Takavarikko
Laajennettu menetetyksi tuomitseminen (5 artikla)
Suomessa direktiivin tarkoittamina jäädyttämistoimenpiteinä voisivat tulla kyseeseen pakkokeinolain (806/2011) 6 luvussa tarkoitettu vakuustakavarikko ja väliaikainen vakuustakavarikko sekä 7 luvussa tarkoitettu takavarikko silloin, kun mainittujen toimenpiteiden tarkoituksena on turvata myöhempi menetetyksi tuomitseminen.
Esitutkintalain (805/2011) 1 luvun 2 §:n mukaan esitutkinnassa selvitetään muun muassa mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi. Päätös esitutkinnan lopettamisesta ei saavuta oikeusvoimaa, joten tarvittaessa tutkintaa voidaan aloittaa uudestaan päätöksestä huolimatta. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 c §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan menettämisseuraamusta koskeva tuomio voidaan vastaajan vahingoksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen tai menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen olennaisesti ankarampana.
Artikla sisältää säännökset oikeussuojakeinoista direktiivissä tarkoitettuja jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevia päätöksiä kohtaan. Artiklan kohdat 1—5 koskevat jäädyttämispäätöksiä, kohdissa 6—9 on velvoitteet oikeussuojakeinoista liittyen menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin.
Oikeuskäytännössä on esiintynyt lähinnä tapauksia (esim. KKO 2006:9 ja KKO 2006:51), joissa jo omaisuuden laadun ja säilytystavan sekä muiden olosuhteiden perusteella omaisuuden alkuperä on voitu todeta laittomaksi, kun vastaaja ei ole esittänyt pätevää vastanäyttöä. Muuntyyppisissä tapauksissa kantajalla voi kuitenkin olla vaikeuksia saada ja esittää näyttöä omaisuuden alkuperästä, kun taas omaisuuden haltijan on lähtökohtaisesti suhteellisen helppoa esittää näyttöä omaisuuden laillisesta alkuperästä. Asiaa on käsitelty tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Vakuustakavarikosta ja väliaikaisesta vakuustakavarikosta säädetään pakkokeinolain 6 ja 7 luvussa. Vakuustakavarikosta päättää tuomioistuin ja sitä koskevan asian käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin 3 luvun 1, 3, 5, 6 ja 18 §:n säännöksiä vangitsemisvaatimuksen tekemisestä ja käsittelystä. Väliaikaisesta vakuustakavarikosta säädetään pakkokeinolain 6 luvun 3 §:ssä. Siitä voi päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, jos asia ei siedä viivytystä ja 1 §:n edellytykset vakuustakavarikolle ovat olemassa. Väliaikainen vakuustakavarikko lakkaa olemasta voimassa, jos vaatimusta vakuustakavarikon määräämiseksi ei tehdä tuomioistuimelle viikon kuluessa väliaikaismääräyksen antamisesta. Väliaikaisesta vakuustakavarikosta on pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan ilman aiheetonta viivytystä laadittava pöytäkirja, jossa riittävästi mainitaan vakuustakavarikon tarkoitus, selostetaan siihen johtanut menettely ja yksilöidään kohteena oleva omaisuus. Jäljennös pöytäkirjasta on viivytyksettä toimitettava sille, jonka omaisuuteen väliaikainen vakuustakavarikko kohdistuu. Takavarikon osalta vastaavanlainen säännös sisältyy 7 luvun 12 §:ään. Lisäksi pakkokeinolain 7 luvun 9 §:ssä on säännökset takavarikoimista varten tarvittavan esineen, omaisuuden tai asiakirjan haltuunottamisesta ja siitä tehtävistä ilmoituksista. Vakuustakavarikkoa ja väliaikaista vakuustakavarikkoa koskevan päätöksen panee täytäntöön ulosottoviranomainen noudattaen ulosottokaaren säännöksiä.
Edellä 9 artiklan käsittelyn yhteydessä todetuin tavoin omaisuus on täytäntöönpanolain 38 §:n 1 momentin perusteella valtion viranomaisen määräyksen mukaisesti otettava valtion käyttöön, myytävä tai hävitettävä kun omaisuuden valtiolle menetetyksi tuomitsemista koskeva ratkaisu on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Sellaiset toimenpiteet, joilla erikseen mahdollistettaisiin menetetyksi tuomitun omaisuuden käyttäminen yleisen edun mukaisiin tai sosiaalisiin tarkoituksiin, eivät siten ole kansallisesti tarpeellisia. Tiettyjen valtion tuloerien varaaminen johonkin erityiseen tarkoitukseen, kuten esimerkiksi lainvalvontaa tai rikosten ehkäisyä koskeviin hankkeisiin, olisi ongelmallista Suomen budjettijärjestelmän ja eduskunnalle kuuluvan budjettivallan kannalta.