Takavarikko

Kotietsintä Kirjallinen Todistus Takavarikosta

Takavarikko Turvaamistoimen Määräaika

Menettämisseuraamuksia koskeva lainsäädäntö uudistettiin 2001, jolloin yleiset säännökset menettämisseuraamuksista otettiin rikoslain 10 lukuun. Yleisesti säännökset ovat toimineet hyvin, mitä osoittaa muun ohessa se, että lukuun on tehty mainitun vuoden jälkeen vain vähäisiä teknisluonteisia muutoksia.

Artiklan 1 mukaan direktiivillä vahvistetaan omaisuuden jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevat vähimmäissäännöt. Koska kyse on vähimmäisvelvoitteista, jäsenvaltiot voivat kansallisessa lainsäädännössään säätää myös pidemmälle meneviä säännöksiä menetetyksi tuomitsemisesta. Tämä todetaan myös johdanto-osan kappaleessa 22. Artiklan kohdan 2 mukaan direktiivi ei vaikuta menetetyksi tuomitsemisen mahdollistaviin menettelyihin.

Ase Takavarikko

Omaisuuteen tai rahamäärään kohdistuvat menettämisseuraamukset pannaan täytäntöön laissa sakon täytäntöönpanosta (672/2002, jäljempänä täytäntöönpanolaki) säädetyn mukaisesti. Sen 2 §:n 1 momentin mukaan omaisuuteen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoon on ryhdyttävä, kun ratkaisu, jolla kyseinen seuraamus on määrätty, on tullut lainvoimaiseksi tai kun ratkaisu on pantavissa täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Pykälän 3 momentin sisältämän viittaussäännöksen (ulosottolakiin; ulosottokaaren 13 luvun 3 §:n mukaan sovelletaan ulosottokaaren asiaa koskevia säännöksiä) perusteella rahamäärään kohdistuvaa menettämisseuraamusta koskeva lainvoimaa vailla oleva tuomio saadaan panna täytäntöön, jollei menettämisseuraamuksen kohde aseta vakuutta menettämisseuraamuksen kohteena olevasta omaisuudesta, ulosottomaksusta ja mahdollisista täytäntöönpanokuluista.

Takavarikko Ulosotto

Johdanto-osan kappaleen 14 mukaan puitepäätöksellä 2001/500/YOS velvoitetaan jäsenvaltiot mahdollistamaan rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn menetetyksi tuomitseminen lainvoimaisen tuomion perusteella sekä rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn arvoa vastaavan omaisuuden menetetyksi tuomitseminen. Nämä velvoitteet olisi kappaleen perusteella pidettävä voimassa niiden rikosten osalta, jotka eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan, ja direktiivissä määritelty rikoshyödyn käsite olisi tulkittava samalla tavalla niiden rikosten osalta, jotka eivät sisälly direktiivin soveltamisalaan.

Doping Takavarikko Ase

Kohdassa 2 täsmennetään 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen käsitettä. Sen tulee kattaa vähintään kohdissa a) — d) tarkoitetuissa puitepäätöksissä ja direktiiveissä tarkoitetut rikokset 2 kohdan mukaisin edellytyksin. Kyseeseen tulevat lahjusrikokset, rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen ainakin taloudellista hyötyä tuottaneissa tapauksissa, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa koskevat rikokset sekä tietyt tietojärjestelmiin kohdistuvat rikokset.

Amfetamiini Takavarikko

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa (22.6.2011), joka oli voimassa myös pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ohjelmana (24.6.2014), harmaan talouden torjunta oli asetettu yhdeksi hallituksen kärkihankkeista. Hallitusohjelman mukaan siihen kuului muun ohessa velvollisuus selvittää ja valmistella rikoshyödyn perinnässä sovellettavaa käännettyä todistustaakkaa (ks. valtioneuvoston periaatepäätös 19.1.2012 Tehostettu harmaan talouden ja talousrikollisuuden toimintaohjelma vuosille 2012–2015).

Jos Talo Takavarikkoon Saako Asua

Vaikka ns. konfiskaatioprosessi on vanhastaan ollut mahdollinen, tästä ei suoranaisesti laissa säädetä. Tätä voidaan pitää puutteena, koska nimenomaisen säännöksen puuttuessa on vaikeampaa saada selvyys oikeustilasta. Myös kansainvälisissä yhteyksissä on voinut olla vaikea osoittaa Suomen voimassa olevan oikeuden sisältö.