Avoliitto Lapsen Elatusvelvollisuus
Avopuolison Elatusvelvollisuus Kela
Kansaneläkelaitoksen asiantuntijat totesivat työryhmän kuultavina olleessaan, ettei puite laista ja sen esitöistä voi päätellä 13 §:n velvoittavan Kansaneläkelaitosta. Soveltamisalaa koskevan 2 §:n mukaan lakia sovelletaan kunnissa. Kun elatustuen toimeenpano huhtikuun alussa 2009 siirtyy Kansaneläkelaitokselle, kuntien asianomaisten viranhaltijoiden työnantaja ei muutu, ainoastaan tehtäviä siirtyy kunnilta Kansaneläkelaitokselle. Lain 8 §:n valtiolle siirtyviä tehtäviä koskevat säännökset eivät sido Kansaneläkelaitosta työnantajana. Kansaneläkelaitos tulkitseekin, ettei kyseessä ole liikkeenluovutus.
Avoliitto Lapsen ElatusvelvollisuusLapsen Elatusvelvollisuus Avioliitto
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perusteluiden 8 §:ää koskevassa kohdassa ei oteta kantaa henkilöstökysymyksiin. Lain eduskuntakäsittelyyn liittyvässä hallintovaliokunnan mietinnössä (HaVM 31/2006 vp) todetaan kyseisen pykälän osalta, että tehtävien ja rahoitusvastuun siirrot toteutetaan eduskunnalle annettavilla erillisillä hallituksen esityksillä, joiden pohjalta siirtojen toteuttamistapa ja tarkempi sisältö ratkaistaan. Myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa (StVL 19/2006 vp) korostetaan, että siirrot varsinaisesti toteutetaan muuttamalla myöhemmin erityislainsäädäntöä. Valiokunnan mukaan muun muassa tehtävien siirtojen sisältö ja laajuus ratkaistaan vasta, kun niitä koskevat hallituksen esitykset annetaan eduskunnalle.
Aviopuolison Elatusvelvollisuus
Kansaneläkelaitos on arvioinut elatustuen toimeenpanon aiheuttamien toimintamenojen määräksi 9,7 miljoonaa euroa, josta noin 4,8 miljoonaa euroa kuluisi henkilöstömenoihin.
Elatusvelvollisuus Lapset
Kyseinen erillislaki on voimassa siihen saakka, kunnes Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada tarvittavia tietoja elatustuen toimeenpanijana ja elatusavun perinnästä vastaavana viranomaisena säädetään elatusturvaa koskevassa erityislainsäädännössä.
Kuinka Kauan Elatusvelvollisuus Kestää Opiskelijalle
Varsinaisia, toimeenpanijan muuttumisesta riippumattomia sisällöllisiä muutoksia olisivat laissa määriteltävät tarkemmat säännökset siitä, milloin lapsen voidaan katsoa itse elättävän itsensä sekä siitä, millaisissa tilanteissa takautumissaatava voidaan jättää perimättä elatusvelvolliselta. Takautuvasti maksettavan elatustuen edellytyksiä on selkeytetty ja tehty nykyistä joustavammiksi. Laissa olisi myös säännökset siitä, milloin Kansan eläkelaitoksen on annettava elatustuesta valituskelpoinen päätös sekä siitä, milloin elatus tuen maksamisen lopettamisen edellytykset ovat olemassa.
Ulosotto Elatusvelvollisuus
Lapsen oikeus elatustukeen ehdotetaan ratkaistavaksi kotikuntalain sijasta asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain mukaan. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, kansaneläkelakia, yrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia ja maatalousyrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia siten, että niiden mukaiset lapsikorotukset maksetaan suoraan Kansaneläkelaitokselle siltä ajalta, jolta se maksaa lapselle elatustukea elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella. Elatustuen toimeenpano ja elatusavun perintä siirtyisivät Kansaneläkelaitokselle mainitusta päivästä lukien.
Elatusvelvollisuus Huostaanotossa
Edellä mainittu Elatustuen siirto kunnilta Kelalle –työryhmän toimikausi päättyy vuoden 2008 lopussa. Työryhmä on päätynyt ehdottamaan kokonaan uuden elatustukilain säätämistä ja useiden siihen liittyvien lakien muuttamista. Esitys elatustukilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi perustuu työryhmän ehdotuksiin ja saatuihin lausuntopalautteisiin. Työryhmä on todennut elatustuen toimeenpanon osalta puitelaissa määritellyn siirtoajankohdan käytännön syistä mahdottomaksi ja päätynyt tästä syystä esittämään siirron ajankohdaksi 1 päivää huhtikuuta 2009.