, valvonta- ja kehittämistehtävät. Ahvenanmaalla yksikön toimivaltaan kuuluu kuitenkin vain rekisterihallinnon paikallisviranomaiselle säädettyjen tehtävien ohjaus, valvonta ja kehittäminen.

Kuolinpesän Veroilmoitus

Maistraattien tai Väestörekisterikeskuksen yleistä hallintoa, organisaatiota ja tehtäviä koskevaa laintasoista säädöstä ei ole. Vuonna 1996 voimaan tullut rekisterihallintolaki (166/1996) on rekisterihallinnon organisaatiota koskeva säädös. Tosiasiassa kyse on väestökirjanpidon järjestämistä sääntelevästä laista, sillä laissa ei säädetä rekisterihallinnon järjestämisestä yleisellä tasolla. Rekisterihallintolaki tuli voimaan 1 päivänä joulukuuta 1996. Rekisterihallintolain mukaan väestökirjanpidon keskusviranomainen on Väestörekisterikeskus. Väestökirjanpidon sekä muun rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimivat maistraatit. Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille säädettyjä tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto, jollei erikseen toisin säädetä.

Metsän Myynti Kuolinpesä

Digi- ja väestötietovirasto sekä Ahvenanmaan valtionvirasto olisivat siis tietosuoja-asetuksen 26 artiklan mukaisia yhteisrekisterinpitäjiä suhteessa väestötietojärjestelmään. Väestötietolaissa säädettäisiin siitä, että kumpikin rekisterinpitäjä vastaa rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta omassa toiminnassaan. Lisäksi laissa säädettäisiin siitä, kuinka muut tietosuoja-asetuksen mukaiset rekisterinpitovelvollisuudet ja vastuut jakautuvat Digi- ja väestötietoviraston ja Ahvenanmaan valtionviraston kesken. Rekisterinpitovastuuta ja väestötietojärjestelmän ylläpitoon liittyviä tehtäviä tarkennettaisiin väestötietolaissa lisäksi erillisillä säännöksillä, jotka koskevat tietojen ylläpitoa ja luovuttamista koskevia tehtäviä ja toimivaltaa. Siltä osin kuin väestötietolaissa ei erikseen säädetä tietosuoja-asetuksen mukaisten rekisterinpitovelvollisuuksien ja -vastuiden jakautumisesta erikseen Ahvenanmaan valtionviraston sekä Digi- ja väestötietoviraston kesken, Digi- ja väestötietovirasto vastaisi rekisterinpitäjän tehtävistä. Väestötietolaissa luovuttaisiin rekisterinpitovastuiden selkeyden vuoksi myös mahdollisuudesta sopia kunnan kanssa rekisterinpitovastuusta.

Auton Osto Kuolinpesältä

Maistraatit ottivat laajasti kantaa perintökaaren 20 luvun 9 a §:n 3 momenttiin ehdotettuun muutokseen, jonka mukaan perukirjan osakasluettelon vahvistaminen ei enää tapahtuisi perukirjan oikeaksi todettuun jäljennökseen, vaan vahvistus tehtäisiin kirjallisella päätöksellä. Lausuntojen johdosta todettiin, että asia olisi edellyttänyt laajempaa valmistelua, joka ei ollut mahdollista valmisteluaikataulun puitteissa.