Takavarikko
Siten kohdista seuraa ehdoton velvoite varmistaa mahdollisuus omaisuuden myyntiin tai luovutukseen tarvittaessa. Pakkokeinolain 7 luvun 13 §:n 3 momentin mukaan takavarikon kohde on säilytettävä sellaisenaan ja sitä on hoidettava huolellisesti. Poliisilaitoksen päällikkö tai poliisin valtakunnallisen yksikön päällikkö voi määrätä kohteen myytäväksi heti, kun ilmenee, että se on helposti pilaantuva, pian häviävä, arvoltaan nopeasti aleneva tai erittäin kallishoitoinen. Näin ollen kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa omaisuuden myynnin ja luovutuksen.
Raportointi (13 artikla)
Menetetyksi tuomitseminen voidaan kohdistaa kolmanteen osapuoleen myös rikoslain 10 luvun 4 ja 5 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa eli kun kyse on rikoksentekovälineestä tai rikoksella tuotetusta, valmistetusta tai aikaansaadusta taikka rikoksen kohteena olleesta esineestä tai omaisuudesta. Luvun 6 §:n mukaan esine tai omaisuus voidaan tällöin tuomita menetetyksi siltä, jolle se on rikoksen tekemisen jälkeen siirretty, jos hän sen vastaanottaessaan on tiennyt esineen tai omaisuuden liittymisestä rikokseen tai hänellä on ollut perusteltu syy sitä epäillä. Myös lahjana tai muuten vastikkeetta saatu omaisuus voidaan konfiskoida.
Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä koskeva määritelmäsäännös. Lisäksi lakiin lisättäisiin säännökset kolmannelle osapuolelle siirretyn hyödyn tuomitsemisesta menetetyksi. Voimassa olevaa lakia muutettaisiin myös siten, että niin sanotun laajennetun hyötykonfiskaation edellytyksenä olevien rikosten luetteloa täydennettäisiin direktiivissä edellytetyn mukaisesti. Lakiin myös kirjattaisiin eräitä laajennetun hyödyn menetetyksi tuomitsemista harkittaessa huomioon otettavia seikkoja.
Takavarikoidun omaisuuden palauttamisesta säädetään pakkokeinolain 7 luvun 23 §:ssä, jossa on säännökset myös niistä tilanteista, joissa useat vaativat takavarikoitua omaisuutta itselleen. Tällöin tuomioistuimen on määrättävä, että riita paremmasta oikeudesta käsitellään erikseen riita-asian käsittelyjärjestyksessä. Kanne voidaan käsitellä myös syyteasian yhteydessä, jollei asian tutkiminen viivytä asian käsittelyä. Pykälän 2 ja 3 momentissa on säännökset kanteen nostamista varten asetettavista määräajoista sekä takavarikon kohteena olevan omaisuuden säilyttämisestä ja noutamisesta ja niihin liittyvistä määräajoista.
Voimassa oleva säännös laajennetusta hyödyn menettämisestä on harkinnanvarainen. Myös 5 artiklassa käytetään harkinnanvaraista sanamuotoa. Harkinnanvaraisuuteen liittyy direktiivin johdanto-osan kappale 20, jossa huomioon otettavina seikkoina mainitaan esimerkiksi se, että rikos on tehty järjestäytyneen rikollisuuden puitteissa tai että tarkoituksena on ollut saada säännöllistä tuottoa rikoksista. Esityksessä rikoslain 10 luvun 3 §:n säännös ehdotetaan jätettäväksi harkinnanvaraiseen muotoon. Pykälään kuitenkin lisättäisiin eräitä tuomioistuinten harkintaa ohjaavia seikkoja, kuten direktiivin johdanto-osaan kirjattua kriteeriä vastaavana seikkana se, saadaanko rikollisella toiminnalla toistuvasti merkittävä osa asianomaisen tuloista. Ratkaisua on tarkemmin perusteltu jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Euroopan unionissa hyväksyttiin 3.4.2014 Euroopan parlamentin ja neuvosto direktiivi 2014/42/EU rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa (jäljempänä menettämisseuraamuksia koskeva direktiivi tai direktiivi). Direktiivi perustuu Euroopan komission (jäljempänä komissio) 13.3.2012 tekemään ehdotukseen. Suomen lainsäädäntö täyttää pääosin direktiivin vaatimukset. Osa direktiivin säännöksistä edellyttää kuitenkin kansallisen lainsäädännön muuttamista. Näin on asianlaita etenkin laajennetun hyödyn menettämisen sekä kolmanteen kohdistuvan menettämisseuraamuksen osalta.