Rahanpesu
Lakiehdotus liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitus käsitellä sen kanssa yhdessä.
Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaisesti (esimerkiksi PeVL 57/2010 vp) hallinnollisen seuraamusjärjestelmän toimivuuden kannalta on olennaista, että menettely on oikeusturvavaatimuksen asettamissa rajoissa mahdollisimman yksinkertaista.
Direktiivissä edellytetään, että kukin jäsenvaltio perustaa rahanpesun selvittelykeskuksen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä, paljastamista ja tehokasta torjumista varten. Rahanpesun selvittelykeskuksen on oltava toiminnallisesti riippumaton ja itsenäinen. Kansallisena keskusyksikkönä rahanpesun selvittelykeskuksen tehtävänä on vastaanottaa ja analysoida epäilyttävistä liiketoimista tehtyjä ilmoituksia sekä muita rahanpesuun, rahanpesun esirikoksiin ja terrorismin rahoittamiseen liittyviä tietoja. Rahanpesun selvittelykeskus vastaa myös analyysiensä tulosten sekä mahdollisten muiden olennaisten tietojen luovuttamisesta tarvittaessa toimivaltaisille viranomaisille (32 artikla 1 ja 3 kohta).
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että päätöksentekijöillä, rahanpesun selvittelykeskuksilla, valvojilla ja muilla rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan osallistuvilla toimivaltaisilla viranomaisilla on tehokkaat mekanismit, jotta ne voivat tehdä yhteistyötä sekä koordinoida kansallisesti toimintaperiaatteiden ja toiminnan kehittämistä ja toteuttamista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi (49 artikla).
Toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava Euroopan valvontaviranomaisille kaikki tiedot, joita nämä tarvitsevat direktiivin mukaisten tehtävien hoitamiseen (50 artikla).
Direktiivin mukaiseen henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan direktiiviä 95/46/EY, jäljempänä henkilötietodirektiivi. Ilmoitusvelvolliset saavat käsitellä henkilötietoja neljännen rahanpesudirektiivin perusteella ainoastaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi. Henkilötietojen käsittelyä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi pidetään henkilötietodirektiivin mukaisena yleistä etua koskevana asiana (41 artiklan 1 ja kohta sekä 43 artikla).