Hovioikeus
Suomen Journalistiliitto ry:n mukaan esitetty muutos edistäisi sananvapauden toteutumista ja lisäisi yhteiskunnan avoimuutta. Korkein hallinto-oikeus ja Pohjanmaan käräjäoikeus pitivät perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden ja tuomioistuinten työmäärän näkökulmasta myönteisenä, että Oikeusrekisterikeskus voi luovuttaa keskitetysti oikeudenkäynnin perustietoja ja muita diaaritietoja. Myös Turun hovioikeus kannatti ehdotusta todeten, ettei mitään olennaista oikeustilan muutosta tapahtuisi, koska kyse on julkisista tiedoista, jotka joka tapauksessa on saatavissa tuomioistuimelta. Helsingin hallinto-oikeus ja vakuutusoikeus arvioivat, ettei ehdotetulla muutoksella ole juurikaan vaikutusta tuomioistuimen työmäärään, koska tuomioistuimia työllistävät tietopyynnöt nimenomaan salassa pidettävissä asioissa eikä julkisissa. Oikeustoimittajat ry totesi, että mitä enemmän tietopyyntöjä keskitetään tuomioistuimilta Oikeusrekisterikeskukselle, sitä enemmän täytyy kiinnittää huomiota myös tietopyyntöihin vastaamiseen osoitettuihin resursseihin.
Kymenlaakson käräjäoikeus katsoi, että oikeushallinnon viranomaisten aikaisempaa parempi pääsy toistensa tietoihin on merkittävä parannus käräjäoikeuden lainkäytön kannalta. Kanta-Hämeen käräjäoikeus kannatti ehdotusta, sillä se edistäisi oikeuskäytännön yhtenäisyyttä salassa pidettävissä asioissa, etenkin seksuaalirikosasioissa, joita koskevassa julkisessa keskustelussa on esiintynyt yhdenmukaisuusvaatimuksia. Myös Hämeenlinnan hallinto-oikeus kannatti ehdotusta. Helsingin ja Itä-Suomen hallinto-oikeudet pitivät perusteltuna, että katseluoikeus rajattaisiin ratkaisu- ja päätöstietoihin, kun otetaan huomioon katseluoikeuden tarkoitus. Turun hovioikeus totesi, että salassapitoa koskevilla säännöksillä suojataan sinänsä tärkeitä intressejä, mutta toisaalta väärinkäytösten mahdollisuutta on pidettävä vähäisenä, kun tietoihin pääsee käsiksi nimenomaan toinen tuomioistuin eikä kuka tahansa taho. Oikeuskäytännön parempi yhtenäistäminen eri hovioikeuksienkin välillä on kannatettava tavoite.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan esitetyn muutoksen suhdetta perustuslaissa turvattuun yksityisyyden suojaan tulisi arvioida laajemmin, koska henkilön nimellä tapahtuvaa hakukieltoa perusteltiin voimassa olevan lain esitöissä (HE 102/2009 vp) yksityisyyden suojan ja oikeudenkäynnin julkisuuden yhteensovittamisella. Tämän osalta esitystä on täsmennetty.
Tietojen luovuttamista ja poistamista koskevilta osilta esityksen ei arvioida edellyttävän merkittäviä muutoksia Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmiin eikä lisäävän tarvetta Oikeusrekisterikeskuksen lisäresursseille. Muilta osin esityksen tarkoituksena on selkeyttää olemassa olevaa tilannetta, eikä sillä tämän vuoksi ole taloudellisia vaikutuksia.
3 §:n 3 kohdan mukaan oikeushallinnon viranomaisella tarkoitetaan laissa tuomioistuinta, syyttäjäviranomaista ja oikeusaputoimistoa. Lain säätämisen jälkeen oikeusaputoimistojen rakenne on muuttunut ja tehtävät laajentuneet. Yleinen edunvalvonta siirtyi 1.10.2016 lukien oikeusapu- ja edunvalvontapiirien edunvalvontatoimistoihin ja 1.1.2019 alkaen talous- ja velkaneuvonta siirtyi kunnilta oikeusaputoimistojen alaisuuteen. Oikeusapu- ja edunvalvontatoimistojen kullakin toiminnalla on oma asianhallintajärjestelmänsä: oikeusavulla Romeo, talous- ja velkaneuvonnalla Venla ja edunvalvonnalla Edvard. Tietojärjestelmälakia ei kuitenkaan sovelleta edunvalvontatoimistoihin eikä talous- ja velkaneuvontaan. Oikeusaputoimistot toimivat viranomaisena käsitellessään oikeusapuasioita ja tehdessään oikeusapupäätöksiä. Muilta osin oikeusaputoimistojen julkiset oikeusavustajat hoitavat asianajollisia toimeksiantoja yksityishenkilöille. Oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvojat antavat talous- ja velkaneuvontaa yksityishenkilöille. Edunvalvonnan ja talous- ja velkaneuvonnan asianhallintajärjestelmät eivät liity lainkäyttöasioiden käsittelyyn eivätkä täytäntöönpanoon, eikä niitä siltä osin ole tarvetta liittää osaksi valtakunnallista tietojärjestelmää. Valtakunnallinen tietojärjestelmä on kuitenkin tarkoitettu myös oikeusministeriön hallinnonalan tutkimus- ja suunnittelutoimintaa varten. Ohjaus- ja tutkimustehtävien hoitamiseksi tietoja tarvitaan myös edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan järjestelmistä. Oikeusapu- ja edunvalvontatoimistot toimittavat tietoaineistoja raportointi- ja tilastointijärjestelmiin jo nykyisin palvelusopimusten perusteella, eikä velvollisuudesta tuottaa tietoaineistoja raportointijärjestelmiin ole tarvetta säätää lailla. Tietojärjestelmälaissa oikeushallinnon viranomaisella tulisi tarkoittaa oikeusaputoimistoa vain siltä osin, kuin se käsittelee ja ratkaisee oikeusapulaissa mainittuja asioita.
12 §:n otsikossa puhutaan oikeudesta käyttää toisen oikeushallinnon viranomaisen tallettamia tietoja. Tietojärjestelmälaki koskee oikeushallinnon valtakunnallista tietojärjestelmää, jolloin kyse on oikeudesta käyttää oikeushallinnon valtakunnalliseen tietovarantoon tallennettuja tietoja eikä toisen viranomaisen omaan järjestelmäänsä tallentamia tietoja. Selvyyden vuoksi pykälän otsikkoa tulisi muuttaa siten, että oikeus koskee nimenomaan valtakunnalliseen järjestelmään tallennettuja tietoja.
Ratkaisu- ja päätösilmoitusjärjestelmän tiedoille on säädetty kaksi toisistaan poikkeavaa poistoaikaa riippuen poistettavista henkilötiedoista. Diaari- ja asianhallintatietojen valtakunnalliselle käsittelyjärjestelmälle on säädetty vuoden poistoaika. Lain esitöissä poistoaikoja on perusteltu osajärjestelmien käyttötarkoituksella. Koska säännökset koskevat vain valtakunnallista järjestelmää, niillä ei ole vaikutuksia niiden oikeushallinnon viranomaisten järjestelmiin ja rekisteritietoihin, joita valtakunnalliseen järjestelmään sisältyy. Kun lakia on valmisteltu, mainitut osajärjestelmät ovat olleet toisistaan selvästi erillisiä järjestelmiä. AIPA- ja HAIPA-järjestelmissä sekä diaaritiedot että ratkaisuasiakirjat ja niiden välittämistä koskevat tiedot tallennetaan samalle asialle, minkä vuoksi niiden eriaikainen poistaminen ei ole tarkoituksenmukaista.