Takavarikko

Takavarikko Rajalla Auto

Amfetamiini Takavarikko

Artikla sisältää määritelmät direktiivissä käytetyistä termeistä. Rikoshyödyn määritelmä kattaa 1 kohdan mukaan rikoksen tuottaman, sekä välittömän että välillisen taloudellisen edun. Rikoshyötyyn voi kuulua mikä tahansa omaisuus tai mitkä tahansa taloudellista arvoa omaavat edut. Se käsittää myös rikoksen välittömästi tuottaman hyödyn myöhemmän uudelleensijoittamisen tai muuntamisen.

Kohdan 7 mukaan henkilöllä, jonka omaisuutta menettämisseuraamus koskee, tulee olla oikeus oikeudelliseen edustajaan koko menettelyn ajan. Oikeudesta on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle. Säännöksellä ei kuitenkaan rajoiteta direktiivin 2012/13/EU eikä 2013/48/EU soveltamista. Ensiksi mainittu direktiivi koskee tiedoksisaantioikeutta rikosoikeudellisissa menettelyissä ja viimeksi mainittu oikeutta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeutta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin.

Takavarikko Puhelin

Pykälässä ei täsmennetä, mitä taloudellisella hyödyllä tarkoitetaan. Esitöiden mukaan taloudellisena hyötynä pidetään rahan lisäksi myös sellaista esinettä tai oikeutta, jolla on raha-arvoa (HE 80/2000 vp s. 21; ks. myös KKO 2015:74). Rikoksen tuottamaa hyötyä on paitsi rikoksella suoraan saatu hyöty myös rikoksen tekemisestä saatu palkkio (HE 80/2000 vp s. 21). Vain harvoin tuomitaan menetetyksi hyöty esineellisenä. Käytännössä tuomitaan menetetyksi hyödyn arvo.

Bitcoi Takavarikko

Yhteisen toiminnan 98/699/YOS sekä puitepäätösten 2001/500/YOS ja 2005/212/YOS tiettyjen säännösten korvaaminen (14 artikla)

Takavarikko Ulosotto

Vaikka ns. konfiskaatioprosessi on vanhastaan ollut mahdollinen, tästä ei suoranaisesti laissa säädetä. Tätä voidaan pitää puutteena, koska nimenomaisen säännöksen puuttuessa on vaikeampaa saada selvyys oikeustilasta. Myös kansainvälisissä yhteyksissä on voinut olla vaikea osoittaa Suomen voimassa olevan oikeuden sisältö.

Kannabis Takavarikko Kouvola

Menetetyksi tuomitseminen (4 artikla)

Takavarikko Kotietsintä

Artiklan perusteella jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta jäädytettävä ja menetetyksi tuomittava omaisuus voidaan tunnistaa ja jäljittää myös lainvoimaisen rikostuomion tai 4 artiklan 2 kohdan mukaisten menettelyjen jälkeen ja jotta menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tehokas täytäntöönpano voidaan varmistaa, jos tällainen määräys on jo annettu. Artiklassa viitatuissa 4 artiklan 2 kohdan menettelyissä on kysymys tilanteista, joissa menettämisseuraamusta ei voida normaalisti tuomita siksi, että epäilty tai syytetty on sairas tai paennut. Artiklaa on täsmennetty johdanto-osan kappaleessa 30, jonka mukaan on tarpeen mahdollistaa menetetyksi tuomittavan omaisuuden tarkka määrittäminen myös lainvoimaisen rikostuomion antamisen jälkeen, jotta menettämisseuraamukset voidaan panna täytäntöön täysimääräisesti tapauksissa, joissa omaisuutta ei alun perin ole löydetty lainkaan tai sitä ei ole löydetty riittävästi, jolloin menettämisseuraamusta ei ole voitu panna täytäntöön.