Elatusvelvollisuus

Nuoren Huostaanotto Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Avioerossa

Kunnan perintäoikeus kattaa kuitenkin enemmän kuin pelkän elatustuen takautumissaatavan perinnän. Sen jälkeen kun toimielin on päättänyt elatustuen maksamisesta elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, toimielimellä on oikeus periä elatus velvolliselta kaikki suorittamatta olevat elatusapuerät niille elatusapulain mukaisesti laskettuine viivästyskorkoineen (mainitun lain 16 b §). Toimielimen oikeus elatusavun perimiseen jatkuu niin kauan kuin perittävissä olevaa kunnan takautumissaatavaa on jäljellä tai, jos kysymys on palkan ulosmittauksesta, kunnes ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 57 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset ovat täyttyneet. Elatusvelvollinen, joka on saanut tiedon elatustuen myöntämisestä, voi sinä aikana, kun oikeus elatusavun perimiseen kuuluu toimielimelle, täyttää maksuvelvollisuutensa ainoastaan suorittamalla elatusapuerät toimielimelle.

Elatusvelvollisuus Ja Vuorotteluvapaa

Elatustuen toimeenpanon siirtyessä Kansaneläkelaitokselle nykyisten yli 400 kunnan sijasta on tarkoituksenmukaista siirtyä elatusapujen perinnässä sähköiseen ulosottomenettelyyn. Ulosottokaaren mukaan ulosottoa voidaan hakea sähköisellä viestillä, joka toimitetaan teknisen käyttöyhteyden avulla ulosoton valtakunnalliseen tietojärjestelmään, jos oikeusministeriö tai sen määräämä on myöntänyt hakijalle luvan siihen (ulosottokaaren 3 luvun 1 §:n 3 kohta).

Vanhempien Elatusvelvollisuus

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolta, oikeusministeriöltä, työ ja elinkeino ministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Kun nalliselta työmarkkinalaitokselta, Suomen Kuntaliitolta, Tilastokeskukselta, Kuntien eläkevakuutukselta, Kansaneläkelaitokselta, EteläSuomen lääninhallitukselta, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskukselta, Helsingin ulosottovirastolta, Valtion konttorilta, Vakuutusoikeudelta, toimihenkilöliitolta. Järjestöistä lausuntoa pyydettiin Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien Liitolta sekä Elatusvelvollisten Liitolta. Vakuutusyhtiöistä lausuntoa pyydettiin Tapiolasta ja If vahinkovakuutusyhtiöltä. Kunnista lausuntoa pyydettiin Helsingin, Vantaan, Oulun, Lahden, Joensuun, Hollolan, Alajärven ja Kemijärven kaupungeilta sekä Jämijärven kunnalta. Lausunnonantajista lähes kaikki olivat sitä mieltä, että elatustuen toimeenpanon siirtäminen kunnilta Kansaneläkelaitokselle on uudistuksena kannatettava. Perusteina mainittiin muun muassa käytäntöjen yhtenäistyminen, kansalaisten yhdenvertainen kohtelu asuinpaikasta riippumatta sekä päätöksentekoon ja perintää liittyvien järjestelmien järkeistäminen. Ainoastaan Elatusvelvollisten Liitto vastustaa siirtoa. Liiton näkemyksen mukaan siirto tulee heikentämään varsinkin vähävaraisten elatusvelvollisten asemaa.

Elatusvelvollisuus Alaikäinen Huoltaja

Elinkustannusten muutokset laskee ja elatusapujen korottamisesta päättää indeksilain mukaan kunkin vuoden marraskuun aikana sosiaali- ja terveysministeriö. Indeksikorotukset tai –alennukset seuraavat suoraan laista, eikä muutokselle tarvitse hakea viran omaisen vahvistusta. Elatusapua voidaan vaatia suoraan sen määräisenä, mihin indeksimuutos johtaa. Elatusvelvollinen ei myöskään voi vedota siihen, ettei hän tiennyt korotuksesta. Vaikka elatusavun indeksikorotus (tai alennus) ei edellytä viranomaistoimenpiteitä, kunnan toimielimen on pyydettäessä merkittävä korotusmäärät elatussopimuksiin ja tuomioihin. Jos elatusapuasiakirja on kunnan toimielimen tai ulosottoviranomaisen hallussa, on heidän tehtävä korotusmerkinnät viran puolesta. Jos elatusapuasiakirja on lastenvalvojan hallussa, on tämän viivytyksettä esitettävä se kunnan toimielimelle korotuksen merkitsemistä varten.

Puolisoiden Välinen Elatusvelvollisuus

Kansaneläkelaitokseen siirtyvät henkilöt otetaan työsuhteisiin tehtäviin. Kun henkilöt on otettu työsuhteeseen, palvelussuhteen päättämisen perusteet määräytyvät työsopimuslain säännösten perusteella.

Milloin Elatusvelvollisuus Loppuu

Indeksilaki sisältää erityissäännöksen ulkomailla tapahtuvaa elatusavun perintää koskien. Tuomioistuimen on hakemuksesta vahvistettava elatusavun korotettu määrä ja korottamisajankohta, jos se voi olla tarpeen elatusavun perimiseksi vieraassa valtiossa.

Nuoren Huostaanotto Elatusvelvollisuus
Huoltajuus Ja Elatusvelvollisuus

Venäjä ei ole liittynyt edellä mainittuihin yleissopimuksiin. Suomen ja Venäjän välillä on voimassa kahdenvälinen oikeusapusopimus siviili, perhe ja rikosasioissa (SopS 48/1980), mutta tämä sopimus ei sisällä määräyksiä elatusapuasioissa. Suomi tunnustaa kansallisen lainsäädännön perusteella myös Venäjällä tehdyt elatusapupäätökset. Perintä Venäjältä ei ole kuitenkaan Venäjän lainsäädännön mukaan mahdollista ilman sopimus perustetta. Muita merkittäviä sopimuksettomia maita elatusavun perinnän kannalta ovat Japani, EteläAfrikka ja Kanadan provinssit Ontariota lukuun ottamatta.