Lakisääteinen Elatusvelvollisuus
Avioeron Jälkeen Elatusvelvollisuus
Kansaneläkelaitoksella olisi ehdotuksen mukaan elatustukilain perusteella oikeus saa da salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä etuusasian käsittelyssä ja ratkaisemisessa sekä muutoin lain toimeenpanossa välttämättömiä tietoja eri viranomaisilta ja muilta tahoilta. Kansaneläkelaitoksella olisi myös oikeus saada mainittuja tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla henkilön suostumuksesta riippumatta. Erillislaki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada elatusturvaa koskevia asia kastietoja (1201/2007), joka säädettiin elatus tuen siirtämiseen valmistautumiseksi, voidaan samassa yhteydessä kumota tarpeettomana.
Elatusvelvollisuus Avoliitto
Kunnissa elatustukitehtävissä työskentelevät henkilöt, jotka eivät siirry neuvottelujen tuloksena Kansaneläkelaitoksen työntekijöiksi, jäävät edelleen kuntien henkilöstöksi. Vaikka elatustukeen ja elatusavun perintään liittyvät tehtävät siirtyvät Kansaneläkelaitokselle 1 päivänä huhtikuuta 2009, kunnissa tarvitaan tämän jälkeenkin työntekijöitä siirtymävaiheen tehtävien hoitamiseksi ja Kansaneläkelaitoksen tarvitsemien tietojen välittämiseksi. Elatustuen siirto kunnilta Kelalle
Elatusvelvollisuus 18 Ikävuoden Jälkeen
Kun eri kuntien toimielimet ovat eri ajan jaksoilta maksaneet elatustukea, oikeus kaikkien suorittamatta olevien elatusapuerien perimiseen kuuluu sen kunnan toimielimelle, joka on viimeksi myöntänyt elatustukea.
Lakisääteinen ElatusvelvollisuusAviopuolisoiden Elatusvelvollisuus Maksuvara
Jollei elatusvelvollinen toimielimen asettamassa kohtuullisessa määräajassa suorita ennen elatustuen hakemista erääntyneitä ja suorittamatta olevia elatusapueriä toimielimelle tai aseta hyväksyttävää vakuutta niiden suorittamisesta taikka ala riittävässä määrin suorittaa elatusapua vapaaehtoisesti, toimielimen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin elatusavun perimiseksi ulosottotoimin. Toimenpiteisiin ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä silloin, kun on ilmeistä, että perintä jäisi tuloksettomaksi.
Puolison Elatusvelvollisuus Avioeron Jälkeen
Vuonna 2006 kunnat perivät elatusvelvollisilta yhteensä 67,9 miljoonaa euroa, josta 60 miljoonaa euroa suoritettiin elatustuen korvauksena kunnille ja 7,9 miljoonaa euroa tilitettiin elatusapuna lapsille. Kuntien perittäväksi on vuosien mittaan kertynyt elatus velvollisilta perittävää elatusapuvelkaa kaikkiaan 257,7 miljoonaa euroa. Tästä on kunnille tilitettävää elatustukivelkaa eli takautumissaatavaa 234,9 miljoonaa euroa ja lapsille kuuluvaa elatusavun osuutta 22,8 miljoonaa euroa.
Elatusvelvollisuus Takautuvasti
Edellä mainittuun elatustuen siirto kunnilta Kelalle työryhmän työskentelyyn liittyen Kela lähetti helmikuussa 2007 kunnille kyselyn, jossa kysyttiin muun ohella kunnassa elatustukitehtäviä hoitavan henkilöstön määrää. Kyselyyn saatiin toukokuun loppuun mennessä vastaukset kaikista Manner Suomen kunnista (400). Kyselyn vastausten perusteella elatustukitehtävissä toimii kunnissa nykyisin yhteensä 201 kokopäiväistä työntekijää. Tämän lisäksi elatustukitehtävissä toimivien muiden kuin kokopäiväisten työntekijöiden yhteenlaskettu työpanos on 174 henkilötyövuotta. Elatustuen toimeenpanossa ja elatusavun perinnässä työskentelevän henkilöstön määrä kuluvana vuonna vastaa siten koko valtakunnan tasolla noin 375 henkilötyövuotta.
Kuinka Kauan Elatusvelvollisuus Kestää Opiskelijslle
Kuntien perittäväksi on vuosien mittaan kertynyt elatusvelvollisilta perittävää elatusapuvelkaa kaikkiaan noin 258 miljoonaa euroa. Tästä oli kunnille tilitettävää elatustukivelkaa noin 235 miljoonaa euroa ja lapsille tilitettävän elatusavun osuutta lähes 23 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 vanheni elatus velkasaatavia noin 21 miljoonaa euroa, joista 18,7 miljoonaa euroa oli kuntien saatavia ja 2,2 miljoonaa euroa lasten saatavia.