Avioliitossa Elatusvelvollisuus Ja Jälkeenpäin Sen Korvaaminen
Avioliitto Elatusvelvollisuus
Elatusapulain mukaan viivästyskorko kuu kausittain suoritettavalle elatusavulle lasketaan kalenterivuosittain määrälle, joka saadaan laskemalla yhteen kunkin kuukauden viimeisenä päivänä suorittamatta olevat elatusavun määrät ja jakamalla summa niiden kalenterikuukausien lukumäärällä, joiden viimeisenä päivänä elatusapua on ollut suorittamatta. Viivästyskorko lasketaan näille kalenterikuukausille. Viivästyskorkoa laskettaessa otetaan huomioon vain täydet kalenterikuukaudet. Jos elatusapu suoritetaan sen kalenterikuukauden loppuun mennessä, jonka aikana se on erääntynyt maksettavaksi, kyseiseltä kuukaudelta ei lasketa viivästyskorkoa. Perittäessä elatusapua ulosottoteitse viivästyskoron laskee kunnan toimielin, jolle oikeus elatusavun perimiseen on siirtynyt, ja muussa tapauksessa ulosottomies. Viivästys koron periminen edellyttää, että asiassa esitetään selvitys, jonka perusteella viivästyskorko voidaan laskea. Elatusapu, joka oli suorittamatta viimeksi vanhentuneen vuoden lopussa, otetaan huomioon viivästyskorkoa laskettaessa, jos sen määrästä voidaan esittää luotettava selvitys. Muutoin kuukausittain suoritettavan elatusavun viivästyskorosta samoin kuin kertamaksuna suoritettavan elatusavun viivästyskorosta on voimassa, mitä korkolaissa (633/1982) säädetään. Erääntynyt lapsen elatusapu on siis rahavelka, joka on lähtökohtaisesti viivästyskorollinen korkolain (633/1982) nojalla. Lapsen elatusavulle tulee maksaa viivästyskorkoa, elleivät osapuolet ole elatussopimuksessa sopineet, että elatusapu on nimenomaan viivästyskoroton.
Lapsen Elatusvelvollisuus Avoliitossa
Kansaneläkelaitos rakentaa elatustuen toimeenpanoa varten uuden tietojärjestelmän, joka suunnitellaan muiden etuusjärjestelmien mukaiseksi. Elatusavun perintä tullaan keskittämään erityisiin perintäyksiköihin ja tämän arvioidaan tehostavan perintää nykyisestä. Kunnilta Kansaneläkelaitoksen hallinnoi tavaksi siirtyvä elatusavun perintäkanta on noin 250 miljoonaa euroa eli yli kaksinkertainen Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemien muiden etuuksien yhteenlaskettuun takaisinperintäkantaan verrattuna. Uuden tieto järjestelmän rakentamiseen on vuosina 2007 ja 2008 varattu yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa.
Aviopuolisoiden Elatusvelvollisuus Maksuvara
Liikkeenluovutuksesta poiketen siirtyvän henkilöstön palvelussuhteen ehdot määräytyisivät vastaanottavassa organisaatiossa voimassa olevien työehtosopimusten perusteella siirtymähetkestä alkaen sopimusten soveltamisalan mukaisesti. Tämä koskisi myös siirtyvän henkilöstön palkkauksen perusteita. Kunnissa voimassa olevien virka ja työehto sopimusten ei ole perusteltua siirtyä sovellettavaksi valtion organisaatiossa.
Elatusvelvollisuus Opiskelu
Oikeusministeriö on julkaissut vuonna 2007 ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (Oikeusministeriön julkaisu 2:2007). Ohje on valmisteltu työryhmässä, jossa myös sosiaali- ja terveysministeriöllä oli edustus. Ohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa kuntien sosiaaliviranomaisten toimin taa, kun ne opastavat vanhempia elatusavun oikean määrän arvioimisessa ja harkitsevat, voidaanko vanhempien tekemä elatusapusopimus vahvistaa elatusapulain 8 §:n 2 momentin nojalla. Vaikka ohje ei ole luonteeltaan sitova, sitä käytetään apuna myös tuomioistuimissa.
Avioliittolain Mukainen Elatusvelvollisuus
Elatustuen myöntää tällä hetkellä lapsen kotikunnan elatusturvaasioista vastaava toi mielin ja myös rahoituksesta vastaa lapsen kotikunta. Kunta saa elatustukimenoihinsa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) mukaista valtionosuutta. Kunnissa elatustuen toimeenpano ja elatustuen perintä työllistää yhteensä noin 200 kokopäiväistä työntekijää. Tämän lisäksi muiden kuin kokopäiväisesti työskentelevien yhteen laskettu työpanos on noin 175 henkilötyövuotta. Elatustukitehtävät kunnissa ovat painottuneet tuen myöntämiseen, maksatukseen ja erityisesti elatusavun perintään. Yhteydet muuhun kunnalliseen sosiaalihuoltoon ovat käytännössä olleet melko vähäiset. Elatustukea hoitaneen henkilöstön palkka kustannukset ovat kunnissa vuositasolla olleet arviolta noin 11 miljoonaa euroa. Elatus tuen toimeenpanoa ja siihen sisältyvää elatustuen perintää on hoidettu kunnissa neljän eri ohjelmistotoimittajan tietojärjestelmiä käyttäen, joista osa on ollut kuntakohtaisesti räätälöityjä. Lisäksi 38 kuntaa on hoitanut elatustuen toimeenpanon manuaalisesti. Henkilöstön palkkauksen lisäksi kunnille on siten aiheutunut muun muassa tietojärjestelmien ylläpitoon liittyviä kustannuksia.
Mitä Tarkoittaa Elatusvelvollisuus
Kunnat lähettävät nykyisin elatusavun perintää koskevan ulosottohakemuksen kirjallisesti ja liittävät hakemukseen alkuperäisen elatusapusopimuksen tai tuomion.
Avioliittolaki Puolison Elatusvelvollisuus
Työttömyysturvalakia, kansaneläkelakia, yrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia ja maatalousyrittäjän eläkelain voi maanpanosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että niiden mukaiset lapsikorotukset maksetaan suoraan Kansaneläkelaitokselle siltä ajalta, kun Kansaneläkelaitos maksaa lapselle elatustukea elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella. Lapsen elatuksesta annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi joitakin siirron aiheuttamia käsitteellisiä korjauksia.
Avioliitossa Elatusvelvollisuus Ja Jälkeenpäin Sen Korvaaminen