Takavarikko
Jäädyttäminen (7 artikla)
Kohdassa 6 edellytetään, että menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset on perusteltava ja annettava tiedoksi asianosaiselle. Jäsenvaltioiden on myös säädettävä, että asianosaisella on tosiasiallinen mahdollisuus riitauttaa menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös tuomioistuimessa.
Menettämisseuraamuksen harkinnanvaraisuuteen liittyen esitöissä (HE 80/2000 vp s. 12—13 ja 15 sekä LaVM 14/2001 vp s. 4) ja oikeuskäytännössä (KKO 2006:51 ja KKO 2012:60) on katsottu, että laajennettu hyötykonfiskaatio on tarpeen rikoksissa, jotka tehdään nimenomaan hyötymistarkoituksessa, järjestäytyneesti tai muuten suunnitelmallisesti ja joihin liittyy monimutkaisia yritysjärjestelyjä ja muita keinoja häivyttää ja salata hyödyn syntytausta sekä sen liittymä rikokseen. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2006:51, todettuaan laajennetun hyödyn menettämisen tuomitsemisen harkinnanvaraisuuden, katsonut, että kyseisessä asiassa vastaajalta takavarikoituja varoja ei ollut syytä toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden tuomita valtiolle menetetyksi, vaikka kysymyksessä ei sinällään ollutkaan vähäiseksi katsottava rikollinen toiminta.
Kolmansille osapuolille siirrettyjen varojen menetetyksi tuomitseminen (6 artikla)
Oikeusministeriö asetti 10.2.214 työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä direktiivin kansalliseksi täytäntöönpanemiseksi sekä selvittämään käännetyn todistustaakan käyttöönottamista laajennetun hyödyn menetetyksi tuomitsemisessa ja valmistelemaan sitä koskevat säännökset, jollei perustuslaista tai kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista taikka muusta sellaisesta syystä muuta johdu. Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä luovutti mietintönsä 20 päivänä tammikuuta 2015 (Rikoslain menettämisseuraamuksia koskevien yleissäännösten tarkistaminen. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 3/2015).
Kohde (1 artikla)
Edellä mainitun perusteella voidaan arvioida, ettei uudistuksesta seuraisi mainittavasti lisää oikeudenkäyntejä eikä siten myöskään valtion vahingoksi jäävien edunvalvojien palkkioiden ja kulujen määrä mainittavasti lisääntyisi.