Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Avioliittolaki

Milloin Elatusvelvollisuus Päättyy

Elatustuen toimeenpanon ja elatusavun perinnän Kansaneläkelaitokselle siirtämisen jälkeenkin kunnat huolehtisivat edelleen elatusavun vahvistamista koskevista tehtävistä. Näitä tehtäviä koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi sosiaalihuoltolakiin. Elatusavun vahvistamisesta huolehtisi kunnassa se toimielin, joka sosiaalihuoltolain mukaisesti huolehtii sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä. Toimielimellä olisi edelleen oikeus ajaa kannetta elatusavun vahvistamiseksi tai korottamiseksi tilanteissa, joissa lapsi muutoin on vaarassa jäädä elatuksen puutteeseen. Toimielin voisi edelleen ajaa kannetta elatusavun muuttamiseksi muissakin tilanteissa, jos se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi.

Elatusvelvollisuus Lapsen Sijoituksen Aikana

Jos elatustukea on maksettu aiheetta tai määrältään liian suurena taikka jos tuen nostaja on vastaanottanut elatusapua suoraan elatusvelvolliselta samana aikana, jolta elatustukea on maksettu, aiheettomasti maksettu elatustuki peritään takaisin tuen nostajalta (elatusturvalain 21 §). Takaisinperinnästä voidaan luopua kokonaan tai osaksi, jos takaisinperintä on tuen nostajan olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta eikä aiheeton maksaminen ole johtunut nostajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä tai jos aiheettomasti maksettu määrä on vähäinen. Toimielin päättää takaisinperinnästä luopumisesta nostajan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan.

Avopuolisot Elatusvelvollisuus

Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annettua lakia koskevaan hallituksen esitykseen sisältyvässä taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan vuonna 1992 kuntiin tehdyn selvityksen pohjalta, että elatusturvalain toimeenpano vaatii kunnissa noin 400—600 henkilön työpanoksen. Tästä arviolta 2/3 katsottiin menevän elatusapujen perintään. Hallituksen esityksen mukaan työpanoksen kunnissa arvioitiin tästä hieman pienentyneen elatusapuvelan vanhenemissäännöksiä koskevista lain muutoksista ja työssä käytettävän tietotekniikan kehittymisen myötä. Arvio on siten hyvin lähellä edellä mainitussa Kansan eläkelaitoksen kyselyssä tulokseksi saatua henkilöstömäärää.

Aviopuolison Elatusvelvollisuus Ero

Varoista, jotka ovat kertyneet elatusvelvollisen vapaaehtoisina suorituksina tai ulosotto toimin sinä aikana, jolloin elatusvelvolliselta on peritty elatusapua, suoritetaan ensin elatusavun saajalle elatusapu siltä osin kuin se ylittää maksetun elatustuen, sekä tälle elatusavulle kertynyt viivästyskorko. Loppuosa kertyneistä varoista käytetään kunnan takautumissaatavan korvaukseksi. Elatusvelvollisen myöhemmin suorittamat tai häneltä ulos ottotoimin perityt varat kohdennetaan vanhimmalta perittävissä olevalta kalenterivuo delta olevan takautumissaatavan korvaukseksi. Varojen kohdentamisesta ja jaosta kuntien kesken huolehtii elatustukea viimeksi myöntäneen kunnan toimielin. Toimielimellä on oikeus vähentää muille kunnille tilitettävistä määristä asetuksella säädettävä toimenpide palkkio.

Aviopuolisoiden Elatusvelvollisuus Avioeron Vireillä Ollessa

Täysimääräinen elatustuen määrä vuonna 2008 on 129,91 euroa kuukaudessa lasta kohden. Kun elatustuen myöntämisperusteena on se, että elatusapu on vahvistettu tuen määrää alhaisemmaksi elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn vuoksi, elatustukena maksetaan edellä mainitun elatustuen määrän ja vahvistetun elatusavun erotus.

Etävanhemman Elatusvelvollisuus

Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan. Pääsäännön mukaan lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Elatusapulain 3 §:n 2 momentin mukaan vanhemmat vastaavat myös tämän jälkeen lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista, mikäli se katsotaan kohtuulliseksi.

Elatusvelvollisuus Avioliittolaki
Avioliitto Elatusvelvollisuus Asuntolaina

Kunnista mahdollisesti valtion palvelukseen siirtyvän henkilöstön osalta liikkeen luovutuskäsitteen soveltamiseen liittyy ongelmia muun muassa siksi, että valtion virkamieslakiin (750/1994) ei sisälly liikkeen luovutussäännöksiä. Näin ollen liikkeen luovutussäännöksiä ei voida suoraan soveltaa siirrettäessä tehtäviä ja mahdollisesti henkilöstöä kunnilta valtiolle. Puitelain hallituksen esityksessä ei myöskään suoraan todeta mitään mainittujen säännösten soveltamisesta kunnilta valtiolle siirtyvien tehtävien yhteydessä. Tämän vuoksi tehtävien siirtoa koskevassa laissa on säädetty erikseen siirtyvän henkilöstön oikeuksista niin, että oikeudet mahdollisimman pitkälle vastaavat siirtyvän henkilöstön oikeuksia liikkeenluovutustapa uksissa.