Elatusvelvollisuus

Vanhempien Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Asumistuki

Elinkustannusten muutokset laskee ja elatusapujen korottamisesta päättää indeksilain mukaan kunkin vuoden marraskuun aikana sosiaali- ja terveysministeriö. Indeksikorotukset tai –alennukset seuraavat suoraan laista, eikä muutokselle tarvitse hakea viran omaisen vahvistusta. Elatusapua voidaan vaatia suoraan sen määräisenä, mihin indeksimuutos johtaa. Elatusvelvollinen ei myöskään voi vedota siihen, ettei hän tiennyt korotuksesta. Vaikka elatusavun indeksikorotus (tai alennus) ei edellytä viranomaistoimenpiteitä, kunnan toimielimen on pyydettäessä merkittävä korotusmäärät elatussopimuksiin ja tuomioihin. Jos elatusapuasiakirja on kunnan toimielimen tai ulosottoviranomaisen hallussa, on heidän tehtävä korotusmerkinnät viran puolesta. Jos elatusapuasiakirja on lastenvalvojan hallussa, on tämän viivytyksettä esitettävä se kunnan toimielimelle korotuksen merkitsemistä varten.

Elatusvelvollisuus Ulosotto

Elatustuen toimeenpanon siirtyessä Kansaneläkelaitokselle nykyisten yli 400 kunnan sijasta on tarkoituksenmukaista siirtyä elatusapujen perinnässä sähköiseen ulosottomenettelyyn. Ulosottokaaren mukaan ulosottoa voidaan hakea sähköisellä viestillä, joka toimitetaan teknisen käyttöyhteyden avulla ulosoton valtakunnalliseen tietojärjestelmään, jos oikeusministeriö tai sen määräämä on myöntänyt hakijalle luvan siihen (ulosottokaaren 3 luvun 1 §:n 3 kohta).

Elatusvelvollisuus Harkinta-Aikana

Siirron toimeenpano kunnilta Kansaneläke laitokselle edellyttää erityislainsäädännön muuttamista. Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa ei vielä ole säädetty tarkemmin esimerkiksi henkilöstön asemasta. Selvintä olisi, että asiasta sisällytettäisiin yksiselitteinen säännös tehtävän siirtoa koske van lainsäädännön voimaantulosäännöksiin.

Elatusvelvollisuus Ja Vuorotteluvapa

Kunnan perintäoikeus kattaa kuitenkin enemmän kuin pelkän elatustuen takautumissaatavan perinnän. Sen jälkeen kun toimielin on päättänyt elatustuen maksamisesta elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, toimielimellä on oikeus periä elatus velvolliselta kaikki suorittamatta olevat elatusapuerät niille elatusapulain mukaisesti laskettuine viivästyskorkoineen (mainitun lain 16 b §). Toimielimen oikeus elatusavun perimiseen jatkuu niin kauan kuin perittävissä olevaa kunnan takautumissaatavaa on jäljellä tai, jos kysymys on palkan ulosmittauksesta, kunnes ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 57 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset ovat täyttyneet. Elatusvelvollinen, joka on saanut tiedon elatustuen myöntämisestä, voi sinä aikana, kun oikeus elatusavun perimiseen kuuluu toimielimelle, täyttää maksuvelvollisuutensa ainoastaan suorittamalla elatusapuerät toimielimelle.

Asumusero Elatusvelvollisuus

Kansaneläkelaitokseen siirtyvät henkilöt otetaan työsuhteisiin tehtäviin. Kun henkilöt on otettu työsuhteeseen, palvelussuhteen päättämisen perusteet määräytyvät työsopimuslain säännösten perusteella.

Elatusvelvollisuus Avioliitto

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi elatustukilaki, jossa säädettäisiin Kansaneläke laitoksen toimeenpanemasta elatustuesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä elatusavun perimiseksi. Elatustukilaki korvaisi voimassa olevan elatusturvalain. Elatusavun vahvistamiseen liittyvistä kunnan tehtävistä säädettäisiin sosiaalihuoltolaissa.

Vanhempien Elatusvelvollisuus
Elatusvelvollisuus Ikäraja

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolta, oikeusministeriöltä, työ ja elinkeino ministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Kun nalliselta työmarkkinalaitokselta, Suomen Kuntaliitolta, Tilastokeskukselta, Kuntien eläkevakuutukselta, Kansaneläkelaitokselta, EteläSuomen lääninhallitukselta, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskukselta, Helsingin ulosottovirastolta, Valtion konttorilta, Vakuutusoikeudelta, toimihenkilöliitolta. Järjestöistä lausuntoa pyydettiin Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien Liitolta sekä Elatusvelvollisten Liitolta. Vakuutusyhtiöistä lausuntoa pyydettiin Tapiolasta ja If vahinkovakuutusyhtiöltä. Kunnista lausuntoa pyydettiin Helsingin, Vantaan, Oulun, Lahden, Joensuun, Hollolan, Alajärven ja Kemijärven kaupungeilta sekä Jämijärven kunnalta. Lausunnonantajista lähes kaikki olivat sitä mieltä, että elatustuen toimeenpanon siirtäminen kunnilta Kansaneläkelaitokselle on uudistuksena kannatettava. Perusteina mainittiin muun muassa käytäntöjen yhtenäistyminen, kansalaisten yhdenvertainen kohtelu asuinpaikasta riippumatta sekä päätöksentekoon ja perintää liittyvien järjestelmien järkeistäminen. Ainoastaan Elatusvelvollisten Liitto vastustaa siirtoa. Liiton näkemyksen mukaan siirto tulee heikentämään varsinkin vähävaraisten elatusvelvollisten asemaa.