Takavarikko
Laajennetusta hyödyn menettämisestä säädetään rikoslain 10 luvun 3 §:ssä. Sen 1 momentin 1 kohdan mukaan laajennetun hyötykonfiskaation edellytyksenä ensinnäkin on, että on tapahtunut rikos, josta voidaan tuomita vähintään neljä vuotta vankeutta tai sellaisen rikoksen rangaistavaan yritykseen. Lisäksi kätkemisrikos ja rahanpesu (rikoslain 32 luvun 1 ja 6 §), salakuljetus (46 luvun 4 §) sekä huumausainerikos ja huumausainerikoksen edistäminen (rikoslain 50 luvun 1 ja 4 §) mahdollistavat laajennetun hyötykonfiskaation. Mainittuja 10 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja rikoksia on usein kutsuttu oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa liipaisinrikoksiksi, koska kyseisen rikoksen käsillä olo laukaisee mahdollisuuden tuomita laajennettuun hyötykonfiskaatioon. Liipaisinrikoksen tulee lisäksi luonteeltaan olla sellainen, että se voi tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä.
Artikla on jaettu kahteen pääkohtaan. Kohdassa 1 on säädetty niistä tiedoista, joita on kerättävä kansallisesti. Sen mukaan jäsenvaltioiden on säännöllisesti asiaa käsitteleviltä viranomaisilta kerättävä ja komissiolle vuosittain toimitettava tiedot a) täytäntöön pantujen jäädyttämispäätösten lukumäärästä, b) täytäntöön pantujen menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten lukumäärästä, c) jäädytetyn omaisuuden arvioidusta arvosta, ainakin mahdollista myöhempää menetetyksi tuomitsemista varten jäädytetyn omaisuuden arvioidusta arvosta jäädyttämisen ajankohtana ja d) takaisin perityn omaisuuden arvioidusta arvosta menetetyksi tuomitsemisen ajankohtana. Kohdassa 2 on säädetty sellaisista tilastoista, jotka jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittain siinä tapauksessa, jos ne ovat keskitetysti saatavilla kyseisessä jäsenvaltiossa. Näitä tilastoja ovat a) sellaisten pyyntöjen lukumäärä, jotka koskevat jäädyttämispäätösten täytäntöönpanoa toisessa jäsenvaltiossa, b) sellaisten menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten lukumäärä, jotka on pyydetty pantavaksi täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ja c) toisessa jäsenvaltiossa toteutetun täytäntöönpanon seurauksena takaisin perityn omaisuuden arvo tai arvioitu arvo. Artiklan 2 kohtaa täydentävän 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä keräämään keskustasolla kaikki 2 kohdassa tarkoitetut tiedot. Tietojen kokoamiseen keskitetysti liittyy direktiivin johdanto-osan kappale 37, jossa todetaan, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava kohtuullisia ponnisteluja tietojen keräämiseksi, mutta säännös ei tarkoita, että jäsenvaltioiden olisi tietojen keräämisessä onnistuttava, jos hallinnollinen taakka on kohtuuton tai jos tästä aiheutuu jäsenvaltiolle korkeita kustannuksia.
Edellä mainittuja tilanteita lukuun ottamatta voimassa olevasta laista puuttuu mahdollisuus tuomita omaisuus menetetyksi kolmannelta osapuolelta. Kuten edellä on todettu, hyöty tuomitaan menetetyksi lähes aina arvona. Tämä vähentää tarvetta kohdistaa konfiskaatio kolmanteen, koska menettämisseuraamuksen täytäntöönpano kohdistuu hyötyjän omaisuuteen yleisesti eikä tiettyyn tuomiossa määriteltyyn omaisuuserään, jota ei välttämättä enää ole olemassa tai jota ei löydetä. Ulosotossa voidaan myös ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 14 §:n mukaisesti ohittaa ns. keinotekoiset järjestelyt, joihin on ryhdytty ulosoton välttämiseksi, ja kohdistaa täytäntöönpano kolmanteen.
Kohdan 1 mukaan jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 4.10.2016. Niiden on viipymättä toimitettava kyseiset säädökset kirjallisina komissiolle. Kohdan 2 mukaan näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään. Kohdan 3 mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.
Tuomioistuimille säädettäisiin nimenomaisesti oikeus antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä menettämisseuraamuksen täytäntöönpanosta, jos menettämisseuraamus koskee dataa eli tietoa, joka on teknisessä laitteessa tai muussa vastaavassa tietojärjestelmässä taikka sen tallennusalustalla, tai jos tarkemmat määräykset ovat erityisestä syystä muuten tarpeen.
Tuottokonfiskaatiolla puolestaan tarkoitetaan sitä, että myös hyödylle kertynyt arvonlisäys tuomittaisiin menetetyksi. Laissa ei mainita nimenomaisesti tuoton menettämistä, mutta esitöissä todetaan, että selvissä tapauksissa tällainen tuotto, kuten valuuttakurssin muuttumisesta seurannut hyödyn arvon nousu, voitaisiin tuomita menetetyksi (HE 80/2000 vp s. 21). Tuottoa on kuitenkin käytännössä tuomittu menetetyksi vain harvoin jos koskaan.
Edellä artiklan 2 yhteydessä selostetun mukaisesti direktiivissä tarkoitettuja jäädyttämistoimenpiteitä Suomessa ovat pakkokeinolain 6 luvussa tarkoitetut vakuustakavarikko, väliaikainen vakuustakavarikko ja 7 luvun mukainen takavarikko. Vakuustakavarikko voidaan 6 luvun 1 §:n mukaisin edellytyksin kohdistaa omaisuuteen, joka kuuluu henkilölle, jota on syytä epäillä rikoksesta tai joka voidaan rikoksen johdosta tuomita korvaamaan vahinko, maksamaan hyvitystä tai menettämään valtiolle rahamäärä. Vastaavat edellytykset soveltuvat väliaikaiseen vakuustakavarikkoon. Myös takavarikko on mahdollista menettämisseuraamuksen turvaamiseksi. Edellyttäen, että lainsäädäntö edellä selostetun mukaisesti saatetaan vastaamaan 6 artiklan velvoitteita, 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kolmas osapuoli voisi tulla tuomituksi menettämisseuraamukseen ja olla siten myös jäädyttämistoimenpiteiden kohteena. Näin ollen lainsäädäntö vastaisi myös 7 artiklan 2 kohdasta johtuvaa velvoitetta.