Takavarikko
Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on mahdollistettava epäillyn tai syytetyn suoraan tai välillisesti kolmannelle osapuolelle siirtämän rikoshyödyn tai muun omaisuuden menetetyksi tuomitseminen, jonka arvo vastaa rikoshyödyn arvoa. Velvoite kattaa myös kolmannen osapuolen suoraan tai välillisesti epäillyltä tai syytetyltä hankkiman rikoshyödyn. Edellytyksenä on, että kolmas osapuoli on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että siirron tai hankinnan tarkoituksena oli menetetyksi tuomitsemisen välttäminen. Kohdassa konkreettiset tosiasiat ja olosuhteet, kuten omaisuuden siirtyminen veloituksetta tai huomattavasti markkina-arvoa alemmasta hinnasta, mainitaan esimerkinomaisina seikkoina, joiden perusteella kolmannen osapuolen olisi pitänyt tietää siirron tai hankinnan tarkoituksesta. Velvoitteella ei rajoiteta vilpittömässä mielessä toimineiden kolmansien osapuolten oikeuksia. Tämä todetaan kohdassa 2.
Vaikka Suomi ei ole ratifioinut vuoden 2005 yleissopimusta, ei sopimuksen sisältämää rikoshyödyn määritelmää voida pitää tässä tarkastelussa merkityksettömänä. Suomi on nimittäin ratifioinut kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (jäljempänä Palermon sopimus), jonka 2 artiklan e kohdassa rikoshyödyn käsite on määritelty pitkälti yhtenevästi vuoden 2005 yleissopimuksen kanssa. Tämä on todettu myös vuoden 2005 yleissopimuksen selitysmuistiossa, jonka 34 kohdan mukaan sopimuksessa käytetty rikoshyödyn määritelmä on saatu Palermon sopimuksesta. Palermon sopimuksen 12 artiklaan perustuen Suomikin on siten sitoutunut tuomitsemaan menetetyksi näin määritellyn rikoshyödyn Palermon sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien rikosten osalta. Palermon sopimusta hyväksyttäessä ei toisaalta ole nähty tarvetta kansallisille lainmuutoksille menettämisseuraamuksia koskevan sääntelyn osalta.
Artiklan mukaan direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Direktiivi on julkaistu virallisessa lehdessä 29.4.2014. Se on siten tullut voimaan 19.5.2014.
Kohdan 2 mukaan menetetyksi tuomitsemisen tulee olla mahdollista myös tilanteessa, jossa 1 kohdassa tarkoitettua tuomiota ei ole voitu antaa siksi, että epäilty tai syytetty on sairas tai paennut. Edellytyksenä kuitenkin on, että rikosoikeudellinen menettely on aloitettu rikoksesta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti ja että menettely olisi voinut johtaa rikostuomioon, jos epäilty tai syytetty olisi voinut osallistua oikeudenkäyntiin. Kohtaan 2 liittyy direktiivin johdanto-osan kappale 15, jonka mukaan 4 artiklan 2 kohdan velvoitteen noudattamiseksi riittää, että jäsenvaltiolla olisi asianosaisen poissa ollessa toteutettavia menettelyjä sairaus- ja pakenemistapauksia varten. Lisäksi nimenomaisesti pakotilannetta silmällä pitäen kappaleessa todetaan, että jäsenvaltiot voivat edellyttää, että asianomainen henkilö kutsutaan menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn tai se saatetaan hänen tietoonsa.
Artikla sisältää laajennettua menetetyksi tuomitsemista koskevan velvoitteen. Edellyttäen, että henkilö on tuomittu rikoksesta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti, tuomitulle kuuluva omaisuus tulee voida tuomita menetetyksi, jos tuomioistuin on vakuuttunut siitä, että omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta (1 kohta).
Pykälän 2 momentin mukaan jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet (oikeuskäytännöstä ks. KKO 2010:40). Edelleen 3 momentin mukaan hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava. Viimeksi mainitun momentin kannalta merkityksellinen on jäljempänä käsiteltävä luvun 11 §:n 2 momentin säännös koskien tilanteita, joissa korvausta taikka edunpalautusta on jo suoritettu tai tuomittu suoritettavaksi taikka menettämisseuraamus on jo pantu täytäntöön.
Kuten edellä olevasta ilmenee, 5 artiklasta ei seuraa velvollisuutta ottaa käyttöön käännettyä todistustaakkaa. Esityksessä kuitenkin ehdotetaan rikoslain 10 lukuun lisättäväksi säännös väittämis- ja todistustaakasta menettämisseuraamusta koskevassa asiassa. Väittämistaakan osalta kantajan olisi vedottava niihin seikkoihin, joihin hänen menettämisvaatimuksensa perustuu. Kantajalla olisi myös todistustaakka mainituista seikoista. Sanottu ei kuitenkaan koskisi laajennettuna hyötynä menetetyksi vaadittavan omaisuuden alkuperää, jonka laillisuudesta todistustaakka olisi vastaajalla. Kantajan tulisi näissäkin tapauksissa vedota niihin seikkoihin, joiden perusteella hän katsoo omaisuuden olevan laitonta alkuperää.