Elatusvelvollisuus Ja Vuorotteluvapaa
Avioliittolaki Puolison Elatusvelvollisuus
Elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta tehdyissä Haagin yleissopimuksissa vuosilta 1958 ja 1973 annetaan sopimusvaltioille yhteiset määräykset elatusapupäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä säännöt oikeusavun myöntämisestä.
Elatusvelvollisuus Ja VuorotteluvapaaAlaikäisen Lapsen Elatusvelvollisuus
Kunnissa elatustukitehtävissä työskentelevät henkilöt, jotka eivät siirry neuvottelujen tuloksena Kansaneläkelaitoksen työntekijöiksi, jäävät edelleen kuntien henkilöstöksi. Vaikka elatustukeen ja elatusavun perintään liittyvät tehtävät siirtyvät Kansaneläkelaitokselle 1 päivänä huhtikuuta 2009, kunnissa tarvitaan tämän jälkeenkin työntekijöitä siirtymävaiheen tehtävien hoitamiseksi ja Kansaneläkelaitoksen tarvitsemien tietojen välittämiseksi. Elatustuen siirto kunnilta Kelalle
Lapsen Elatusvelvollisuus Avoliitossa
Uudistuksen tavoitteena on lisäksi täsmentää ja yksinkertaistaa eräitä elatustuen maksamiseen ja toimeenpanoon liittyviä säännöksiä. Esityksen tavoitteena on nykyisen lain tavoin ensisijaisesti turvata lapsen oikeus riittävään elatukseen. Keinot tämän tavoitteen toteutumiseksi ovat elatustuen maksaminen Kansaneläkelaitoksen toimesta valtion varoin sekä siihen liittyvät toimenpiteet elatusavun perimiseksi. Ehdotettu elatustukilaki vastaisi suurelta osin sisällöllisesti voimassa olevaa elatusturvalakia. Merkittävimmät muutokset aiheutuisivat toimeenpanijan vaihtumisesta kunnista Kansaneläkelaitokseksi. Elatustuen rahoitusvastuu siirtyisi valtiolle.
Mitä Tarkoittaa Elatusvelvollisuus
Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveys ministeriössä. Erityisesti elatustukilakia koskevat ehdotukset on valmisteltu yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa. Lapsen elatuksesta annettua lakia koskevat ehdotukset on valmisteltu yhteistyössä oikeusministeriön kanssa.
Elatustuki Elatusvelvollisuus
Indeksilaki ehdotetaan uudistettavaksi kokonaan. Avioliittolaissa (234/1929), lapsen elatuksesta annetussa laissa ja vahingonkorvauslaissa (412/1974) tarkoitetut elatusavut, rikosvahinkolaissa (1204/2005) tarkoitetut tulot ja elatuksen vähentymisestä taikka elatusvelvollisen menetyksestä toistuvina avustuksina maksettavat korvaukset sekä elatus tukilaissa tarkoitetut elatustuet sidottaisiin kuluttajahintaindeksiin pohjautuvaan elinkustannusindeksiin (lokakuu 1951=100).
Avioliitto Elatusvelvollisuus
Suomalaista elatustukea vastaava järjestelmä kuuluu kaikkien Pohjoismaiden sosiaali- turvajärjestelmiin. Ruotsissa elatustukea vastaavasta etuudesta (underhållsstöd) säädetään elatustukilaissa (Lagen 1996:1030 om un derhållstöd). Etuuden määrä on vuonna 2007 ollut Ruotsissa 1 273 kruunua kuukaudessa. Ruotsissa perhe-etuuksissa toimivaltainen viranomainen on etuuden saajan asuinpaikan vakuutuskassa (försäkringskassa). Elatusavun kotimaanperinnästä vastaa elatusvelvollisen kotipaikan paikallistoimisto. Försä kringskassa on hallinnollisesti yhtenäinen, noin 20 läänintoimistoon ja 240 paikallistoimistoon jakautunut toimielin.
Elatusvelvollisuus Määrä
Esitys perustuu sosiaali- ja terveysministeriön 2 päivänä marraskuuta 2006 asettaman Elatustuen siirto kunnilta Kelalle työryhmän ehdotuksiin. Työryhmän työskentelyn yhteydessä kuultiin oikeusministeriön, sisäasiain ministeriön, valtiovarainministeriön, Kansaneläkelaitoksen, Kuntaliiton, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen, Tilastokeskuksen, Helsingin ulosottoviraston, Yksihuoltajien ja yhteishuoltajien Liiton sekä Elatusvelvollisten Liiton edustajia.