Elatusvelvollisuus

Isyyden Tunnustaminen Elatusvelvollisuus

Puolison Elatusvelvollisuus Avoliitossa

Kansaneläkelaitos on alustavien arvioidensa mukaan katsonut jatkossa tarvitsevansa elatustuen toimeenpanon ja perinnän hoitamiseen noin 100 henkilötyövuotta. Henkilöstökustannusten määräksi Kansaneläkelaitos on arvioinut noin 4,8 miljoonaa euroa. Elatustuen toimeenpanon ja perinnän keskittäminen Kansaneläkelaitokselle mahdollistaa etuuden toimeenpanon nykyistä pienemmillä henkilöstöresursseilla. Käytännössä elatustukihakemusten vastaanotto ja tukipäätöksen tekeminen olisi mahdollista kaikkien Kansaneläkelaitoksen toimipisteiden kautta.

Isyyden Tunnustaminen Elatusvelvollisuus

Lasten Elatusvelvollisuus Avioliitossa

Perusteettomasti maksetun elatustuen takaisinperintää koskevia päätöksiä tehtiin vuonna 2006 yhteensä 1 700 kappaletta. Takaisinperittäviksi päätettyjen elatustukien kokonaismäärä oli noin 0,6 miljoonaa euroa. Takaisin saatiin perityksi vuoden aikana noin 0,3 miljoonaa euroa.

Avioero Vireillä Elatusvelvollisuus

Kuntien osuus takautumissaatavista ehdotetaan hyvitettäväksi kunnille valtionosuus järjestelmän kautta. Kansaneläkelaitoksella on mahdollisuus jatkossa seurata vuosittain kaikkien toteutuneiden takautumissaatavien perintöjen yhteissummaa. Kuntakohtaisesti perityn määrän osuutta ei kuitenkaan ole mahdollista eritellä. Vuosina 2009–2013 toteutuneiden takautumissaatavien perinnät hyvitettäisiin kunnille asukasmäärään suhteutettuna valtionosuusjärjestelmän kautta. Hyvitettävä määrä perustuisi todellisiin Kansaneläkelaitoksen toteuttamiin perintöihin. Ennakkoarviot kunnilta saamatta jäävistä takautumissaatavista ennen viiden vuoden vanhentumisaikojen täyttymistä ovat vaihdelleet 100140 miljoonassa eurossa.

Elatusvelvollisuus 18 Vuoden Jälkeen

Elatusapulain elatusavun perintää koskevat säännökset uudistettiin samanaikaisesti elatusturvalain kanssa vuoden 1999 alusta voi maan tulleella lainmuutoksella (673/1998). Uudistuksen tarkoituksena oli tehostaa perintää nimenomaan siinä vaiheessa, kun lapsi tai nuori on vielä elatusavun tarpeessa. Uudistuksen yhteydessä elatusapulakiin lisättiin viivästyskorkoa koskevat säännökset (16 b §) eräänlaisena vastapainona elatusavun viiden vuoden vanhentumisajasta säätämiselle (elatusapulain 16 c §, elatusturvalain 16 §). Elatusavun viivästyskorollisuudella haluttiin estää elatustuen saajalle elatusapuvelan vanhentumisesta mahdollisesti aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä lakivaliokunta (LaVM 4/1998) totesi viivästyskorollisuuden edesauttavan sitä, että elatusapu maksetaan eikä se syrjäydy korkoa kasvavan laskun maksamisen takia.

Elatusvelvollisuus Eron Jälkeen

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen asian tuntijan mukaan kaikki lain mukaiset tehtävien siirrot ovat liikkeenluovutustilanteita, mutta käytännössä säännösten soveltaminen elatustukitehtävien siirtoon saattaa aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan viiden vuoden irtisanomissuoja ei koske tehtävien siirtoja kunnilta valtiolle. Siten, jos työntekijä siirtyy Kansan eläkelaitoksen palvelukseen, Kansaneläkelaitos voi periaatteessa irtisanoa hänet.

Jatkettu Elatusvelvollisuus

Elatusapuvelat olivat olleet jo aiemminkin viivästyskorollisia. Korkolain voimaan tullessa vuoden 1983 alusta myös lasten elatusavut tulivat viivästyskorollisiksi. Jo vuoden kuluttua, vuoden 1984 alussa viivästys korosta luovuttiin, koska korkolain säännösten toteuttaminen määräajoin maksettavien elatusapujen osalta oli käytännössä osoittautunut lähes mahdottomaksi. Lakivaliokunnan asiaa koskevassa mietinnössä (LaVM 3/1983 vp) todettiin, että tämä johtui useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, mm. siitä, että elatusapua ei läheskään aina makseta velvoitteen mukaisesti oikeana eräpäivänä oikean suuruisena ja lisäksi elatustuen saaminen vaikeuttaa pääoman ja koron laskemista. Elatusapujen korollisuuden oli myös todettu vaarantavan itse pääomavelan perimisen johtuen muun muassa ulosoton etuoikeuksia koskevista säännöksistä ja siitä, että maksu lasketaan ensisijassa koron maksuksi.

Lasten Elatusvelvollisuus Avoliitossa

Ne henkilöt, jotka eivät käytävien neuvottelujen tuloksena siirry Kansaneläkelaitoksen palvelukseen, jäävät normaaliin tapaan kun tien työntekijöiksi. Heidän työsuhteensa ehdot säilyvät ennallaan.